2023 Toukokuu
Positiivisesti tulevaisuuteen!
Näillä sivuilla on mietteitäni, ajatuksiani, tarua ja totta kotikaupungistani Ikaalisista ja kaikesta muustakin elämästäni.
Kirjoitusten ja kuvien sekä mielikuvitukseni kautta voit seurata elämää eri vuoden aikoina, niin Ikaalisissa ja kenties myös muuallakin.
Nämä sivut kertovat myös Ikaalisten tarjoamista monista mahdollisuuksista viettää täällä täysipainoista, hyvää elämä
![]() | ![]() |
Mietteitä 5.5.2023
Kirjastosta sain joku aika sitten pyynnön kirjoittaa lukemisesta. Enpä ajatellut ollenkaan millainen se kirjoitus voisi olla, kun lupasin tuon. Kaipa sitten alitajuntani teki hurjasti töitä ja se syntyi. Laitan sen myös tänne, kun aikoihin en ole päivitellyt tätä sivuani. Mukamasti on ollut kiireitä, vaalit ja kaikkea muuta, tuo tuntuu hyvältä selitykseltä, eikö totta.
Lukiessani kirjoitukseni nyt uudelleen,tajusin, kuinka tärkeä osa on äidillä ollut, että lukeminen oli silloin lapsuudessa ja nyt yksi, oikeastaan voisi sanoa, elämän peruspilareista.
Tämän päivän äidit, antakaa lastenne tutustua kirjoihin, lukekaa heille, älkää koskaan sanoko, älä ota sitä kirjaa, laita se kirja pois ja tee tuo tai tämä. Minulla oli se mahdollisuus ja olen siitä todella iloinen ja kiitollinen.
![]() |
Minun matkani lukemisen ja kirjojen maailmaan
Avasin kirjan nimeltä Minä, jota äitini oli täyttänyt syntymästäni lähtien. Sieltä selviää, että
koulunpenkillä istuin kolme ja puolivuotiaasta saakka. Oikeasti kouluun menin kuusivuotiaana.
Lukemaan opin 5-vuotiaana.
Luku innostukseni on varmaan saanut aikaiseksi kodissa ollut täpötäysinäinen kirjahylly, jonka
kahlasin lapsuudessani kokonaan läpi. Katsellen upeita kuvia ja ensin tekstiä töllistellen, sitten
vähitellen opin lukemaan.
Hyllyssä oli mm. IsoTietosanakirja, Topeliuksen kirjat Lukemista lapsille, Talvi-iltain tarinoita,
Matkustus Suomessa ja tietenkin Maamme kirja, Välskärin Kertomukset jne. Runebergin
Vänrikki Stoolin tarinat. Aarno Karimo: Kumpujen yöstä, Olavi Kareksen kirjoja
herännäisyydestä, mutta nimiä en muista. Sillanpään ja Waltarin kirjoja löytyi myös sekä monien
muiden teoksia. Teini-iän tullessa olin kahlannut tuon kirjahyllyn kokonaisuudessa ja monet kirjat
jopa pariin kertaan.
Lukemista Lapsille sisälsi hyvin jännittäviä juttuja. Satu Sampo Lappalaisesta toi minulle
aivan uuden maailman eteeni:
"Olipa kerran lappalais-ukko ja lappalais-ämmä. Tiedätkös, mitä nämä ovat? Lappalaiset ovat
kansa, joka asuu Pohjan perillä, pohjoisempana kuin ruotsalaiset, ruijalaiset ja suomalaiset.
Siellä, jossa emme näe yhtäkään peltoa, emmekä kelpo metsää, emmekä säännöllisesti
rakennettua huonetta, vaan suuria autioita rämeitä ja korkeita vuoren harjanteita ja pieniä kotia,
joihin pääsee vain pienestä aukosta konttaamalla, siellä asuvat lappalaiset.” Aikuisena löysin
lapista Kilpisjärveltä sielun maisemani. Lappi jäi syvästi mieleeni Sampo Lappalaisen luettuani.
Mika Waltari toi esille aivan uskomattoman maailman Egyptin kirjassaan, Sinuhe Egyptiäinen.
Myös ensimmäinen dekkari, jonka luin oli Waltarin: Kuka murhasi rouva Skrofin? Sain lukea
kaikkea, mitä halusin, koskaan minulle ei ole sanottu laita se kirja pois ja tee tuo tai tämä tai älä
enää lue. Nuoruuteni aikana meillä ei ollut sähköä, joten pimeän tullen ei voinut lukea.
Nukkumaan piti myös ajoissa. Keksin kuitenkin keinon lukea sängyssä. Minulla oli pieni
taskulamppu, jonka valossa peiton alla luin. Tyytyväisenä kuvittelin, että eihän se näy, mutta
aivan varmaan näkyi. Siitä ei kuitenkaan puhuttu, joten se jatkui niin kauan kunnes saatiin
sähkö. Maatalon tyttärenä kesäaikaan oli kasvimaan harvennusta, lehmien paimentamista ym
tekemistä meillä sisaruksilla. Kasvimaan perkaus oli mukava työ, sillä tuulimylly oli niiden
peltojen vieressä ja sen takana oli pieni rauhainen soppi, jonne minä alinomaan karkasin kirja
kädessä, ne ovat mielessäni hyvin lämpimiä hetkiä.
Koko elämäni ajan olen lukenut ja lukenut. Nyt kun jäin miettimään lukemistani, miksi luen, en
osaa sitä sanoa. Olen ikuisesti kiitollinen äidilleni, joka antoi minun tutkia kirjahyllyn sisältöä
oman mieleni mukaan. Se oli jännittävää, ensin löysin kuvat, sitten kirjaimet, jotka pikkuhiljaa
syntyivät sanoiksi, lauseiksi ja kokonaisuudeksi. Niitä kokonaisuuksia ahmin tänä päivänäkin
päivittäin.
Lähetän sydämellisen kiitokseni äidilleni opettaja Rauha Marttilalle os. Muilu pilven reunalle,josta hän lupasi seurata meitä sisaruksia lähtiessään sinne jo 52 vuotiaana eräänä kauniina toukokuun päivänä.