2023 vuoden kulkua.....

Pakkaspäivän kävely vuosi 2023 loppuu

 

Kävelen järvellä, rannan tuntumassa. Kauas en uskalla lähteä, eihän mulla ole edes kelkkaa mukana. Mietin miten ihmeessä olen kävellen matkassa. Jaksan jopa mennä eteenpäin, onpa kummaa. Tähyilen kaunista tähtitaivasta, mahtaako tuo tuolla olla pohjantähti ja tuolla otava, höpötön mietteissäni. Kuulen takaa jalasten kirskuntaa ja huohotusta.

Vieressäni on kohta koiravaljakko, jonka kuski huikkii, hei Vuokko-Liisa, hyppää kyytiin, näytämme sinulle koko Kyrösjärven! Hyppään innoissani ja niin sitä mentiin. Ihailen kaunista talvista maisemaa kiitäessämme jäällä. Yhtäkkiä olen metsässä, jota en tunne ja järvestä ei ole tietoakaan. Huikaan kuskille, missä ollaan, en kuule vastausta ja tuskinpa kukaan vastaisikaan, kun kuskin istuimella ei ole ketään. Koirat menevät omaa vauhtiaan ja niin ollaan Vatulan harjulla. Luulen niiden jo pysähtyvän, mutta ei, matka jatkuu. Nautin matkasta, tähdistä, tuulesta poskillani ja täydestä kuusta taivaalla sekä loimuavista revontulista.

Hups yhtäkkiä olen lumihangessa. Koirat menevät menojaan, vetävät kumossa olevaa rekeä, haukkuvat innokkaasti. Kömmin ylös hangesta ja istahdan lumikasan päälle. Mitäs nyt. mietin. Ei tietoakaan, missä olen! Ympärillä kauniita huurteisia puita, valkoinen hanki, revontulet, kuutamo ja tähdet. Ylhäällä taivaankannella mennä huristaa poro, pulkassa on on joku. Kuitenkaan en näe niin ylös tunnistaakseni siellä olevan henkilön. Jossain kuuluu laulua: Pakkasyö on, ja leiskuen Pohja loimuja viskoo Kansa kartanon hiljaisen Aamuhun unta kiskoo Ääneti kuu käy laskemaan Puissa lunta on valkeanaan Kattojen päällä on lunta Tonttu ei vain saa unta”

Kaukaa kuuluu oksien rapsahtelua ja aivan kuin kuulisin raskaiden askelien lähenevän. Katson taakseni ja kukas siellä onkaan. Petri Peura kuiskaa minulle, kuulin viestin, että täällä on joku, joka kaipaa minua. Pompahdan hangesta ja ja taputan Petri Peuraa, oletko se sinä. Oikeastaan haluaisin kotiin, en tiedä missä olen ja kai Jyrki jo kaipaa minua. Niin sitä tultiin Petri Peuran kyydillä ja taivaalta kuului, ”Kilisee, kilisee kulkunen helkkyen, välkkyen.
Kilisee, kilisee kulkunen loistehessa nietoksen.”

Kulkusten kilinää kuuluu vielä, kun avaan kotioven. Heilutan kiitokset Petri Peuralle kivasta kyydistä kotiovelle saakka ja samalla huomaankin herääväni omasta sängystä.

 

 

 

Ensimmäinen adventti avaa sydämet joululle

 

Adventtina aletaan valmistautua jouluun. Sana “adventti” tulee latinan kielestä ja tarkoittaa saapumista. Ensimmäinen adventti on ilon juhla, johon kuuluu tärkeänä osana Hoosianna-hymni. Tänään kirkoissa lauletaan Hoosianna hymniä. Hoosianna-hymni on sävelletty 1700-luvun lopulla Saksassa, ja  sanat ovat Matteuksen evankeliumista.

Adventtikynttilät ja niitä on neljä kynttilää, jotka sytytetään adventin aikana odottamaan joulun tuloa. Jokaisella kynttilällä on merkityksensä: toivo, rauha, rakkaus ja ilo. Kynttilät sytytetään sunnuntaisin, yksi kerrallaan, niin että neljäntenä adventtina kaikki kynttilät palavat. Silloin on tullut joulu.

 

 

      

Jokaiselle tytölle!!! Hyvää tyttöjen päivää!!

 

 

Olet rohkea tyttö, joka ei pelkää haasteita. Olet kuin leijona, joka karjuu kovaa ja komeasti. Olet kuin tähti, joka loistaa pimeässä ja ohjaa muita. Olet kuin kukka, joka puhkeaa kukkaan ollen kauneimmillaan.

Sinulla on lahjoja ja kykyjä, joita et ehkä vielä tiedä. Sinulla on unelmia ja tavoitteita, joita kohti sinun kannattaa pyrkiä.

Sinulla on ystäviä ja perhettä, jotka tukevat ja rakastavat sinua. Sinulla on elämä edessäsi, josta sinun tulee nauttia.

Ole rohkea tyttö, joka uskaltaa olla oma itsesi. Ole rohkea tyttö, joka uskaltaa kokeilla uusia asioita. Ole rohkea tyttö, joka uskaltaa sanoa mielipiteesi. Ole rohkea tyttö, joka uskaltaa tehdä virheitä.

Sillä rohkeus ei ole sitä, että ei koskaan pelkää. Rohkeus on sitä, että tekee sen mitä haluaa, vaikka pelottaisi. Rohkeus on sitä, että oppii joka päivä jotain uutta. Rohkeus on sitä, että on ylpeä siitä, kuka on!

 

 

 

 

 

 

 

 

                             Kesän Valosta Kynttilän Paloon

 

 

Kesä on ohitettu, mutta olipa tilaisuus nauttia valosta ja

lämmöstä laivarannassa, jossa sytytimme kynttilöitä loistamaan pimeyteen. Tämä on ainutlaatuinen ja tunnelmallinen tapahtuma, joka yhdistää ihmisiä ja luontoa.

Ikaalisissa, Kyrösjärven Laivarannassa, juhlistettiin 24. kerran Kesän Valosta Kynttilän Paloon tapahtumaa 24.9.2023. Tapahtuman äiti on Raija Holma. Kimalainen sai häneltä kupin, johon voi kerätä hunajaa. Kupissa oli valmiiksi purkillinen tuota hyvää. Kynttilät hän luovutti Hämärälle väelle.

Hämärä ryhmä on kattanut pöydän valmiiksi. Marjo laittanut kupit ja pullat sekä lämpimän mehun. Antti ja Aleksi huolehtivat äänen toistosta. Pienet jalat juoksentelivat pitkin ja poikin sekä pikkuiset kädet kantoivat peltirasioita rapuille ja rannalle. Näin Laura joukkoineen, Urho, Edla ja Jade loihtivat rannalle tulet loimuamaan. Penkit kantoivat paikoilleen Juhana ja Mika. Pirjo hoiteli juoksevia asioita. Loput järjestelyt ja tulien syttelyt hoitelivat Paula ja Marita. Marita vastasi myös illan musiikista, laulaen yleisölle ja meille Hämärille upeita lauluja. Kuulimme mm. Unto Monosen Satumaan sekä  Kari Tapion ja Reijo Taipaleen yhdessä esittämän kappaleen Elämän Virta.

 

"Kuljen kuunnellen elämän virtaa, aina aamu sen uudeksi saa,

Sävelen tuon ihmeellisen, laulu virran on ikuinen,

Kerran ainoan vain, meille suotu se on."

 

Juhlapuheen piti toimittaja Terhi Palonen tunnetulla taidollaan. Puheen viimeinen lauseessa hän sanoo:

 

Vapaaehtoistoiminta, talkootyö ja naapuriapu kannattelevat tätä yhteiskuntaa. Ja kaiken lisäksi talkoilu on kivaa, koska siinä on mukana kivoja ihmisiä.

 

Tähän Terhin lauseeseen voimme todeta, että tuohan on aivan totta

 

                                Kimalaisen julkistaminen

 

Illan kohokohta on Kimalaisen julkistaminen. Sain sen kunnia-asian tehtäväkseni. Apuahan tarvitsin siihen, koska Kimalainen esitetään aina niin, että yleisö voi arvuutella, kuka se Kimalaisen kranssin saa. No ei hätää Helinän kautta sain yhteyden Tuireen, joka antoi minulle vinkit, jotka sitten esitin yleisölle.

Tämän vuoden Kimalainen on toiminnallaan pölyttänyt meitä paikallisia ja myös satoja ellei tuhansia muualta tulleita. Kimalainen on oikea tehopölyttäjä, joka toiminnallan edistää ja voisin sanoa parantaa hyvinvointia. Hän on sitkeä ja työteliäs, periksiantamaton, uskollinen työhönsä paneutunut, vaatimaton, sanoisinko myös hieman ujo. Syntyperäinen ikaalilainen, jonka työura alkoi 14-vuotiaana OmallaTuvalla. Siitä Kylpylään ja maailmalle, jossa matkan varrella avioituminen ja perheen perustaminen. Hän tuli kotiin Ikaalisiin takaisin, perusti yrityksen. Välillä hän kävi  jälleen maailmalla, aina Hankasalmella saakka. Tuli takaisin ja on tänä vuonna jo 40-vuoden ajan tehnyt työllään Ikaalista tunnetuksi.  Hänen luonaan poikkeaa usein esim Kaija Koo, Souvarit, Ilkka Vainio. Kari Tapio aikanaan kysyi tiedätkö, missä on aina joulu. Enpä tiennyt, mutta hän kertoi sen. Tulevalla Kimalaisella on ystäviä ympäri Suomea. He tulevat vuosittain käymään Ikaalisissa, häntä tapaamassa. Toiset taas suunnittelevat matkansa niin, että he menevät kotikuntamme Ikaalisten kautta, poiketakseen hänen luonaan. Hänen ystävällisyytensä ja hersyvä naurunsa ilahduttaa meitä kulkijoita, kun astumme sinisen sävyiseen hirsitupaan kolmostien varrella Ikaalisissa.  Vuoden 2023 Kimalainen on Inkeri Suojanen TeiTuvalta. ONNITTELUT!

Kukkaseppeleen hiuksilleen sai Inkeri Suojanen  Antti Sorrin asettamana.

Onnittelujen jälkeen kuulimme vielä Maritan laulua.

Katselimme upeata laivarantaa valojen kaunista tuiketta sekä aaltojen liplatusta. Sään haltujat olivat armollisisa, saimme nauttia syksyisen lämpimästä säästä.

 

Ensi vuonna jälleen tavataan 22.9.2024 klo19.30.

 

Syksy saapuu, lehdet kellastuvat,

tuuli puhaltaa, kynttilä lepattaa.

Aurinko piiloutuu, valo vähenee,

mutta sydän ei hämärry, vaan lämpenee.

Olen jotain suurempaa ja kauniinpaa,

kun näen lehtien vaihtavan väriä ja leijailevan maahan.

Syksy on kaunis ja syksy on rauhaa.

Kynttilä loistaa ikkunalla ja lämmittää mieltä.

 

Kiitos yleisö, kun saavuitte kanssamme juhliin.

 

Terhi, Marita, Hämärä Ryhmä ja kaikki te muut, jotka teitte

illasta onnistuneen lämpimät kiitokset!

 

 

        Terhi Palosen juhlapuhe talkootyöstä            

 

             Kesän Valosta Kynttilän Paloon

 

Arvoisa yleisö! 
 

Tämäkin ilta täällä Ikaalisten viehättävässä laivarannassa on talkootyön mallikas esimerkki. Kesän valosta kynttilän paloon syntyi intoa täynnä olevan naisihmisen ideasta ja pian hän sai ympärilleen muuta talkooväkeä.  

Tapahtuman perimmäinen ajastus yhteisöllisyydestä on kantanut jo pitkään ja on edelleen voimissaan. 

Itse kuulun vielä nipin napin siihen sukupolveen, joka on imenyt talkootyön kodin perinnöstä. Riitialassa tehtiin paljon hyvää koko kylän voimin. Talkoot eivät katsoneet poliittista taustaa. Paitsi kylän yhteisten tapahtumien ja hankkeiden lisäksi talkoilla autettiin myös naapureita, sukulaisia ja ystäviä.  

Juuri näihin aikoihin syksystä pääsin tai jouduin perunannostoon ensin kotitilalle ja sitten talkoisiin naapureihin. Ja aina satoi ja sarat eivät tuntuneet loppuvan koskaan. Sitä ennen tutuiksi tulivat heinätalkoot. Voi sitä sänkipellon aiheuttamaa jalkojen poltetta, kun illalla pääsi saunaan. Näistä huolimatta talkoista ei jäänyt minulle mitään ikävää hampaankoloihin.  

Jo nuorena plikkana pääsin Nouskille tanssi-illoiksi narikkaan. Ikä ei olisi vielä oikeuttanut tansseihin, mutta vanhemmat onneksi antoivat luvan talkootöihin oman kylän seuran hyväksi, veivät ja hakivat Nouskilta tai työväentalolta, jossa molemmissa tansseja ja discoja järjestettiin.  

Olikin luonnollista, että kun oma poikani innostui hyvin nuorena urheilusta, jalkapallosta ja pesäpallosta, olin mukana keräämässä varoja seuroille Ikaalisten Urheilijoille ja Ikaalisten Tarmolle. Monta makkaraa on tullut sen jälkeen paistettua, on tullut oltua inventeeraamassa kauppojen hyllyillä ja vaihtamassa lamppuja Luomun kasvitarhoilla. Vaikka poika on kasvanut mieheksi, minä olen jatkanut talkoilua. Itseasiassa siitä on tullut minulle harrastus. Talkoot ovat siitä mainioita, että niiden työt eivät vaadi juurikaan erityisosaamista. Jokaiselle talkoolaiselle löytyy tärkeä paikka.  

Taloyhtiön pihatalkoot ovat hetkessä ohi, mutta esimerkiksi festivaalia tai urheilutapahtumaa varten voidaan tarvita talkootyötä ympäri vuoden.  

Sata-Häme on soinut Ikaalisissa yli puolen vuosisataa. Nyt festivaalin jatko on vaakalaudalla. Uskon, että sillä on vielä tulevaisuus, mutta tosin uudella konseptilla. Sata-Häme Soi perustuu pitkälti talkootyöhön. Sitä ovat jo tehneet useatkin sukupolvet. Nyt pitäisi muistaa, että nämä talkootunnit ja talkoovuodet eivät ole arvottomia. Päinvastoin, niillä on kannateltu yhtä Ikaalisten ylpeyttä.  

Suomessa ylläpidetään talkoilla valtavaa määrää kulttuuriperintö- ja historiallisia kohteita, maisemia ja tapahtumia. Kuinkahan moni seuraintalo on rakennettu talkoilla? Aika moni. 

Talkootyö säästää aivan valtavasti rahaa. Jos talkoot yhtäkkiä loppuisivat, se raha pitäisikin äkkiä taikoa jostain, mutta mistä? 

Talkoot ovat merkittävä yhteisöllisyyden luoja ja ylläpitäjä. Vaikeina aikoina talkoilla on ylläpidetty yhteiskuntaa ja luotu uskoa paremmasta huomisesta. Samalla talkoilla on opetettu mallia lapsille sekä nuorille oikeanlaisesta työmoraalista ja muiden auttamisesta.  

Talkoiden tulevaisuus on riippuvainen siitä, että tekijöitä talkoisiin saadaan myös nuoremmista sukupolvista. Moni kokee, että talkooperinne olisi hiipunut.  

Miettikää, jos talkoolaisia ei enää tulevaisuudessa ole. Kylien ja kuntien vetovoima hiipuu auttamatta talkootyön loppumisen myötä. Ottakaa siis talkoisiin mukaan lapset. Heillekin löytyy tärkeää tekemistä. 

Vapaaehtoistoiminta, talkootyö ja naapuriapu kannattelevat tätä yhteiskuntaa. Ja kaiken lisäksi talkoilu on kivaa, koska siinä on mukana kivoja ihmisiä.

 

 Useimmat kuvat ovat Satu Holman ottamat. Kiitos!

 

 

 

 

     Lastenlasteni äiti, lastenlastenlapsieni isoäiti ja poikani vaimo Sari 60v.

 

Tuo päivä tuli yllättäen, jäin todella miettimään, miten ihmeessä aika on kulunut näin nopsasti. Muistan elävästi hetken, kun pikkuinen Sari ensi kertaa astui huoneeseen, olimme Kuortaneella Virkajärvellä kylässä. Juha tuli sinne tyttöystävänsä Sarin kanssa. Hän oli kotoisin Lapualta. Hänellä oli  yllään kaunis mekko ja vaalaissa hiuksissaan sifonkirusettilla sidottu ponnari. Nätti tyttö. Tutustuimme pikkuhiljaa lähemmin, Sari asusteli meillä ja sitten aikanaan vietettiin häät, hänestä tuli Juhan vaimo. Voisin kertoa, että anoppi ohjasi hänet talouskouluun.

Vuodet vierivät ja perhe kasvoi ensin tupsahti maailmaan Sussu ja sitten jokainen vuorollaan, lapsi kertyi kahdeksan. He ovat aivan ainutlaatuisia, jokainen on oma upea persoonansa. Töitä on tehty ahkerasti, lapset kasvaneet aikuiseksi. Ahkera ja tomera miniäni lähti opiskelemaan, kun neljä ensimmäistä lasta ihmetteli maailmaa. Sarista, tuosta sisupussista tuli sairaanhoitaja. Toiset neljä ja jälleen opiskelu. Nyt jatko opiskelu kätilöksi. Muistan, kun menimme Sarin valmistujaisjuhlaan, näin edelliyönä unta, että miniäni tuli ovelle meitä vastaan esitellen lopputyönsä, joka oli pieni vauva hänen kainalossaan. Tullessamme oikeasti juhliin, onnittelin ja kurkin missä on lopputyösi. Mikä ihme, Sari kyseli, kerroin uneni. Siitä riitti hauskaa pitkäksi aikaa. Sarin ollesssa toisella opintojaksolla aina välillä Helsingissä, kysyin Juhalta, voisinko auttaa heitä tulemalla aina tarvittaessa heille. Sain seuraavanlaisen vastauksen. Ei hyvänen aika , älä tule, sotket vaan meidän hyvän päiväjärjestyksen. Sinä olet heidän pyhämuorinsa, muista se. Muistan, että hieman hämmentyneenä kuuntelin Juhaa. Aikaa tuosta  on kulunut ja tuosta pienesta tytöstä on kasvanut ison perheen loistavava äiti ja ennen kaikkea hän on pojalleni oikea, hyvä vaimo. Hän on kestänyt poikaani, joka on tullut hieman äitiinsä ja tietenkin myös isäänsä. Elämän polkunne ei varmaan aina ole ollut helppo, mutta lapsenne olette kasvattaneet upeiksi, toimeentuleviksi aikuisiksi. Siitä voitte olla ylpeitä. Minä Muori olen ylpeä teistä jokaisesta ja ennen kaikkea miniästäni Sarista, joka on juhlansa ansainnut.  Juhlimme 60-kymppisiä  teidän lastenne, lastenlastenne, sukulaisten ja ystävien kanssa. Kiitos, että saimme olla mukana.

Sari, sinulle onnea tuleville vuosikymmenille.

 

 

 

 

 

 

 

 

              

 

          Iltapäivä kirjailija Kirsti Mannisen matkassa

 

 

Vietimme uskomattoman upean iltapäivän kirjailija Kirsti Mannisen seurassa kirjastossa. 

Olisimme viihtyneet siellä pidempäänkin! Tilaisuus oli lämmin, informatiivinen sekä hauska.Hän osaa ottaa yleisönsä puheellaan aivan samoin kuin kirjoillaan.

Riemullista oli kuunnella ja tutustua niin pieneen Kirsti Aukiaan kuin sitten aikoinaan syntyneeseen Enni Mustoseen, joka nykyään toteuttaa aikuisen Kirsti Mannisen syvälliset tutkimukset.

Hän on loistava ja lämmin persoona. Kuultuamme hänen historiansa, mielestäni hänen kirjansa saavat uuden ulottuvuuden.

Odotamme mielenkiintoisia lukuhetkiä uuden kirjan kanssa ja niin Kirsti saa uudet mustat rännit!

 

                                     

                                           KESÄAJELULLE 27.7.2023

                             PÄÄMÄÄRÄ SOILE YLI-MÄYRYN TAIDEHALLI                

 

Eilis-iltana päätimme lähteä kesäajelulle. Ajelun suuntana on Soile Yli-Mäyryn kesänäyttely Kuortaneella. Asiaa pohtiessa, huomasin, että onhan se Kyläkauppakin siinä matkan varrella, sieltä ostin kerran sellaista hyvää shampoota. Poiketaan shampoo-ostoksilla ja syödäkin pitäisi, tuumin. Ihan varmaan löytyy matkan varrelta hyvä ruokapaikka, totesin. Selvä lähdetään sitten aamulla.

Aamun tullen väsytti, sänky vaan piteli kiinni, ei jaksa, ei jaksa ponkaista ylös sieltä. Kello tikittää aikaa, niinkuin se tekee jatkuvasti, aika kuluu ja kuluu.....  Matkaan kuitenkin oli lähdettävä, aurinko paistaa ulkona, järven pinta kimmeltää loisteessa tyynenä. Kipinkapin uimaan, heräämään järven aaltoihin. Onnistun, niin lähdettiin matkaan.

Matkattiin tunteen mukaan, kolmostieltä käännös oikeaan. Ajaessa mieleen tuli Marimekon liike Virroilla, joten sinne. Sietä takaisin päin ja auton nokka kohti Alavutta. Oikeastaan matkan alusta lähtien nautimme ympäristön kauneudesta, joka on vertaansa vailla. Vauhti oli sopiva huomioida ympäristöä, liikennettä ihan toiseen tahtiin kuin pääteillä. Erilaisten puiden vihreydet ympärillä, kukkaispellot, peruna-, ruis- ymt pellot. sininen taivas ja siniset järvet, mitä muuta tarvitaan!!!

Alavus saavutettiin, mietittiin ruokaa, mutta ei ollut nälkä yllättänyt kumpaakaan, joten jatkoimme Kuortaneen suuntaan. Saavuimme Mäyryyn ja määränpäähän.

Määränpää on taidemaalarin Soile Yli-Mäyryn taidehalli.Tulimme miljööhin, joka on aivan uskomattoman kaunis, silmiä hivelevä kokonaisuus. Kansainvälisesti kuuluisa taiteilija tunnetaan värikkäistä öljyväritöistään sekä lasiveistoksistaan. Istahdin pihalle ja nautin olostani täysin siemauksin, ihanat vanhat rakennukset ympärillä. Tunnen siellä huokuvaa sanoin kuvaamatonta rauhaa ja tyyneyttä.

Tallikahviossa teetä ja kahvia sekä hyvää pullaa ennen sukellusta taidehalliin. Näyttelyssä aika kului siivillä. Ajankulun huomasin vasta lähtiessä. Kolmisen tuntia katselimme näyttelyn antia, jota sulattelen vielä kotonakin. Näyttely, nimeltään Särkyneet Varjot, oli minulle hyvin vaikuttava kokemus, värikkäät öljyvärityöt ja lasiveistokset.  Se on 31. kesänäyttely Kuortaneella taiteilijan syntymäkunnassa.  Näyttely jatkuu 20.8. saakka ja on auki päivittäin klo  12 - 17. Käypä sinäkin!! Tuo kaikki koettava itse!!!

Matka jatkuu, nyt takaisin Alavuden suuntaan ja sieltä Tuuriin Kyläkauppaan! Tunnelma muuttui hetkessä, kun porhalsimme sinne.

En ole vuosiin törmännyt sellaiseen ihmistungokseen kuin nyt Kyläkaupassa. Kenties viimeksi muutama vuosi sitten käydessäni Istanbulissa Grand Bazaarissa (Kapalıçarşı). Löysin 2 shampoo pulloa, jotka olivat kuulemma viimeiset. Hyvä juttu, sain niitä. Nyt oli nälkä, mutta ruokapaikat jonoja täynnä. Nälissämme lähdimme etsimään ruokaa.

Keskustelu autossa oli sen mukaista. P:joen Kihniänkylän kautta Kihniölle ja siitä nopsasti Ikaalisiin ja Teitupaan.

Tämä oli ensimmäinen kesäajelu, kentien pian uudelleen. Ottaisiko eväät mukaan?!

 

 

 

   

 

 

 Kaisu serkulleni

 

Puu lempeä laulaa suvivirsiään, kesän kultaisen kukkiessa.

Mennyttä katselen, yhteistä aikaa muistellen.

Kukkia löytyy varrella polun sen, ilon, onnen sekä myös murheiden.

Kaisu, vuosikymmenet meidät yhdistää, olit minulle kuin isosisko.

Tuo kaikki yhdessä jaettiin.

Lämmin kiitos, hyvää matkaa ja terveisiä perille.

Sinua kaipaan.

 

Serkkuni Kaisu Marjatta Liikala os. Honkala siunattiin Peräseinäjoen kirkossa 7.7.2023.

Kaisun tyttärelle Anna-Maijalle ja hänen perheelleen toivotan kaikkea hyvää. Iloisen, persoonallisen ja positiivisen Kaisun muisto elää teissä jokaisessa. Emme unohda häntä vaan iloiten muistamme hänen valoisan persoonansa.

Kiitos Kaisu kun olit olemassa.

                      

      MUILUN MUMMAN JA PAAPAN JÄLKELÄISIÄ

                          RIITTAN LUONA ELOKUUSSA 2016

  

            Vuodet kuluvat ja niiden myötä toivotamme serkuille Kaisu, Antti ja Riitta, hyvää matkaa.

Kaisun viimeiset sanat tyttärelleen olivat, Hyvää Juhannusta, tavataan taivaassa.

Muilun mumma ja paappa Juho ja Liisa (os. Malkamäki) Muilu
Mummula, jossa kokoonnuimme serkkujemme kanssa.
Kaisu
Riitta, Kaisu ja Riitta-Liisa
Kaisu, Ulla, Irma, Juha ja Paula
Juha ja Kaisu
Riitta-Liisa, Pirkko ja Antti
Ulla, Esa, Irma, Kaija ja Juha
Juha ja Paula
Sisareni Riitta(vas.) ja serkkumme Riitta.

 

Sisarelleni Riittalle

 

Elämän kirjokangas on punottu monenlaisista säikeistä:

kauniista ja vahvoista, iloisista ja värikkäistä, myös tummista jopa mustista, arvokkaan elämän mittaisista.

Illan ehtiessä säie ohenee, koittaa levon hetki.

On muistoja, joita ei aika eikä vuodet viedä voi, on muistoja, joiden taika iät kaiket sielussa soi.

Sisarusrakkaus ei kuolla voi milloinkaan.

Vielä kerran kohtaamme taas toisemme uudestaan.

Kiitos yhteisistä päivistä lapsuuden, kiitos vuosista jälkeen sen.

Riitta Sua kaipaamme.

Oppaista otettiin valokuvat syksyllä 2021 ja oppaat saivat itse valita kuvauspaikan. Kuvat otti Anssi Keski-Jyrä.
Riitta halusi kuvansa otettavan kaupungintalon luona.

Muisteluja Riitasta 

 

Merja Lamminkangas muistelee Riittaa:

 

Ensimmäinen hyvin hämärä mielikuva Riitasta minulla on lapsuudesta. Mumma ja paappa rakensivat mökin Kihniön Pääjärvelle ja naapuriin rakensi mökkinsä mumman serkku, Korpelan Rauni Martti-puolisoineen.
Usein olin lapsena mumman ja paapan kanssa mökillä. Raunin veli Arvo tyttöystävineen vieraili usein siskonsa mökillä ja Arvo rakensi myös hirsisen nukkuma-aitan heille sinne. Tyttöystävän nimi oli Riitta, mutta en oikein muuta muista kuin, että hän oli pitkä, hoikka ja  nainen. Enpä minä heistä siellä piitannut, minä vain uin järvessä ja olin paapan kanssa kalassa. Pyh, hehän olivat VANHOJA! Ja varmaan pussailivatkin. Yök…
Vasta paljon myöhemmin tajusin, että ”Arvon Riitta” oli se sama Riitta, joka kurkisteli suuhuni Åkermanin Tapanin vastaanotolla. Hammashoitaja oli kyllä hyvin ystävällinen ja jotenkin tuttavallinenkin, mutta ajattelin sen johtuvan siitä, että olin monesti käynyt siellä Åkermanin Arjan kanssa, kun hänellä oli
vanhemmilleen asiaa. Joskus sitten kotona tuli hammaslääkärikäyntini puheeksi ja isä sanoi, että Åkermanillahan on hammashoitajana se Riitta, joka ennen seurusteli Kivimäen Arvon kanssa, muistatko sitä. No, hämärästi.
Arjan kanssa oltiin nuorena kuin paita ja peppu ja aina välillä törmäiltiin Riittaan ja muutama sana vaihdettiin. Mutta sen  kummemmin en ollut Riitan kanssa tekemisissä. Joskus Wiitamatkoilla käydessäni työasioissa nähtiin siellä ja jotain juteltiin, kun Riitta teki siihen aikaan opastuskeikkaa Wiitamatkoille.
Taisi olla syksy 2013, kun menin opaskurssille. Riitta oli siellä mentorina. Me tulimme heti juttuun hyvin, kun olimme edes jollain tavalla vanhoja tuttuja. Ystävystyimme ja olimme paljon tekemisissä.
Riitta alkoi puhumaan minulle, että ala opetella Törnävän hautausmaata, kun siellä on niin paljon sulle tuttua – olenhan niin umpitörnäväläinen. Kirkkokin oli tuttu, kun jo lapsesta asti tuli siellä pyörittyä. Ensin Hannan kaverina, kun isänsä kirkkoherra Lauri Knuutila teki jotain töitään sakastissa ja sillä aikaa me
Hannan kanssa ”tutkimme” kirkkoa. Sitten myöhemmin partiolaisena olin kymmenet kerrat sytyttämässä kynttilöitä sankarihaudoille ja kunniavartiossa niin häissä kuin hautajaisissakin.

Riitan kanssa kierreltiin hautausmaalla ja suunniteltiin reittejä.   Riitta kertoili, että mitkä haudat pitää ainakin kierrokselle saada ja
minä tein omia lisäyksiä vielä siihen. Sitten aloin kaivamaan tietoja haudatuista ihmisistä ja kirjoittamaan käsikirjoitusta. Ensimmäisenä kesänä kuljin Riitan perässä kuunnellen ja opetellen ja sitten kun  kasvoi, jaettiin porukka kahtia  niin, että kumpikin otti mukaansa puolet porukasta ja lähdimme kiertämään kierrosta eri päistä.

Hautausmaakierroksista olimme myös muutamaan kertaan haastateltavana niin radiossa kuin Lakeuden Risti -lehteenkin.
Riitan kanssa olimme myös monilla opaskoulutuspäivillä hotellihuonekämppiksiä. Yhtäkkiä tulee mieleen ainakin Vaasa, Tampere, Sastamala ja Imatra. Oli aika vakio, että menimme automaattisesti samaan huoneeseen sen kummemmin asiasta puhumatta tai sopimatta. Siellä tuli aina juteltua kaikenlaista maan jataivaan väliltä.

Imatralle menimme kahdestaan junalla ja junassa  aloimme ideoimaan historiallista kaupunkikierrosta, rooliopastusta, jossa esitin Maria Kronlundia. Pitkä junamatka kului rattoisasti kierrosta
suunnitellen.
Riitta myös houkutteli minut mukaan Ilmajoen Musiikkijuhlille ottamaan vastaan busseja. Siinä teimme sellaisia ”kolmen minuutin pikaopastuksia”. Puolen tunnin ajan ennen näytöstä oli älytön kiire ja juoksimme bussilta toiselle. Homma meni niin, että bussi ajoi portille, hyppäsimme bussiin, jossa toivotimme porukan
tervetulleeksi, kysyimme, että mihin heillä on ruokailu varattuna, näytimme missä on ko. ravintola, WC:t, ensiapu, sisäänkäynti, mistä vuokrata vilttejä jne. Sillä aikaa bussi ajoi parkkiin ja sieltä juosten takaisin portille ja seuraavaan bussiin. Meitä oli kaksi tai

kolme bussien vastaanottajaa ja puolen tunnin aikanasaattoi tulla parikymmentä bussia. Palkkio hommasta oli huima: pääsimme katsomaan oopperan sekä saimme kahvin ja grillimakkaran.

Kerran lähdimme Riitan kanssa ”vakoiluretkelle” tutustumaan Lapuan hautausmaakierrokseen. Kumpikaan meistä ei oikein  tykännyt siitä. Siinä oli punaisena lankana tutustuminen hautamuistomerkkeihin taideteoksina. Se tietysti onnistui siksi, että hautausmaa on Törnävää vanhempi ja siellä on taidokkaita
hautakiviä. Mutta hautausmaaopas kertoi meille kierroksen jälkeen, ettei hän tykkää Törnävän hautausmaakierroksista, kun siinä puhutaan ihmisistä. No, näinhän se on. Kerrotaan ihmisten tarinoita, koska siellä ei ole kovinkaan paljon taideteosmaisia hautakiviä ja meidän mielestä ihmiset ovat kiinnostavampia kuin kivet. Joten homma meni tasan. Kierroksella Riitta näytti minulle myös oman lähisukunsa hautoja.
Kesällä 2021 kuvasimme oppaille videota Piirillä. Oli 25 astetta lämmintä ja auringonpaisteessa hiki virtasi. Riitta ilmestyi paikalle villapaidassa ja toppaliivissä. Hän näytti myös laihtuneelta. Kummastelin asiaa ja ajattelin, että nyt ei ole kyllä kaikki kunnossa, kropan termostaatti on nyt kyllä väärillä asetuksilla. En
arvannut kuitenkaan silloin sanoa vielä mitään. Syksyllä otin asian puheeksi Riitan kanssa puhelimessa, että oletkohan sä nyt ihan kunnossa.

Riitta kertoi olleensa lääkärissä, mutta mitään ei ollut löytynyt.
Rytmihäiriöitä oli ollut ja mahakin oli vähän sekaisin. Mietin, ettei tuo nyt kyllä ole oikein ole syy jotenkinriutuneeseen olemukseen.
Kun Riitan sairaus selvisi, oli korona-aika meneillään, enkä käynyt Riittaa katsomassa, etten vain veisi tautia sinne mennessäni. Korona olisi ollut liikaa hänelle. Sen sijaan soittelimme ja silloin tällöin tapasimme ulkona.

Kesällä kävimme vielä tutustumass Ilmajoenhautausmaakierrokseen yhdessä. Riitta kävi Tomin kanssa hakemassa minulta luumuja, kun  niitä tuli niin tolkuttomasti. Vastalahjaksi sainluumusäilykkeen ja
sieniä. Niin vielä syksyllä 2022.
Riitta oli innokas sienestäjä ja marjastaja ja oli usein koirien kanssa metsässä samoilemassa. Ulkoilu koirien kanssa ja luonnossa liikkuminen oli Riitalle tärkeää.
Syksyllä 2022, kun oppaiden aluekokous Ilmajoella, Riitta halusi ehdottomasti lähteä sinne. Minä koetin estellä, että onkohan se nyt viisasta, kun sytostaateilla on ajettu oma vastustuskyky alas, mutta Riitta oli päättäväinen. Hän halusi ehdottomasti mennä sinne. Opastustoiminta oli niin valtavan tärkeää hänelle ja
hänellä oli muiden paikkakuntien oppaissa vuosikymmenten takaisia tuttuja ja ystäviä. Reissu oli Riitalle
varmasti raskas, mutta samalla myös virkistävä. Hän sai vielä tavata vanhoja tuttuja ja ystäviä.
Pari viikkoa ennen Riitan kuolemaa kävin Riittaa katsomassa palliatiivisella osastolla. Jälkeen päin ajatellen oli hassua, että hän oli kovin huolissaan minusta ja jaksamisestani. Tein kuulemma ihan liikaa hommia oppaille käsikirjoittamalla opastuskierroksia ja etsimällä tietoja niihin. Hän oikein motkotti minulle.
Juttelimme tunnin verran ja sitten Riitta alkoi vaikuttamaan väsyneeltä ja lähdin pois. Halasimme lähtiessäni ja Riitta tuntui niin laihalta ja hauraalta, että itku minulta tuli, kun autoon asti pääsin. Olin menossa vielä Riitan kuolinpäivänä häntä katsomaan, mutta oli niin kuumeinen olo edellispäiväisen koronarokotuksen

jäljiltä, että päätin siirtää käyntiäni seuraavaan päivään. Illalla näin kuitenkin Vuokko-Liisan päivityksen Facebookissa ja totesin, että myöhästyin.
Riitta oli Seinäjoen Oppaiden perustajajäsen ja koko 49,5 vuotta sen toiminnassa ahkerasti mukana oppaana, sihteerinä, rahastonhoitajana ja puheenjohtajana. Riitta vielä ennen sairastumistaan teki sopimuksen opaskoulutuspäivien järjestämisestä Seinäjoella oppaiden 50-vuotijuhlavuoden kunniaksi. Ne ovat syksyllä 2023. Riitta ei niihin enää osallistu, mutta on varmasti hengessä mukana ja Riittaa siellä
muistetaan.
1.4.2023 oli oppaiden aluekokous Vaasassa. Sinne vietiin Riitan kuva ja pidettiin hiljainen hetki Riitan
muistolle.

 

 

 

 

 

 

 

 

Mietteitä 5.5.2023

 

Kirjastosta sain joku aika sitten pyynnön kirjoittaa lukemisesta. Enpä ajatellut ollenkaan millainen se kirjoitus voisi olla, kun lupasin tuon. Kaipa sitten alitajuntani teki hurjasti töitä ja se syntyi. Laitan sen myös tänne, kun aikoihin en ole päivitellyt tätä sivuani. Mukamasti on ollut kiireitä, vaalit ja kaikkea muuta, tuo tuntuu hyvältä selitykseltä, eikö totta.

Lukiessani kirjoitukseni nyt uudelleen,tajusin, kuinka tärkeä osa on äidillä ollut, että lukeminen oli silloin lapsuudessa ja nyt yksi, oikeastaan voisi sanoa, elämän peruspilareista.

Tämän päivän äidit, antakaa lastenne tutustua kirjoihin, lukekaa heille, älkää koskaan sanoko, älä ota sitä kirjaa, laita se kirja pois ja tee tuo tai tämä. Minulla oli se mahdollisuus ja olen siitä todella iloinen ja kiitollinen.

 

 

Minun matkani lukemisen ja kirjojen maailmaan

     

 

       Avasin kirjan nimeltä Minä, jota äitini oli täyttänyt syntymästäni  lähtien. Sieltä selviää, että

koulunpenkillä istuin kolme ja puolivuotiaasta saakka. Oikeasti kouluun menin kuusivuotiaana.
Lukemaan opin 5-vuotiaana.
Luku innostukseni on varmaan saanut aikaiseksi kodissa ollut täpötäysinäinen kirjahylly, jonka
kahlasin lapsuudessani kokonaan läpi. Katsellen upeita kuvia ja ensin tekstiä töllistellen, sitten
vähitellen opin lukemaan.
Hyllyssä oli mm. IsoTietosanakirja, Topeliuksen kirjat Lukemista lapsille, Talvi-iltain tarinoita,
Matkustus Suomessa ja tietenkin Maamme kirja, Välskärin Kertomukset jne. Runebergin
Vänrikki Stoolin tarinat. Aarno Karimo: Kumpujen yöstä, Olavi Kareksen kirjoja
herännäisyydestä, mutta nimiä en muista. Sillanpään ja Waltarin kirjoja löytyi myös sekä monien
muiden teoksia. Teini-iän tullessa olin kahlannut tuon kirjahyllyn kokonaisuudessa ja monet kirjat
jopa pariin kertaan.
Lukemista Lapsille sisälsi hyvin jännittäviä juttuja. Satu Sampo Lappalaisesta toi minulle
aivan uuden maailman eteeni:
"Olipa kerran lappalais-ukko ja lappalais-ämmä. Tiedätkös, mitä nämä ovat? Lappalaiset ovat
kansa, joka asuu Pohjan perillä, pohjoisempana kuin ruotsalaiset, ruijalaiset ja suomalaiset.
Siellä, jossa emme näe yhtäkään peltoa, emmekä kelpo metsää, emmekä säännöllisesti
rakennettua huonetta, vaan suuria autioita rämeitä ja korkeita vuoren harjanteita ja pieniä kotia,
joihin pääsee vain pienestä aukosta konttaamalla, siellä asuvat lappalaiset.” Aikuisena löysin
lapista Kilpisjärveltä sielun maisemani. Lappi jäi syvästi mieleeni Sampo Lappalaisen luettuani.
Mika Waltari toi esille aivan uskomattoman maailman Egyptin kirjassaan, Sinuhe Egyptiäinen.
Myös ensimmäinen dekkari, jonka luin oli Waltarin: Kuka murhasi rouva Skrofin? Sain lukea
kaikkea, mitä halusin, koskaan minulle ei ole sanottu laita se kirja pois ja tee tuo tai tämä tai älä
enää lue. Nuoruuteni aikana meillä ei ollut sähköä, joten pimeän tullen ei voinut lukea.
Nukkumaan piti myös ajoissa. Keksin kuitenkin keinon lukea sängyssä. Minulla oli pieni
taskulamppu, jonka valossa peiton alla luin. Tyytyväisenä kuvittelin, että eihän se näy, mutta
aivan varmaan näkyi. Siitä ei kuitenkaan puhuttu, joten se jatkui niin kauan kunnes saatiin
sähkö. Maatalon tyttärenä kesäaikaan oli kasvimaan harvennusta, lehmien paimentamista ym
tekemistä meillä sisaruksilla. Kasvimaan perkaus oli mukava työ, sillä tuulimylly oli niiden
peltojen vieressä ja sen takana oli pieni rauhainen soppi, jonne minä alinomaan karkasin kirja
kädessä, ne ovat mielessäni hyvin lämpimiä hetkiä.
Koko elämäni ajan olen lukenut ja lukenut. Nyt kun jäin miettimään lukemistani, miksi luen, en
osaa sitä sanoa. Olen ikuisesti kiitollinen äidilleni, joka antoi minun tutkia kirjahyllyn sisältöä
oman mieleni mukaan. Se oli jännittävää, ensin löysin kuvat, sitten kirjaimet, jotka pikkuhiljaa
syntyivät sanoiksi, lauseiksi ja kokonaisuudeksi. Niitä kokonaisuuksia ahmin tänä päivänäkin
päivittäin.


Lähetän sydämellisen kiitokseni äidilleni opettaja Rauha Marttilalle os. Muilu pilven reunalle,josta hän lupasi seurata meitä sisaruksia lähtiessään sinne jo 52 vuotiaana eräänä kauniina toukokuun päivänä.

 

 

Tuhat ja yksi yötä luettu ja luettu, kuten huomaatte.

Kansanedustaja Paula Risikko ja Vuokko-Liisa kesällä 2022

 

                                      

                         Vaalityö on kokonaisvaltaista 6.7.2023

 

 

 

Siiri tonttutyttö seikkaili jälleen joulukuussa ja siihen se jäi - kirjoittaminen.

Aurinko heloittaa taivaalta, mielessäni on alkuvuosi, sen tunnelmat.  Tähän kirjoitusvimmaan johti se, että totesin jälleen pystyväni saamaan aikaan jotain. Toivottavasti onnistun näissä alkuvuoden mietteissäni.

Tammikuussa alkoi eduskuntavaalien miettiminen, olihan Ikaalisissa ehdokkaana meidän  Kyrösjärven kokoomusnaisten sihteeri ja ystäväni Pirjo. Hän on ollut Ikaalisissa yli kymmenen vuotta ja tehnyt loistavaa työtä Jyllin Kodin ja Jyllin Säätiön toimitusjohtajana.

Ennen joulua ja tammikuussa sitten täydellä tohinalla teimme suunnitelmia, joita joukolla lähdimme toteuttamaan. Joukkoon saimme ystäviä suunnalta jos toiselta. Ne suunnat ovat Etelä-Pohojanmaalta lähtien tietenkin Tampereelle ja koko Pirkanmaalle.  Oman kuntamme kokoomus ym upeita naisia ja miehiä lähti joukkoomme sekä ympäri Suomea monia muita, joilla on siteitä Pirkanmaalle.

Ponnistelimme ja varsinkin Pirjo itse teki sen huimaavan, jopa raskaan työn aina sinne huhtikuun toiseen päivään saakka, eikä antanut periksi piiruakaan. Tosiaan 2.4.2023 saimme tulokset työstämme. Ehdokastamme äänestettiin yli 300 kertaa, josta olimme todella iloisia, sillä aloitimme melkein nollasta. Kiitos kaikille!

Itse olen ollut -60 luvulta lähtien mukana niin ehdokkaana kuin vaalityössä kunta-, seurakunta-, ja eduskuntavaaleissa, kuitenkaan en koskaan aikaisemmin, näiden vuosikymmenten aikana, ole törmännyt näin viheliäiseen toimintaan, mitä nyt saimme kokea vaalien aikana.

 

Tämän raadollisen kokemuksen jälkeen olemme tänä päivänä voimakkaampia kuin aikaisemmin!

 

 

 

   

                TARINA: KORVAT SYDÄN SILMÄT 11.5.2023

 

Viime kesä meni, syksy saapui ja talvi tuli. Tänä aikana tapahtui melko äkillinen näön huononeminen, tahdit tanssivat halunsa mukaan ja minun oloni oli huh, sanoisin. Kuulinkin mitä sattuu.  

Eräänä aamuna herätessäni päätin nyt kuulo kuntoon, koska asiat on kuultava oikein. Niin tapahtui tai ehkäpä ymmärrän nyt kuulemani paremmin. Niin tai näin nyt kuuluu, se on pääasia!

Seuraava asia on, tahdit kohdalleen, se myös järjestyy. Menin tai minut todella ohjattiin ihan oikeasti, tahdistimen laittoon pajalle, jossa sellaisia operaatioita tehdään. Luulen, että ”Pikkupaholainen” istui olkapäälläni ja teki taikojaan siellä ollessani. Tämä Pikkupaholainen taikoi minuun pistetyn lääkkeen ja sain shokin. Tuo olikin aikamoinen elämys.

Ympärilleni tulvi hyviä tuoksuja, vierelläni olevat ihmiset etenivät yhä kauemmas ja kauemmas. Menin makuulle, en vaan jaksanut seistä enää, kun maailma alkoi pyöriä ympärilläni. Tämän pajan henkilöt antoivat pistoksia ja pöydällä näin täyteen kirjoitetun lapun jossa oli kaikki saamani aineet ylhäällä. Ilmeisesti tehosivat hyvin, koska sen jälkeen syntyi keskustelu, joka on hyvin elävänä mielessäni.

Olin todella ollut menossa operaatioon, mutta nyt heti tämän shokin jälkeen todettiin, että moisesta ei ole yhtään hyötyä minulle, turha laittaa tahdistinta. Tämän hetkisellä tahdilla kyllä pystyy tanssimaan tästä eteenpäin. Myös sekin tuli selväksi, olen iäkäs uuteen tahtiin, ei hyödytä tehdä tuolle mitään. Lue tuo liian vanha. En vaan ymmärrä, miten he pystyivät päättelemään tuon, noin pian, tekemättä tutkimuksia, sillä juuri äsken ole ollut menossa operaatioon, jossa se tahdistin olisi laitettu. Olisi luullut, että tuossa pajassa olisi ollut kaikkein parhaimmat mahdollisuudet niiden tekemiseen. Pajalle kyllä jäin yhdeksi yöksi tarkkailuun.

Seuraavana aamuna samat sanat, jotka kyllä hieman minua ihmetyttivät. Tulin kotiin, onneksi se olkapäälläni istuva Pikkupaholainen tippui kyydistä puolessa välissä kotimatkaa. Sen verran tuo kaikki vaikutti minuun, että aloin ihan tosissani miettiä, olenko todella niin iäkäs, että enää ei voi tehdä mitään. Minun täytyy rehellisesti sanoa, että tuo kyllä jonkinverran loukkasi minua. Hyväksyn sen, koska enhän minä ole mikään nuori vaan hyvin vanha iältäni! Pikkupaholainen kuiskii yhä korvaan, että sinua ei hoideta, hahahaaa.

Näin meni syksy ja tuli talvi. Näköni heikkeni päivä päivältä enempi ja enempi, sydän tanssi omaa tahtiaan halunsa mukaa Nyt kuitenkin kuulin.  

Vuosia sitten  silmälääkärillä todettiin, että silmissäni kasvaa jotain, mutta se ei ole vielä valmis vai sanoiko hän tarpeeksi kypsä. Sain silloin reseptin uusiin laseihin. Näillä laseilla nähtiin, katseltiin vuosia, kunnes jälleen kävin ja sain uuden ohjeen linsseistä. Niilläkin linsseillä nähtiin.  Näkö huononi kuitenkin nyt hetki hetkeltä ja sydän pomppi omaan tahtiin.

Siiri Tonttutyttö kyllä seikkaili ja eduskuntavaalit tuli ja meni.

Täytyy myöntää, että henkilökohtaisesti en ollut sellainen kuin ennen. Kuitenkin tein kaiken, minkä piti. Kotona olkapäälläni istuu kuitenkin se pikkupaholainen aiheuttaen kaikenlaisia hankaluuksia. Lienee tullut tuolta puolivälistä matkaa liftaamalla perässäni Rantopäähän.

Sitten jälleen aivoni toimivat senverran, että ymmärsin reipastua.

Laukku kainaloon ja lähtöön. Päätin, silmät kuntoon! Toimintani ansiosta kaihi, joka sumensi aivoni ja maailman ympäriltäni leikattiin.

Eräänä aamuna menin pikku pajalle ja silmäni operoitiin. Siellä kukaan ei moittinut ikääni ja operaatio sujui hyvin. Tunnelma leikkaussalissa oli hyvä ja keskittynyt. Sitä tunnelmaa olisi voinut ihan käsin kosketella, sillä jokainen siellä keskittyi tehtäväänsä, varsinkin johtajan keskittyminen oli hyvin intensiivinen. Tuo on kokemukseni, itse näin vain kirkkaan valon, jota tuijotin.

Maailma kirkastui! Homma onnistui loistavasti, ei ollut kipuja eikä tullut ongelmia jälkeenpäin. Niinkuin totesin maailma kirkastui ja aivoni selkenivät. Nyt jälkeenpäin mietin, että aivoni ovat olleet yhtä sumuiset ja harmaat kuin silmäni.

Kaikki hyvin uudet linssit saan parin viikon kuluttua ja kerronpa teille, että pokat, johon ne laitetaan on ihan upouudet. 

 

Kesä tulee! Käärijä laulaa Cha Cha Chaata, johon lauluun jokainen yhtyy ja tanssi jatkuu.

 

 

             

              KUVAKAVALKADI EDUSKUNTAVAALIT  2023

Pirjo eduskuntaan 2023
Antti, Paula, Pirjo ja Johanna. Vaalistrategia, vai?
Susanna, Paula ja Pirjo
Timo Tuula ja Leila
Ulla-Maija ja Pirjo
Pirjo IKaalisten torilla
Kokoomuken eduskuntavaaliehdokkaita 2023
Pirjo ja Blix rentoutuu vaalityön välissä.
Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaita 2023
Pirjo ja Blix esillä
Arto ja Pirjo vaalipaneelissa
Kahdeksankymppiä muistetaan vaalipäivänä , mutta ainamuina päivinä myös tuolla teillä kulkiessa.

  

Siiri Tonttutyttö  

Lämpimän Kaakaon Tuoksuinen Kiitos   

 

25.12.2023

”Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee.Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee. Toiseen maailmaan tää retki meidät vie, niin puhtaan valkeaan käy liinakkomme tie.
Taas tuulen huminaa nyt puiden latvat soi.En retkeämme unhoittaa kai milloinkaan mä voi.”

 

Riemulliset ja lämpimän kaakaon tuoksuiset kiitokset kaikille teille, jotka retkeilitte kanssamme jouluntaikaan joulunaikaan toivottaa Siiri Tonttutyttö, KipinäPoro ja Vuokko-Liisa