Tunnelmalliset Joulumarkkinat 10.12.2011

 

 

Joulukalenteri 10.12.2011

Tunnelmalliset Joulumarkkinat

 

Kauniisti koristellut joulukuuset ja myyntikojut hivelevät silmiä. Lapset kulkevat silmät ihmetyksestä pyöreinä alueella ja nauttivat torin tunnelmasta. Liina tunsi tulleensa satumaahan ja kaikki olivat samaa mieltä.

 

"Lunta tulvillaan on raikas talvisää..." laulu raikuu ja kulkuset kilisevät valojen vilkkuessa taivaanrannalla, Kipinä-Poron kiitäessä etelään päin. Siiri-Tonttutyttö ja Liina istuivat pulkassa muutaman kaverinsa kanssa. Elisa ja Emma on kutsuttu mukaan matkalle Bremenin joulumarkkioiden tunnelmaan. Valkoinen hanki hohtaa, kauniit valot ja kynttilät heijastuvat taivaalle matkaajien iloksi.

Kipinä-Poro laskeutuu historialliselle raatihuoneenaukiolle. Matkalaiset näkevät edessään yhden Saksanmaan kauneimmista raatihuoneista, joka on valmistunut 1600-luvulla sekä Rolandin patsas, joka on UNESCON maailmanperintö.

Aukiolla, Liinan, Elisan, Emman ja Siirin ympärillä avautuu tunnelmalliset joulumarkkinat, markkinat, joita on ollut satojen vuosien ajan adventin aikana. He nauttivat tuikkivista jouluvaloista, tuoksuista, joita paahdetut mantelit, höyryävä hehkuviini Glühwein, kastanjat, vohvelit jne..levittävät ympärilleen sekä joulumusiikista.

Kauniisti koristellut joulukuuset ja myyntikojut hivelevät silmiä. Lapset kulkevat silmät ihmetyksestä pyöreinä alueella ja nauttivat torin tunnelmasta. Liina tunsi tulleensa satumaahan ja kaikki olivat samaa mieltä. Siellä on kaikkea mahdollista jouluun liittyvää, pähkinöistä kuusenkoristeisiin ja kaikkea siitä välilltä. Liina ja Emma löytävät äidille joululahjaksi käsintehdyt puuhelmet ja isälle pussillisen paahdettuja manteleita. Elisan löytö on kauniita lasisia joulukuusenkoristeita, pieniä lintuja ja lasipalloja, joilla hän koristaa jouluaattona kuusen. Siiri-Tonttutyttö hakee Joulupukille ja Muorille Gluhweinia tuliaisiksi. Todellinen joulunodotuksen tunnelmaa huokuu kaikkialta. 

Kierreltyään kojuja uuvuksiin asti, heidän on aika istahtaa. Lähellä oli koju, josta leijui höyryävän kaakaon tuoksu. He saivat eteensä suuret kupilliset kuumaa kaakaota ja paljon erilaisia, suussa sulavia leivonaisia sekä kastanjoita. Emma ja Elisa antavat Liinalle kauniin käsin tehdyn puunuken kiitokseksi matkasta.

Katusoittajien musiikki kantautuu nurkan takaa. Kauempana kuuluu karusellin musiikki ja posetiivari soittaa aukion laidalla. Joulumarkkinoilla voi nauttia opereteista, konserteista, näyttelyistä, näytelmistä, he kuulevat kerrottavan, sekä kuoroista ja puhallinorkestereista tuomassa joulun tunnelmaa.

Kipinä-Poro on lähtötunnelmissa ja kilisyttää kulkusia; lähdetään jo matkaan !! Kotimatka Korvatunturille taittuu hetkessä.  Siiri-Tonttutyttö huolehtii väsyneet matkalaiset omiin vuoteisiin, nukkumatin maille.

Kulkusten kilinää, Kipinän kavioiden kopsetta. Tonttutyttö heilauttaa punaista kinnastaan. Pulkka häipyy taivaanrannan taakse. Kilisee...Kilisee...