Pieni pala paperia 4.12.2011

Joulukalenteri 4.12.2011

 

SILAKKAKEITTO

 

Siiri Tonttutyttö kurkisteli ovien raosta ja ikkunoiden takana, kuunnellen tarkkaavaisesti, millaisin miettein Wanhan Kauppalan asukkaat valmistautuvat joulun tuloon. Hänen vihkonsa täyttyi kommenteista; joku siivosi komeroita, toinen kuunteli jouluista musiikkia ja jossain oli täys hässäkkä päällä. Siellä oli täyttä elämää.

Nämä kauniit maisemat olivat hänelle tuttuja viime vuodelta. Hän vieraili silloin usein Ikaalisissa ja sai paljon ystäviä, jotka ovat muistaneet pientä tonttutyttöä kesän aikana. Korvatunturille on lähtenyt kirjeitä Joulupukille ja melkein jokaisessa oli terveiset Siirille. Hänet toivotettiin tervetulleeksi tonttutehtäviinsä myös tänä vuonna.

Joulupukki on kuitenkin nyt nimittänyt hänet ulkomaiden lähettilääksi. Siiri ei olisi halunnut moista pestiä ja häntä hieman pelotti. Ainoat ulkomaat, joissa hän on käynyt ovat Ruotsi ja Norja. Hänen mielestään ne ovat kotikontuja, sillä niiden maisemissa on Siiri Tonttutyttö viettänyt nuoruuttaan. Nuorihan Siiri on nytkin, vasta hieman yli satavuotias, iloinen tonttutyttö.

Kipinä-Poro odotteli Siiriä laivarannassa, sillä Korvatunturi kutsui ja herkullinen jäkälä. Juostessaan pulkan luo hän kurkkasi vielä Kerttu-Mummon ikkunaan, olisiko siellä hyviä vihjeitä Joulumuorille seuraavan päivän leipomisiin. Ikkuna oli pimeänä, ei ollut lappua ikkunalaudalla.

Pulkkaan noustessaan, pieni paperin pala leijui Siirin jalkoihin. Siihen oli kirjoitettu "Silakkakeitto". Saukko Solakka oli ilmeisesti pudottanut sen edellisenä iltana joko tahallaan tai sitten tahtomattaan. Siinä oli seuraava ohje, jonka Tonttutyttö kirjoitti vihkoonsa:

 

Laita vesi, kalaliemikuutiot, perunat, sipuli ja pippurit kattilaan.

Keittele niitä muutama minuutti

Lisää silakkafileet (paloittele) keittoon, keitä vielä 10 min.

Lorauta kermaa ja voita (paljon, Siiri ajatteli)

runsaasti tilliä pinnalle.

 

Maukas keitto pikaisesti valmiina, varsinkin kiireisille, tuumi Siiri, ajatellen Joulumuoria.

Punainen hiippalakki heilahti laivarannassa ja Kipinä-Poro kiiti kohti Korvatunturia Siiri-Tonttutytön kanssa. Taivaalla helisi tiu´ut jouluntuloa.