Joulukalenteri 2018, 2019 ja 2012

Siiri Tonttutyttö

 

SIIRI TONTTUTYTTÖ TUNNELMOI TUNTURISSA

 

1.12.2019

 

Joulun lähestyessä tuuli kantaa viestin Korvatunturilta. Joulu on tulossa, kuunnelkaa, katselkaa, missä ja milloin tapaamme. Tuttu ääni, Siiri Tonttutytön kuiskailu kuuluu tuulen huminassa.  

Siiri istuu Korvatunturin laella katsellen upeaa lumista maisemaa,  kuiskaillee tuulelle, joka kantaa äänen kaikkialle.

Joulunaika, ihana, saapuu.  Kaikki ovat kilttejä toisilleen, lapset, aikuiset, metsän eläimet, kaikki. Siiri naurahtaa, tietenkin myös tontut.

Joululaulut raikuvat valot syttyvät.Joulun alusaika on vuoden valottomin, usein myös lumeton, kuitenkin valot loistavat joka puolella.

Kaupungin kaduilla loistavat jouluvalot. Puutarhat, parvekkeet, ovenpielet jne, ovat valaistuja, lyhdyin, led valoin(nykyaikaa), kynttilöin, koristeltu köynnöksin, havuin, kävyin, kuivakukin, kuka milläkin lailla.

Lumi on kuitenkin aivan ainutlaatuinen valaistus. Ulkona huomaat maiseman loistavan valkoisen ja sinisen eri sävyissä. Tähdet tuikkivat taivaalla ja metsä hehkuu valkoisen huurteen peittäessä puiden oksat. Rakastan lunta ja talvea, Siiri Tonttutyttö kertoo tuulelle, joka kantaa Siirin sanat jokapuolelle.

Pysähdy, kuuntele, korviisi kantautuu hento kulkusten helinä.

 

PS. kurkista tarkoin kuvaa, olen kuvassa ihan siellä tunturin laella ja näytän mustalta pisteeltä. terv. Siiri

 

TONTTUTYTTÖ SIIRIN MATKAILUA

 

2.12.2019

 

Siiri on päättänyt lähteä tapaamaan tonttuystäviään, jotka asustavat kaukana Korvatunturilta. Aamulla Kipinä Poro aavistaa, että tänään lähdetään ja on valmiina, kun Siiri tulee poroaitauksen luokse. Siiriä naurattaa oma innokkuutensa, kun hän huomaa saman innostuksen Kipinässä.

Ensimmäinen pysähdys on Ähtärissä pandojen luona. Siellä on kaikki hyvin. Pandat kertoivat innostuneena, että johonkin hallitukseen on valittu joku miss Suomi ja hän on nyt meistä vastuussa, he riemuitsivat.

Seitseminen on seuraava pysäkki. Siellä he tapaavat Herra Hermanni Hirven ja rouvansa. Siiriä on jo kaivattu, sillä siitä on kauan, kun Siiri vietti joulua heidän kanssaan. He päättävät pitää pikkujoulun, Siirin kunniaksi, jonne kutsutaan metsän väkeä joka puolelta Seitsemistä.

Jänöt laitettaan viestin viejiksi, rouva Hirvi suunnistaa keittiöön Siiri Tonttutytön kanssa. He leipovat ja paistavat tarjottavaa pikkujoulun viettäjille. Hermanni Hirvi esikuntansa kanssa katsoo sopivan aukion, mikä laitetaan pikkujouluasuun.

Pieni menninkäinen kurkkii puiden lomasta mitä tapahtuu ja rientää kertomaan uutisen muille menninkäisille.

Illalla nautitaan mm. Siirin tuomia kampanisuja ja vaihdetaan kuulumisia vuosien varrelta. Siiri unohtaa kokonaan suunnitelmansa mennä kauas ystävien luo.

Illan vaihtuessa yöhön kuuluu Kipinän kulkusten kilinää ja menninkäisten sekä maahisten tassuttelua Seitsemisen luonnossa.

 

 

 

 

Keijutyttö tanssii Otso Karhun edessä pelkäämätä

 

 

TONTTUTYTTÖ PIKKUJOULUSSA SEITSEMISEN lUONNONPUISTOSSA

 

3.12.2019

 

Aamu aukenee Seitsemisen Luonnonpuistossa valkoisena. Siiri lähtee Kipinän luo aamutervehdykselle. Voi ihanuutta, lunta, iloisesti hyppien hän kiiruhtaa Kipinän luo. Halaa uskollista poroaan, löytää taskusta eilisiltaisen kampanisun palan, jonka Kipinä saa yhdessä porkkanan kanssa.

Toisiinsa nojaten he katselevat kaunista maisemaa. Samalla he kurkkivat ympärilleen, joko juhlavieraita on saapunut paikalle. Tonttutytön silmät leviävät ja suu aukeaa ammolleen. Hyvänen aika väkeä on kertynyt paikalle, jopa niin paljon, että voisi perustaa pienen-isonkaupungin, hän heläyttää Kipinälle. Kipinä nuokuttaa päätään niinpä niin.

Siellä näyttää olevan jänöt perheineen, Petri Peura ja veljensä Pera Peura sekä isä ja äiti Peura. Siellä on myös Hirvi Vihainen ja kirjava joukko muuta metsän väkeä. Nyt on pikkujoulu ja pian juhlitaan.

Pienelle aukiolle on katettuna pöytä, jossa on jos jonkinlaista syötävää, jota kaikki saavat nauttia mielinmäärin. Maatalon Helunan keittämä riisipuuro on vertaansa vailla ja maistuu jokaiselle.

Vilkas puheensorina täyttää tienoon. Kaikkien huulilla on viime päivien tapahtumat tuolla ulkomaailmassa. Ne ihmetyttävät ja aiheuttavat hämminkiä, kohta kukaan ei tiedä mikä on totta ja mikä ei. Aikansa keskusteltuuan he toteavat yhteen ääneen ja antavat asiaan oman lausuntonsa.  Meillä on täällä hyvä olla, oman kuusen alla.

Mikä ihmeen rysäys, ihmettelee Siiri Tonttutyttö, kunnes hän huomaa Otso Karhun kömpivän pensaikosta ja huutavan. Se suorastaan karjuu, kuka häiritsee untani ja rymistelee suoraan kohti Juuso Töpöhäntää. Juuso sattuu olemaan siinä sopivasti ihan lähimpänä. Apua, huutaa Juuso, apua! Hän lähtee pakoon ja Otso perään. Kaaoshan siitä syntyy, kun kaikki lähti auttamaan Juusoa.

Juostessaan Kirkas Soljosen luo Juuso huomaa rannalla pikkuisen keijutytön. Keijutyttö tajuaa tapahtuman ja leijuu Otson eteen pelkäämättä.  Hän esittää kauniin keijutytön tanssin, jonka on itse tehnyt. Viulupelimannit soittavat ja Keijutyttö tanssii ja tanssii. Käsin kosketeltava hiljaisuus syntyy, Otso Karhu pysähtyy, katsoo sekä kuuntelee pelimannien kaunista musiikkia. Tuo tilanne rauhoittaa Otson, joka noloissaan pyytää juhlaväeltä anteeksi ja lähtee köpöttelemään kohti talvikotiaan.

Silloin Tonttutyttö Siiri juoksee hänen luokseen ja kutsuu Otson herkkupöytään. Hän selittää, että sen jälkeen uni maistuu makealta aina kevääseen saakka. Juhlat jatkuivat kunnes Nukku-Matti saapui ja juhlijat nukahtivat tyytyväisinä.

Siiri Tonttutyttö ja Kipinä Poro lähtevät kiitämään kohti taivaan rantaa ja mennessään miettivät seuraavaa vierailukohdettaan.

 

 

 

 

 

SIIRI TONTTUTYTÖN JA KIPINÄPORON KOMPUROINTI TAITEEN MAAILMAAN

 

4.12.2019

 

Seitseminen jää taakse. Edessä häämöttää Ikaalisten keskusta ja Toivolansaari. Pulkka laskeutuu maahan. Siiri hämmästyy, tuossa on uusi rakennus, mikä se oikein on. Aikansa rakennusta kierreltyään hän toteaa, uusi sauna. Tonttutytöllä on yllään takki, joka tekee näkymättömäksi. Siiri kurkistaa ovesta ja huomaa miesjoukon olevan saunomassa.

KipinäPoro huomaa tonttutytön, joka tulee nurkan takaa innoissaan. Me yövymme täällä, Siiri hihkuu. Sauna on lämmin ja voimme olla siellä yötä, eikä tarvise lentää Korvatunturille. Saunojat lähtevät kotiin aivan varmaan ennen pitkää, joten voimme mennä sinne.

Siiri kertoo taidenäyttelystä, joka avautuu illalla ja siellä on talvinen metsä, näyttelyn nimikin on ”Talven Lumo”. Haluan mennä sinne, tule mukaan Kipinä, mennään yhdessä. Kaverukset eivät malta odottaa iltaa, jolloin avajaiset ovat, vaan lähtevät välittömästi Komppiin.

Kompissa on täys hulina päällä, kun he saapuvat sinne. Kukaan ei huomaa heitä, ainoastaan tuulenvire pyyhältää näyttelysalin läpi. Hieman päät pyörivät ihmetellen tapahtumaa, mutta sitten kaikki jatkavat järjestelyjä.

Tonttutyttö Siiri hyppää talvimaisemaan, joka on salissa,  tupsahtaa ämpäriin, josta kasvaa iso kuusi. Uskomatonta, samassa KipinäPoro kaataa puolet metsästä ja kompuroi muutamaan tauluun mennessään hätäisesti ulos.

Salissa syntyy kaaos, kukaan ei tiennyt, miten tuo on mahdollista, metsä tuhottu, tauluja sikin sokin lattialla. Siiri istuu kaiken sotkun keskellä ihmetellen, mitä Kipinä ja hän ovat saaneet aikaan. Näyttelyn pystyttäjät, aikansa keskusteltuaan, jopa hyvin äänekkäästi, tulevat tulokseen, että Kompissa kummittelee.

Ihmettelevät aikansa, miten se mahdollista, jatkavat sitten näyttelyn pystyttämistä ja kaaoksen järjestämistä.

Siiri hymyilee ja toteaa tämä on sitä talven lumoa ja joulun taikaa.

Tonttutyttö Siiri toteaa olevansa jo vanha, ei nyt juuri muista tarkkaa ikäänsä, mutta tarpeeksi vanha, että voi kerran elämässään aiheuttaa kaaoksen ja sekasotkua.

Kulkuset kilisevät kertoen joulun tulosta.

Illalla monet huomaavat punaisen tonttulakin vilahtavan näyttelyssä ja kulkusten kilisevän jossain aivan lähellä.

 

 

 

 

Siimoni ja Siiri Tontut #tyynelantontut

Tonttutyttö Siirin ja Siimoni Navettatontun tapaaminen

 

5.12.2019


Aamulla Siiri Tonttutyttö muistaa Siimoni Navettatontun, jonka luona hän vieraili vuosia sitten. Hän muistelee, että Siimoni on iältään jo monta sataa vuotta ja tuskin muistaa itsekään, kuinka paljon niitä vuosia on. Hän päättää lähteä tapaamaan Siimonia. KipinäPoro on valmiina ja pian he saapuvat määränpäähän.

Siiri avaa navetan oven ja siellä Siimoni istuu karsinassa heinien päällä iso muki kädessään ja suuri piparisydän toisessa kädessä aivan samoin kuin vuosia sitten. Lehmät olivat asettuneet makuulle ja ynähtelivät tyytyväisinä aamulypsyn jälkeen.

Myös navetta on samanlainen kuin aikaisemmin, vanha ja kodikas. jollaisia on ollut jo satoja vuosia. Ikäisekseen navetta on hyväkuntoinen kuten navettatonttukin. 

Siimoni on hieman apean tuntuinen, kun hän kertoo talon tämän hetkisestä tilanteesta ja on hyvin huolissaan tulevaisuudesta, talon kohtalosta. Tilaa on aina hoidettu erittäin hyvin ja siellä on asunut onnellisia ihmisiä. 

Juuso, poika, jonka on tarkoitus ottaa talon isännyys, on rakastunut tyttöön, joka ei halua muuttaa kaupungista maalle. Hän tarinoi usein Siimonin, navettatontun, kanssa, aivan kuin isänsä.  Juuso-poika on yksi meistä, jotka uskomme satuihin, tiedämme satujen ja tonttujen olevan totta.

Siiri ja Siimoni miettivät, mitä he voisivat tehdä asian eteen ja keksivät ratkaisun.  Johanna on tulossa vierailulle, silloin Siimoni hoitaa kaiken sellaiseen kuntoon, että tuo tyttö huomaa, miten upea paikka Juuson lapsuuden koti on. Hän laittaa kaikki kotitontut puuhaamaan ja kuiskutteleman Johannan korvaan positiivia asioita siitä, mitä hänen ympärillään on. Tonttutyttö lupaa aina sillointällöin kulkusten helinää. He tekevät joulun ihmeitä.  Joulun taikaa on ilmassa.

Kentien ihme tapahtuu ja jonain päivänä Johanna ja Juuso hoitavat taloa ylpeydellä ja suurella rakkaudella.

Siimoni hiljenee, hänen päänsä nuokahtaa ja suu aukeaa kuorsaukseen, uni saapuu. Lehmät nukahtavat myös päiväunilleen.
Siiri hyppää KipinäPoron pulkkaan.  Matka jatkuu kulkusten helistessä.  

 

 

ITSENÄISYYSPÄIVÄ 6.12.2019
KORVATUNTURIN ITSENÄISYYSPÄIVÄ JA LIPUN NOSTO
TUOMO JA KAIKU MOKAA

 

Siiri Tonttutytön itsenäisyyspäivä

 

6.12.2019

 

KipinäPoro tulla tupsahtaa Siiri Tonttutytön kanssa aamutuimaan Korvatunturille. Itsenäisyyspäivän vietto houkuttelee kotiin.

Tonttutyttö kiiruhtaa keittiöön, halaa Joulumuoria, Joulupukki saa suukon poskelleen. Siiri ryhtyy välittömästi glögiteen valmistukseen. Se on Joulupukin herkkua ja jokaisena itsenäisyyspäivänä nautitaan glögiteetä lipunnoston jälkeen.

 

Teeglögi

1 l vettä, 3 rkl teenlehtiä (mustaa teetä esim.Assam), ½sitruunan raastettu kuori ja mehu, 2 kanelitanko,

1pala inkivääriä, 10 mausteneilikkaa,  

1 pala pomeranssinkuorta,  2 rkl fariinisokeria
rusinoita ja manteleita
Teenlehdet ja raastettu sitruunankuori kannuun.
Sekoita mausteet veteen ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada teekannuun.
Jätä tee maustumaan. Siivilöi, lisää sokeri ja sitruunamehu. Rusinat ja mantelit teelasiin.

 

Ulkona Korvatunturin laella tontut, Joulupukin johdolla, valmistautuvat lipun nostoon. Korvatunturin lipputanko on pitkä ja lippu suuren suuri. Lipputanko on paikassa, jossa muutaman metrin päässä on rinne, jota laskemalla pääsee hujauksessa alas. Se on melko jyrkkä, mutkainen ja hyvin pitkä.

Kaksi tonttua Tuomo ja Kaiku tuovat pulkalla lippua, mutta kas kuinka ollakaan, pulkka lipsahtaa. Se lähtee liukumaan rinnettä alas, tontut ryntäävät perään. Siinä mennään vauhdilla rinnettä alas, pulkka ja tontut. Suhina kuuluu kaikkialle tunturissa, lipun heilahdellessa pulkassa. Onneksi Tonttu Tomera on toisen lipun kanssa tulossa paikalle, sillä hänellä on ollut ennakkoaavistus, että Kaiku ja Tuomo mokaisivat homman. He ovat Korvatunturin säheltävät kaverit.

Lippu vedetään salkoon ja lippulaulu lauletaan moniäänisesti tunturin laella. Näin alkavat itsenäisyyspäivän juhlallisuudet Korvatunturilla. Suureen saliin kokoonnutaan nauttimaan lasilliset glögiteetä ja kuulemaan juhlapuhetta.

Tonttujen vanhin, Hopeaparta, puhuu itsenäisyydestä ja sen merkityksestä meille.  Itsenäisyys eli suvereniteetti tarkoittaa valtiolle ja meille kaikille samaa kuin itsemääräämisoikeus. Toinen vaihtoehto olisi, että joku muu hallitsee meitä. Nyt on juhlan aika. Olemme olleet itsenäisenä maana 102 vuotta. Sota ja sen tuomat kauhut eivät ole maatamme piinanneet vuosikymmeniin. Meillä on onni elää rauhallisessa ihanassa maassa. Tästä kaikesta saamme olla iloisia, kiittää menneitä sukupolvia. Heidän toiveensa on, että maatamme hoidetaan kunnialla. Muistetaan, mikä hinta on maksettu, että tänä päivänä voimme juhlia itsenäistä isänmaata. Lopuksi laulettiin Maammelaulu.

Tuomo ja Kaiku eivät ehdi juhlaan. He joutuvat seikkailuun huiman laskunsa jälkeen. Tonttutyttö Siiri on valmiina etsimään kaveruksia.

Porojen kulkuset kilisevät Korvatunturin rinteillä

 

 

 

 

 

 

 

Joulukalenteri Itsenäisyyspäivänä 6.12.2019

Tuomoa ja Kaikua kaivataan

7.12.2019

 

Perinteisesti joulukuun seitsemäntenä päivänä leivotaan pipareita Siiri Tonttutytön johdolla. Tänään piparit leipoo pikkuiset keittiötontut. Siiri Tonttutyttö lähtee KipinäPoron ja tonttu Sukkelan kanssa etsimään Tuomoa ja Kaikua, joita ei ole nähty hurjan laskettelun jälkeen.

Tunturin juurelle tullessaan he huomaavat pulkan, jossa lippu on tallella. Tarkistettuaan lipun kunnon he laittavat sen mukanaan olevaan laatikkoon varovasti. Mitään vahinkoa ei ole tullut, Siiri huokaa helpotuksesta. Pulkan vieressä on lumessa jälkiä, jotka viittaavat jonkinlaiseen yhteenottoon tai sitten tontut tokkuraisina ovat siinä tepastelleet. Lumessa on tallattu alue, siitä lähtee ison reen jalasten jäljet suoraan suolle päin. Tonttu Sukkela lähtee edellä tutkimaan minne ne johtavat ja onko siellä turvallista kulkea. Suo saattaa olla arvaamaton jopa talvellakin.

Siiri ja Kipinä tutkivat ympäristöä laajemmin, jospa löytyisi osviittaa, mihin nuo säheltävät kaverit ovat kadonneet. He eivät löytäneet mitään. Sukkela löytää jälkiä, joita tutkiessaan, he tulevat tulokseen, että kaverukset on siirretty pulkkaan, jossa heidät on lennätetty jonnekin, mutta minne.

Tontut istuvat miettimään, mitä tehdä. Sukkela ehdottaa laitetaan messingeriin, facebookkiin, instagramiin, radioon ja kaikkiin mahdollisiin tiedotusvälineisiin, mitä on. KipinäPoro toteaa, ettei se tuota tulosta, koska tonttujen takit tekevät heidät näkymättömiksi. Niinpä, mitä nyt! He keksivät mielestään hyvän ratkaisun. KipinäPoro tuntee kaikki porot, jotka työskentelevät kuljetusalalla. Hän ottaa heihin yhteyden, Sukkela puolestaan kyselee tonttujoukoilta ja metsän väeltä. Siiri hoitaa kyselyn kaikilta muilta.

KipinäPoro ratkaisee kysymyksen löytämällä JolkottajaPoron, joka on käynyt täällä, ottanut kaksi tonttua kyytiinsä. Kyydin on tilannut maahisten pikkupomo Äijyli, joka on kuuluisa siitä, että sillä on taito tehdä pikkukepposia.  

Äijyli on kuullut sen suhinan rinteestä ja kipaissut katsomaan, mikä se on. Tuomo ja Keiju siellä istuvat aivan tokkurassa, pyörittyään rinnettä pitkin alas pulkan perässä. Äijyli laittaa heidät rekeensä, kuskaa aukiolle, jonne hän tilaa porokuljetuksen. Tilatessaan kyytiä hän kertoo, että määränpää on presidentinlinna ja nämä säheltäjät on vietävä sinne, aina sisälle saakka.

Tähdet tuikkivat taivaalla, Siiri haukottelee, samoin Sukkela on väsähtänyt. He kiipeävät pulkkaan, KipinäPoro kiitää takaisin kotiin.

Joulumuori ja Joulupukki istuvat iltapalalla ja heidän edessään on iso kulhollinen piparkakkuja. Tontut hakevat kaakaota ja napsivat pipareita niin, että kulho on melkein tyhjä, kun NukkuMatti saapuu paikalle.

Korvatunturilla on rauha, kaikki nukkuvat ja näkevät unta tulevasta joulusta.

Missä mahtavat Tuomo ja Kaiku säheltää.

 

 

 

Tontut Kaiku, Tuomo ja Sukkela #tyynelantontut

Joulukalenteri 8.12.2019

 

TuomoTonttu ja KaikuTonttu linnan kahvipöydässä

 

8.12.2019

 

Siiri Tonttutyttö on nukkunut yönsä huonosti. Syy siihen on omantunnontuskat, joita hän potee Tuomon ja Kaikun takia. Omatunto kertoo Siirille, että hänen on pitänyt lähteä etsimään niitä kahta sählääjää, koska tiedossa on, että heillä ei ole mahdollisuutta selvitä ilman apua. Se on todettu niin usein ennenkin.  

Korvatunturin kukon kiekuminen herättää Siirin jo puoli viideltä. Hän pomppaa ylös vuoteestaan, laittaa vaatteet ylleen suorastaan heittämällä, unohtamatta takkiaan, joka saa hänet näkymättömäksi. KipinäPoro pulkan eteen ja menoksi, hädintuskin TonttuSukkela ehtii mukaan.

Taivaalta kuuluu kulkusten kilinää. Joulumuori tökkää Joulupukkia ja kysyy mitä kummaa tuolla on menossa. Joulupukki kääntää kylkeään, ääni rohisten sanoo, soitapa Siirille, nukahtaen saman tien. Muori tuumaa, ilmeisesti ei tuo kulkusten kilinä ei ole mitään kummallista ja seuraa Joulupukkia unten maille.

KipinäPoro ottaa yhteyden JolkottajaPoroon tiedustellen, mihin hän on vienyt Äijylin tilaaman kyydityksen. Jolkottaja ei ollut ensin tietääkseen mitään asiasta.  Keskustelun kuluessa ja Kipinän uhkailun jälkeen hän myönsi tipauttaneensa heidät Presidentin Linnan sisäpihalle, oven eteen.

Kulkuset kilisivät taivaalla Korvatunturilta aina etelään linnan pihalle saakka. Kulkusten epätavallinen kilinä kaikuu kaikkialla ja se herättää ihmetystä jokapuolella. Se kuullostaa kummalliselta, kiireisten kulkusten kilinältä. Pulkan laskeutuessa pihalle ääni vaimenee.

Eilen oli Suomen itsenäisyyspäivää, silloin perinteisesti vietetään presidentin linnassa juhlia. Juhlavieraiden saapuessa presidentti puolisoineen kättelee ja toivottaa heidät tervetulleeksi juhliin. Juhlat ovat jälleen upeat, siellä on kauniit kattaukset erilaisille maukkaille tarjottaville, hienoja kukkalaitteita, musiikkia, tanssia, naisten vaateloistoa, tuttuja ja tuntemattomia tavataan ja keskustellaan, nautitaan juhlasta. Vieraita on saapunut kaikkialta Suomesta.

Linnan keittiössä pyöreän pöydän ympärillä on väkeä kahvilla ja  kaksi tonttua on saman pöydän äärellä heidän kanssaan. Tontut kertovat  Korvatunturista, sen tapahtumista, hurjista seikkailuistaan, mutta eivät mokailuistaan. Välillä pöydästä kuuluu naurua kaverusten jutuille.

Siiri ja Sukkula kiiruhtavat sisään avonaisesta ovesta. Heidän silmänsä revähtävät ammolleen, sillä kahvipöydässä istuu kaksi tuttua, Tuomo ja Kaiku. Tuomo huomaa tontut, jotka seisovat hiljaa paikallaan, ihmetellen tilannetta. Muut eivät huomaa heitä, koska he ovat näkymättömiä. Heillä on ihmetakki yllään. Tuomon ja Kaikun takit ovat tietenkin repeytyneet ja menneet hukkaan, joten kaikki näkevät heidät.

Tontuille, Tuomolle ja Kaikulle tulee kiire, he kiittävät kahvista ilmoittaen jatkavansa hommia, joita heille on annettu.

Kaverukset ryntäävät pihalle, Siiri ja Sukkela seuraavat heitä.

Kipinän kulkuset kilisevät iloisesti.

 

 

Siiri Tonttutyttö#tyyneläntontut
Tuomo ja Kaiku #tyyneläntontut

 

Miten siinä kävikään

 

9.12.2019

 

Tonttujoukko kupsahtaa pulkkaan. Kaikki puhuvat yhteen ääneen, kukaan ei saa selvää mistään. KipinäPoro keikuttaa jalkojaan ja pää heiluu, pian matkaan.  Matka alkaa, kulkuset kilisevät riemukkaasti.

Tonttutyttö ottaa johtajan roolin, huikkaa Kipinälle, pidetään tauko puolimatkassa ja selvitetään tämä sotku. Puolimatkaan tai ainakin melkein siihen osuu Seitseminen, joten pulkka laskeutuu järven rannalla olevan laavun taakse.

Siiri löytää penkin alta ison termarin täynnä lämmintä kaakaota. Siihen on kiinnitetty lappu, jossa lukee, löytäjä saa nauttia tästä täysin siemauksin.

Tuomo ja Kieku kertovat, että heidät kidnapattin ja sitten he ovat heränneet oudolla pihalla, jossa on komeita ovia ja ihan kivinen piha. Ihmisiä näkyy joka puolella. Pian heidän ympärilleen on kertynyt joukko, joka ihmettelee partaisia hiippalakkisia olioita. Tontut eivät itse huomaa ihmetakkinsa revenneen. He ovat näkyviä.

Väki joukon keskeltä astelee arvokkaan näköinen herra, joka kyselee heiltä, keitä he ovat ja miksi he ovat siellä. Kieku selostaa ja sekoilee sanoissaan, joista ei ota selvää kukaan. Tuomo puolestaan yrittää kertoa miten he joutuivat tänne. Loppujen lopuksi he saavat kerrottua koko tarinan ymmärrettävästi.

Riemuissaan he kertovat Siirille ja Sukkelalle, että arvokas herra on maamme presidentti. Kieku huokailee, herran vieressä oli kaunis nainen, hänen puolisonsa. Tuo upea nainen saattaa kaverukset linnan keittiöön, siellä hän ohjaa heidät pääkeittiömestarin luokse, antaa ohjeet, miten toimia tonttujen kanssa. Heidät hätistellään pesulle ja neuvotaan työpisteelle. Työtä tehdään ahkerasti, täytetään tarjoiluvateja erilaisilla herkuilla jatkuvasti. Tuomo tuumii, että juhliin on saapunut vain nälkäisiä ihmisiä. Tunnustaa itsekin olleen myös nälkäinen ja napsineen tarjottavia aina kun valvovan silmä välttää. Kiekun vatsa on vieläkin kipeä, kun hän ahmii niitä mielettömiä määriä. Juhlien päätyttyä siivottiin ja siivottiin. Yhdestä suusta tontut Tuomo ja Kieku huokaavat, hyvä kun tulitte ja pääsemme kotiin Korvatunturille.

Siiri Tonttutyttöä hymyilyttää, oikeastaan hän on hyvin iloinen siitä, että kadonneet tontut laitettiin töihin. Laavulla kuullaan vielä tarinoita juhlista. Vuorotellen he ovat kurkkineet saliin, jossa vieraat ovat. He ovat nähneet monta tuttua Lapista ja myös vanhan herran, joka on innokas poimimaan marjoja metsässä. Sukkela miettii, että kaveruksilla riittää seuraavaan itsenäisyyspäivään asti tarinoita .

Laavu siivotaan. KipinäPoro kiitää taivaanrantaa kohti Korvatunturia. Pulkassa Tuomo ja Kieku nukkuvat äänekkäästi kuorsaten. Sukkela kurkkii ja katselee valojen loistoa. Siiri on tyytyväinen, että kadonneet tontut löytyvät, eivätkä ole aiheuttaneet hankaluuksia matkallaan, ainakaan niistä ei ole vielä tietoa.

Korvatunturilla kaikki nukkuvat, tähdet tuikkivat taivaalla ja kuu luo hohtoaan maanpinnalle.

Joulutaikaa, muuta hauskempaa ei vois ollakaan!

 

 

 

Siiri Tonttutyttö tarkkailee # tyyneläntonttula
Siiri Tonttutyttö # tyyneläntontut
Stollen Joulupulla

Tonttutytön lepopäivä

 

10.12.2019

 

Tonttutyttö Siirillä on edessään kahvia sekä kädessään Stollen joulupullan viipale. Ovelta kuuluu koputus.

Pikku Eloisa tonttu koputtaa ovelle ja tupsahtaa huoneeseen. Hänellä on tarjotin, jolla on teetä ja herkullisia voileipiä sekä pipareita. Joulumuori lähettää hänelle terveiset. Tonttutyttö Siiri lukee kortin, jossa on seuraava teksti: ” Kiitos Touhun ja Kaikun löytämisestä. Nauti aamiaisesta! Vietä rauhallinen päivä.”

Siiri on nukkunut myöhään, sillä viime päivät ovat olleet yhtä menoa. Kuitenkaan, hauskempaa ei olla voi kuin jouluntaika, hän hihkaisee. Kello seinällä kertoo ajan olevan jo melkein puolessa päivässä. Hän sytyttää kynttilän, istahtaa sohvalle nauttimaan aamiaista sekä muistelemaan unta, jonka hän on nähnyt.

Unessa hän käy paikoissa, joissa on vieraillut viime vuosina. Nyt hän kävelee katua, jolle luo lempeää valoaan kauniit jouluntähdet. Kirkon luona hän näkee läheisyydessä tuikkivat valot. Tonttutyttö Siiri kävelee kohti valoa ja pysähtyy. Joulutalo Rahkola on hänen edessään täydessä juhlavalaistuksessa. Siiri kulkee talon pihapiiriin, kurkkii ikkunoista sisälle. Pöydillä on monenlaisia, taitavien käsien tekemiä tavaroita. Sisällä on lämmin ja kotoisa joulun tunnelma.

Tonttutyttö katsahtaa ympärilleen, hän huomaa olevansa joulumarkkinoilla. Siiriä ympäröivät upeat jouluvalot, tuoksut, joita paahdetut mantelit, höyryävä hehkuviini Glühwein, kastanjat, vohvelit jne. levittävät ympärilleen sekä ihana joulumusiikki.

Seuraavassa hetkessä Tonttutyttö istuu Onnikan lattialla ja huomaa Vilpertin kömpivän esiin penkin alta, jossa on ollut nukkumassa. Ihmetellään tapaamista Onnikassa. Linjurissa on tunnelmaa, joka vaihtuu puistoon, jossa hän ihailee KipinäPoron kanssa puiston ja kadun reunustan isoja puita, joiden tähtikuvioiset valot loistavat, luoden sinne satumaisen tunnelman ja änellä on edessään kahvia sekä kädessään Stollen joulupullan viipale. Ovelle koputetaan...

Siiri havahtuu aatoksistaan tähän päivään ja katsahtaa ulos, jossa Korvatunturin pikkutontut rakentavat lumilinnaa ja lumilyhtyjä. Hän lähtee ulos mukanaan koppa, jossa on kynttilöitä. Lyhdyt saavat kynttilän. Pian lumilyhdyt luovat kaunista valaistusta ympäristöön.

Joulumuori huikkii heidät sisälle. Tupaan on katettu pöytä, jolla on kakkua, kampanisuja ja pipareita. Tietysti ne tarjotaan kaakaon kanssa. Pöydän antimet hupenevat tuossa tuokiossa.

Tämä on ihanaa aikaa, joulunodotusta ja taikaa. Siiri Tonttutyttö nukahtaa, pian on jälleen uusi päivä.

Porojen kulkuset kilisevät yössä.

 

 

 

Joulutalo Rahkola 2009 valokuva Sirkka Ojala
Tonttutytön unia 10.12.2019
Joulutori Saksa
Tonttutytön unia 10.12.2019
Tyynelän tonttula #tyyneläntontut
Tyynelän Tonttula Siiri Tonttutyttö vierailulla #tyyneläntontut

 

Tonttujen tapaaminen Tyynelän Tonttulassa

 

11.12.2019

 

Korvatunturin aamu valkenee. Siiri herää aamun kanssa yhtä aikaa erittäin pirteänä, valmiina tarttumaan päivän askareisiin. Ulkona on raikas talvinen sää, pakkasta noin 25 astetta.

Tonttutyttö pukee päälleen lämpimiä vaatteita, että voi lähteä ulos kuusimetsään. Korvatunturin tontut viettävät pikkujoulua pihaan tuotujen kuusien siimeksessä. Joulupukin paja sijaitsee korkealla ja siellä ei näy metsää, joka alkaa kun laskeudutaan tunturista hieman alemmaksi.

Ulos mennessään Siiri muistaa Tyynelän Tonttulan, jossa hänellä on paljon ystäviä. Pysähtyy, jää miettimään mitä jos jne.. , unohtaa kuuset. Kipaisee takaisin sisälle, ryntää keittiöön Joulumuorin puheille kertoen aikeistaan lähteä Luotoon tapaamaan tuttavia. Siellä Siiri on viettänyt aikaa silloin tällöin viikon pari. Kampanisuja kori täyteen ja KipinäPoron luokse. Taivaalta kuuluu kohta kulkusten lkilinää kaverukset matkaavat jälleen kohti etelää.

Tyynelän savupiipusta nousee savua ja he arvaavat tonttujen istuvan takkatulen äärellä kertomassa tonttutarinoita toisilleen matkan varrelta. VekkuliTonttu huomaa poron saapuvan pihaan Siirin kanssa. Hän kipaisee ovelle, halaa Siiriä toivottaen hänet lämpimästi tervetulleeksi Tyynelään. KipinäPoro saa vettä TaavettiTontulta saunan edessä.

Kampanisut löytävät paikkansa pöydällä olevaan koriin ja siitä tonttujen suihin. Voi vaan arvata kuinka hyvältä ne maistuivat heidän suussaan, olivathan ne itse Joulumuorin tekemiä.

KaaleppiTonttu, joka on hyvin tiedon janoinen avaa television, jossa uutistoimittaja kertoo viikon kuulumisia. Hallitus vaihtunut, uusi on nimitetty. Kaalepilla on hieman huono kuulo ja hän muita olemaan hiljaa kuullakseen paremmin. Sieltä kuuluu, että pääministeri on nuori kaunis nainen, samoin muut ministerit. Kaaleppi toteaa hienoa nyt nuoret naiset pitävät meistä vanhoista tontuista huolta ja jatkaa kaipa siellä on sentään muutama mieskin tuolla hallituksessa.  Vai onko? 

Toinen uutinen, jossa avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja rohkaisee kokeilemaan uutta ja ihmettelemään maailman monimuotoisuutta. Hänen mielestään voisi olla uusi oppiaine Maailman ihmettely. Tontut nyökyttelevät ja ovat kaikki samaa mieltä ajatuksen kanssa. Voisimme huomata miten iso, hauska ja mielenkiintoinen paikka maailma on, mitä sillä on tarjottavana ja mitä se meiltä asukkailtaan vaatii, kertoo Valtaoja. Kaikki innostuivat asiasta ja keskustelua siitä kesti aina iltaan saakka. Keskustelun lopuksi he ovat sitä mieltä, että tontut tietävät, miten iso, hauska ja mielenkiintoinen paikka maailma on. 

TonttuVekkuli kertoo Siirille innoissaan miten paljon vierailijoita on käynyt tutustumassa heihin nyt joulukuussa, jolloin ovet ovat avoinna. Siiri kertoo matkastaan linja-autolla, jossa oli paljon muitakin tonttuja, jotka lähtivät uusiin paikkoihin. He ovat niitä maailman ihmettelijöitä. Tonttutyttö vilkuttaa ja lähtee Kipinän kanssa takaisin Korvatunturille.

 

Jouluun on juuri nyt kolmetoista yötä, kaksi tuntia 46 minuuttia Tonttutyttö Siiri huikkii, kulkusten kilistessä.

 

 

 

 

 

 

 

Liisan ja Siirin piparit
Pikkuinen Liisa kotona
Tunturin tuiskua
Outi Alhon upea teos

Talven Lumo ja Joulun taikaa

 

12.12.2019

 

Kipinän kyydissä lennetään taivaanrantaa pitkin kohti etelää. Tonttutyttö Siiri on kutsunut mukaan Tonttutyttö Sirun. Siru on tehnyt ensimmäisen retkensä Siirin kanssa ja on onnellinen päästyään jälleen Siirin matkaan.

Ensimmäisellä kerralla pikkuinen Tonttutyttö on käynyt kurkkaamassa OmanTuvan joulua, ihastunut siihen ikihyväksi. Siiri on nähnyt monta erilaista näyttelyä Rahkolassa ja tutustunut myös aikoinaan Joulutalo Rahkolaan. Kesäisillä matkoillaan hän on käynyt kauppakeskuksen kesänäyttelyissä.

Nyt on luvassa näyttely, jolla on niin ihana nimi, Talven Lumo. Siiri Tonttutyttö tietää, että se on kauppakeskuksessa. Hän on puhunut Kipinän ympäri ja nyt ollaan matkalla sinne. Tonttutyttö Siiri on mahdottoman vanha, varmaan satoja vuosia, kuka ties. Hänellä on Joulupukin lupa tehdä asioita parhaaksi katsomallaan tavalla,

Näyttely on ihanassa avarassa salissa. Ihanaa Siiri hihkaisee astuessaan sisälle. Upeita töitä seinillä, tilaa hengittää, aivan erilaista kun ennen. Hienoa, eikö vaan hän kysäisee Sirulta. Siru on löytänyt näyttelystä sukset ruohikolta, jonne lehdet ovat syksyllä leijailleet puista. Niitä siinä ihaillaan, myös talvinen metsä valoineen lumoaa heidät. Siiri seisoo kauan erään taulun äärellä, lapsi ja käsi. Se koskettaa häntä. Taulun alapuolella olevat työt tuovat mieleen kotiseudun. Talven Lumo lumosi heidät.

Siru ottaa Siirin kädestä, he lähtevät pihalle, jossa KipinäPoro odottaa. Maailma ympärillä on tumma, sade vihmoo hurjasti, puut heiluvat ja tuntuu että maa keikkuu jalkojen alla.

Pikkuinen Liisa on Kompin pihalla ihan märkänä ja surullisena. Siiri menee Liisa luo kuiskuttaa hänen korvaansa jotain, mikä suuresti ilahduttaa Liisa pikkuista. Kipinä tietää minne suunnata, arvaapa minne. Tietenkin tunturille kotiin, Korvatunturille. Pulkassa istuu Siiri ja Siru Tonttutytöt sekä Liisa. Korvatunturilla pulkka pysähtyy, matkalaiset kipaisevat Joulumuorin luokse keittiöön.

Joulumuori ottaa Liisan lämpöiseen syliinsä ja lohduttaa tyttöä. Liisa pikkuinen, KipinäPoro vie sinut kotiin ja siellä odottaa sinua äiti ja isä. Siiri on lähettänyt matkalta tekstiviestin Joulupukille. Hän on selvittänyt Liisa ongelman tuossa tuokiossa. Nyt joulun aikaan on joulun taikaa.  

Liisa ja Siiri istuvat tuvan penkillä ja kuiskuttelevat keskenään. Siirin joulunodotus aika on Liisan mielestä hyvin mielenkiintoista. Hän haluaa olla tulevaisuudessa pikkutonttu, josta kasvaa iso tyttö, samanlainen kuin Siiri. Siirin seikkailut, Siirin kiltteys, kaikki mitä Tonttutyttö Siiri edustaa, tuntuu Liisasta ihanalta. Hän haluaa olla LiisaTonttu, Joulupukin ja Muorin apulainen.

Joulupukki ja tontut saapuvat lahjapajasta iltapalalle, jonka keittiötontut ovat kattaneet isolle pöydälle. Kynttilät paloivat ja loivat valoa pöydän ympärillä istuvien kasvoille. Kaakao on juomana, lohivoileipiä iso pino sekä tietenkin piparkakkuja korillinen. Siru kertoo kaikille näyttelystä, sen upeista tauluista myös siitä, että on kuullut taidehuutokaupasta, johon on ehdottomasti mentävä sunnuntaina. Joulupukki tuhahtaa meillä on kiireinen sunnuntai, porojen pulkat on huollettava ja Petteri Punakuono laitettava juhlakuntoon.

Liisa leipoo piparit Siirin kanssa.  Hänestä ne ovat suunnattoman herkullisia. Liisa herää kulkusten kilinään ja nousee ylös katsomaan. Se kuuluu taivaalta. Ikkunasta hän näkee KipinäPoron kiirehtivän kohti pohjoista. Onko tämä unta vai totta! Pöydällä on piparien ohje ja korillinen piparkakkuja. Keittiöstä kuuluu äidin ääni, hän laulaa tuttua joululaulua, Joulupukki.  Joulun aikaan, joulun taikaa.

Korvatunturilla Siiri miettii näyttelyä, jossa oli Talven Lumoa ja myös Joulun taikaa.

Kulkuset kilisevät pian on joulu.

 

 

 

 

Lucia Neito, Siru Tonttutyttö ja pienet keittiötontut

 

13.12.2019

 

Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo. Nyt sitä saa, nyt sitä saa vatsansa täyteen puuroo. Tontut laulavat tullessaan keittiöön.

He ovat odottaneet tätä hetkeä aamusta alkaen, silla heidän mielestään joulutulon voi tuntea jo vaikka nenänpäässä, kun tuoksut täyttävät keittiön. Sieltä ne tulvivat ulos tonttujen nenään. Tonttujen posket ovat ja sormet ovat melkein jäässä, he ovat puhdistaneet porojen pulkkia juhlakuntoon.

Joulu on taas, joulu on taas, voi, kuinka meill´ on hauskaa! Tontuilla on, tontuilla on aamusta iltaan hauskaa, laulu jatkuu. Tonttujen mukana keittiöön tulvii raikasta pakkasilmaa ja lunta tippuu heidän tossuistaan lattialle.

Ilmassa leijui käsin kosketeltava joulunodotus. Keittiön pöydällä on iso kulho täynnä yön yli haudutettua ohrapuuroa, rusinasoppaa ja voita. Hetken kuluttua keittiössä kuuluu, kuinka lusikat kilahtelevat lautasiin ja puuro vähenee kulhosta. Tontut nauttivat herkullista puuroa kunnes jäljellä oli pieni nokare, jonka saa Joulupukin iäkäs koira Turre.

Tontut oikaisevat itsensä lattialle, ottaakseen pienet levot ennen työhön lähtöä. Takassa loimuaa tuli ja keittiön hälinä rauhoittuu.

He kuulevat laulua, joka lähestyy ja lähestyy. Tontut hypähtävät istumaan ja keittiön ovi avautuu, kaunis laulu ympäröi heidät.

Taivaalla tähtivyö, kirkkaana loistaa,
viestiä jouluyön, tuikkeensa toistaa.
Taivainen kirkkaus, riemuisa julistus.
Kynttilät syttyy, kynttilät syttyy.

 

Metsiin jo Pohjolan vaipan luo hanki,
ja maa on valkean verhonsa vanki.
Taivaisen hohteen tuo, Lucia valon suo,
Pyhä Lucia, Pyhä Lucia. 

 

Kiteet luo helmivyön valkoiseen kaapuun.
Kätköstä talviyön luoksemme saapuu.
Lucia seppelpää, juhlista hetki tää,
saavuthan luoksemme, Pyhä Lucia.

 

Sisään astuu kaunis Lucia neito, yllään valkoinen vaate, jossa on punainen vyö. Päässään hänellä on kynttiläkruunu ja kädessään palava kynttilä. Lucia neitona esiintyy Siru Tonttutyttö ja pienet keittiötontut seuraavat hänen perässään laulaen Pyhä Lucia laulua.

Hetki keittiössä on ainutlaatuinen, tontut katselevat ja kuuntelevat kaunista esitystä hievahtamatta.

Lucia kulkue lähtee laulaen eteenpäin. Joulupukin pajatontut kuulevat pian kauniin laulun.

Keittiössä Tonttutyttö Siiri kertoo Pyhän Lucian olleen suosittu pyhimys kauan kauan sitten Italiassa. Lucian päivä on valon juhla. Lucia, Valotar, tuo mukanaan valon pimeyden keskelle. Valon juhlaa on vietetty luultavasti 1300- luvulta saakka.

Päivä on kolmastoista päivä joulukuuta ja tänään on kolmastoista päivä.

Tonttujen päivä ulkopuuhissa sujuu muistellen kaunista Lucia-kulkuetta.

Illan painuttua yöksi tontut nukkuvat uneksien Lucia-neidosta. Joulupukki kuorsaa Muorinsa vieressä. Siiri Tonttutyttö näkee unta, että hän laskettelee Saanan rinteitä kuutamossa, revontulien loimutessa.

Kulkuset soittavat hiljaisesti kilisten jouluntuloa.

 

 

  

Kanelimuroleivät

Siiri Tonttutyttö ja aamiainen

 

14.12.2019

 

Sininen kaamos aamu aukenee Korvatunturilla. Siiri on hieman uupunut, hänestä päivä näyttää harmaalta. Mikä nyt neuvoksi, tonttutyttö tuumii.

Joulumuori on valmistanut apulaistensa kanssa herkullisen aamiaisen. Pöydällä on lohta, kinkkua, maksamakkaraa, juustoja, hedelmiä, itseleivottuja leipiä ja herkullisia kroisantteja. Keittiössä leijuu myös uunipuuron ihana tuoksu. Kyllä tonttujen on kiva saapua tälläiselle herkkuaamiaiselle.

Aamiaisen jälkeen he reippaina ja tarmokkaina lähtevät päivän puuhiin. Joulu lähestyy pitkin askelin, nopeammin kuin uskommekaan.

Tonttutyttö kerää pikkuiset keittiötontut ympärilleen. Hän kertoo heille, että tullessaan keittiöön, hän on ollut apea ja allapäin. Joulumuorin aamiaispöydästä noustessaan olo on tuntunut hyvältä. Hänen mieleensä juolahtaa ihana suussa sulavan pikkuleipien ohje, Etelä-Pohjalaiset Kanelimurot. Me ryhdymme hommiin ja leivomme niitä monta korillista.

Tuo ohje on erään suvun perinteinen joululeivonnainen, josta jo monet sukupolvet ovat nauttineet jouluisin. Siirin hallussa se on ollut jo ainakin parisataa vuotta.

 

Etelä-Pohjalaiset kanelimurot

 

250 g voita             

1 kpl muna  

200 g sokeria                      

1 1/2 tl soodaa      

1 1/2 tl kanelia

375 g vehnäjauhoja

Voi ja muna vatkataan, lisätään muut ainekset. Kaulitaan ja otetaan juomalasin avulla pyöreitä piparkakkuja. Niiden keskelle sokeri - kaneli sekoitusta. Paistetaan 225 asteessa.

 

Tontut touhuavat keittiössä posket punoittaen ja hiippalakki vinossa. Valmista tulee, pian korit ovat täynnä noita herkullisia leivonnaisia. Niitä jemmataan joulua varten niin, ettei Joulupukki löydä niitä. Kaikkihan tietävät Joulupukin olevan oikea herkkusuu, joka ei aina voi välttää kiusausta.

Pari pikkuista keittiö tonttua yhdessä Tonttutyttö Siirin kanssa rientää KipinäPoron luo. Pian Kipinä ja tontut kiitävät taivaanrantaa pitkin mukanaan monta korillista Kanelimuro pikkuleipiä.

 

Pienten tonttujen iloinen nauru raikuu pitkin kantta tähtitaivaan, läpi maailman, Sinunkin luo!

 

 

 

 

Siiri Tonttutyttö ja roskikset

 

15.12.2019

 

Kipinäporo ja tonttutytöt laskeutuvat sumuisen sään vallitessa järven rannalle. Tontut nousevat rinnettä ylös, siellä on pieni mökki. Mökissä asuu vanha ReettaTonttu yhdessä Juuso-koiransa kanssa. Siiri tietää, että mökissä on hyvä kellari, jonne voi viedä jouluiset muroleivät piiloon.

Keittiötontut Kare ja Leja ovat sitä mieltä, että Joulupukki aivan varmaan löytää ne, sillä ei sellaista paikkaa eikä asiaakaan ole, mitä hän ei tietäisi. Siiri rauhoittaa tyttöjä. Elämme joulunalusaikaa, tiedättehän, kuinka paljon kiirettä riittää Korvatunturilla. Pipareita on komerossa ja vielä löytyy yksi rommikakku, joka maistuu Joulupukille. Hän ei ehdi edes ajatella muroleipiä, tonttutyttö toteaa.

Tonttutyttö Reetta tietää, että keskustassa on ihana taidehuutokauppa, jonne voimme yhdessä mennä. Tontut innostuvat ja pian KopinäPoro kiitää keskustaan tonttutytöt ja Juuso-koira pulkassa. Pulkka liukuu puiston viereen, siitä on kiven heiton verran LuovaanStudioon.

Perille päästyään he katselevat tauluja, jotka olisivat sopivia myös Korvatunturille, Joulupukin tupaan. Siellä on myös roskiksia, jotka on maalattu iloisin värein. Niihin he ihastuivat. Kauppa käy, taulut löytävät omistajan. Kare ja Leja tontut eivät ole koskaan käyneet huutokaupassa, heillä riittää ihmettelemistä.

Pois lähtiessään he kuulevat takaa tomerat juoksuaskeleet ja huudahduksen, odottakaa, minulla on asiaa. Kääntyessään katsomaan, he näkevät StudioTonttu Juffen juoksevan heidän peräänsä. Juffella on kainalossa yksi maalatuista roskiksista. Sen hän antaa Siirille sanoen terveisiä Joulumuorille. Joulumuori on noin sata vuotta sitten hoitanut Juffea, kun hän on laskenut mäkeä hurjaa vauhtia yhdellä suksella. Arvaatte varmaan, miten siinä käy. Vammoja tulee syli ja roppakaupalla. Muori hoitaa nuoren tonttupojan kuntoon ja nyt hän on Studiotonttuna.

Tontut värikkään pöntön kanssa pulkkaan ja jälleen matkataan. Siiri huomaa yhtäkkiä, että ReettaTonttu ja Juuso-koira jäävät kyydistä. Hän huikkaa Kipinää kääntymään takaisin. Kipinä ei kuule pyyntöä. Poro laskeutuu Korvatunturille.

Tonttutytöt juoksevat tupaan, antavat lahjan Joulumuorille ja kertovat terveiset Juffen terveiset. Joulumuori on iloinen, iloisesta roskiksesta ja löytää sille paikan välittömästi keittiön oven pielestä. Tonttuväen tullessa iltapalalle, hän kertoo heille, miksi se on siinä paikassa, lopettaen sanoihin, ei koskaan enää roskaista keittiötä.

Toivottavasti he muistavat tuon, huokaa Siiri Tonttutyttö. Joulupukille hän hakee komerosta palan rommikakkua. Näkisittepä, kuinka tyytyväisenä Pukki hymyilee.

 

Korvatunturi hiljenee, poroaitauksesta kuuluu kulkusten kilinää. Taivaalla loistaa täysikuu ja tähdet tukkivat.

 

Studiotonttu Juffe menee sisälle, siellä on kaaos, yksi roskis on kadonnut, yksi koira on Studiolla ja jostain studion uumenista kuuluu laulua. Kukaan ei saa selvää sanoista, mutta sävel on hei tonttu-ukot hyppikää…

 

 

 

 

Puhelu Tonttutyttö Siirille

 

16.12.2019 

 

Tonttutyttö Siiri herää puhelimen pirinään. Unissaan hän vastaa, sieltä kuuluu StudioTonttu Juffen ääni. Vähän aikaa kuunneltuaan Siiri herää kunnolla ja pyytää Juffen toistamaan sanomansa. Hän ymmärtää nyt, mitä Juffe kertoo. Siiriä naurattaa, onpa ollut hassunkurista touhua. Eipä uskoisi, mutta ovathan he Taikalaisia, joten tuon ymmärtää.

Siiri Tonttutyttö on ollut Kipinän luona. He ovat miettineet lähtöä uusiin seikkailuihin. Lähtiessään Siiri Tonttutyttö huomaa pikku keittiötonttujen tulevan vastaan. Kare ja Leja ovat menossa laskettelemaan. Siiri päättää lähteä heidän kanssaan, kipaisee hakemassa mukaan korin, jossa on makkaroita, kaakaota ja joulutorttuja sekä suklaa levyt heille kaikille.

Riemukkaan laskettelun jälkeen he menevät laavulle, sytyttävät tulen ja paistavat hiilloksella makkaraa. Ne maistuvat hyvälle, sitten on kaakaon ja joulutorttujen vuoro. Siiri kertoo heille Studiotonttu Juffen puhelusta.

Studiolla vallitsee kaaos hänen palattuaan paikalle. Iloisista, värikkäistä roskiksista on yksi kadonnut. Siellä on väittely, kuinka monta niitä on huutokaupassa myyty, kaksi vai kolme vaiko kaikki. Yksi on kyllä siellä nurkassa, Juffen huomio. Toiset sanovat kolme, toiset kaksi. Yhteistä mielipidettä ei synny. Seuraavaksi joku väittää nähneensä tontun, jolla on sellainen kädessä. Toinen sanoo kuulevansa laulua, hei tonttu-ukot hyppikää. Kolmas toteaa, jopa jotain, mutta minä ostin huutokaupassa omat tauluni. Syntyy hiljaisuus, mitä kaikki omat taulusi he ihmettelevät. Neljäs Taikalainen sanoo, mitä kummaa, eihän sitä huutokauppaa ollutkaan, me vietämme pikkujoulua. Tonttutyttö Reetta ottaa taikatakkinsa, joten kaikki näkevät hänet. Reetta väittää olleensa huutokaupassa ja ostaneensa kirjastoon pulloja.

Juffe kuuntelee heidän juttujaan, jotka menevät aina vaan hassummiksi. Tuon on nyt loputtava, hän tuumii ja menee nurkan taakse. Pian studion täyttää houkutteleva kahvin tuoksu ja pöydällä olevasta radiosta soitetaan joululuista musiikkia. Niin tai näin ei kestä kauaa, kun puuhataan uutta huutokauppaa ja seuraavaa näyttelyä ja niin edelleen.

Reetta ottaa taikatakkinsa ja herättää Juuso-koiransa, joka on nukkunut kaaoksen ajan koiranunta. He lähtevät mökilleen. Juffe on ryöminyt sohvan alle lämpöiseen porontaljaan kääriytyneenä.

Aamulla Juffe herää ja huomaa olevansa yksin studiossa. Muistelee vielä kuulleensa pari painokelvotonta sanaa.

Siiriä ja tonttutyttöjä naurattaa kun he saapuvat keittiöön, jossa kaunis, iloisen värinen roskapönttö seisoo oven pielessä. He heittävät roskansa sinne ja istahtavat pöydän ääreen kertomaan Joulupukille kuulumisia. Mitä mahtaa pukki ajatella.

Ulkona leijuu lumihiutaleita hiljalleen ja pienet jänöt leikkivät piirileikkiä, kulkusten helistessä.

 

Taianomaista aikaa, joulunodotus

 

 

 

Punajuuripaistos

 

17.12.2019

 

Joulumuori mietti, millaista ruokaa laittaisi joulupukille ja tontuille. Joulutouhut ovat hieman väsyttäneet häntä, joten ei millään tullut mieleen, millä ilahduttaa Joulupukkia. Tonttutyttö Siiri huomaa väsymyksen ja tietää heti, mitä tehdä. Joulumuori saa herkullisen luumurahkan ja tuoreita kampanisuja sekä ison kupillisen kahvia ja kirjan käteensä. Siiri myös huomauttaa, että nyt mennään nauttimaan näistä rauhalliseen nurkkaukseen, jossa voi ottaa, vaikka pienet torkut. Minä huolehdin kaikesta.

Keittiössä valmistuu punajuuripaistos, joka on Joulupukin herkkua. Keittiötontut Siirin johdolla aloittavat ruuan valmistuksen punajuuria kuorimalla, keittämällä ja viipaloimalla. Ruokakomerosta löytyy kermaa ja iso kimpale aurajuustoa. Siinä kaikki, mitä tarvitaan tuohon maukkaaseen ruokaan. Lopuksi viipaleet laitetaan laakeaan vuokaan, päälle aurajuusto ja kermaa. Vuoka 150 asteiseen uuniin, jossa se saa olla muhimassa noin tunnin verran. Siiri miettii, että voihan nuo punajuuret myös raastaa, silloin niitä ei tarvitse keittää.

Ruuan valmistuessa tontut keittiössä laulavat joululauluja. Joulupukin ja tonttujen saapuessa valmis ruokapöytä odottaa valmiina. Herkullinen paistos häviää mystisesti ja pian kaikki nuokkuvat tyytyväisinä ja kylläisinä penkeillä. Tonttutyttö katselee heitä ja tuumii mahtaako kaikki työt valmistua jouluksi. Samassa tonttu Vikkelä hyppää lattialle ja aloittaa laulun hei tonttu-ukot. Laulaen he rientävät työpajaan, josta kuuluu kilkatus.

Siiri ottaa kirjan ja teetä kupillisen nauttien ympäröivästä rauhasta, kynttilän loisteesta ja kirjan lukemisesta.

Joulunodotusta.  

 

 

 

 

 

 

Tonttutyttö Siiri Joululaulua ja Glögiä laavulla

 

18.12.2019

 

Joulupukin luokse saapuu tänään vieraita joka puolelta maailmaa. Tänään on päivä, jolloin pukki esittelee Korvatunturia sekä järjestää joululaulu ja glögi tilaisuuden laavulle. Siiri on vastuussa tilaisuuden onnistumisesta.

Aamusta alkaen on keittiössä touhuttu. Vuosikymmeniä sitten Siiri on löytänyt lapun Ravintola Sofian ikkunasta kurkkiessaan.  Siinä on glögin ohje, jonka hän kirjoittaa punakantiseen vihkoonsa ja vie Joulumuorin reseptikokoelmaan. Myöhemmin Tonttutyttö kuulee, että ohje on Maritan, joka unohti sen pöydälle. Tonttujen iloksi koituu tuo unohdus. Mustaviinimarjaglögi valmistuu tuossa tuokiossa.

 

MUSTAHERUKKAGLÖGI Maritan mukaan

 

Appelsiinimehua 2 dl

Mustaherukkamehua 4 dl

Vettä 4 dl

Kardemummaa 1 tl

Kanelitanko 1

Neilikoita 4 kpl

Kuumenna kaikki ainekset kiehuvaksi. Anna juoman maustua kymässä seuraavaan päivään.

Siivilöi ja lämmitä uudelleen.

lisäksi rusinoita 1,5dl

kuorittuja manteleita 1,5 dl Tarjoa glögi rusinoiden ja manteleiden kera.

 

Vieraat tutustuvat Joulupukin työpajaan, samoin keittiöön, viimeksi tervehditään kaikki Korvatunturin porot, jotka saavat tuliaisiksi poroille sopivia herkkupaloja. Aitauksessa kulkuset helisevät riemukkaasti.

Laavulle odotetaan vieraita.  Mustaherukkaglögi höyryää kuumana ja korissa on ReettaTontun varastostaan tuomat muroleivät. Muistathan, että ne on piilotettu sinne Joulupukilta, jonka herkkua ne ovat.

Jäämeren rannalta on kotoisin vanha Erik Kalastajatonttu, jolla on kontissaan graavattua lohta. Aivan kuin Sigrid Leipomotonttu Brändöstä tietäisi Erikin tuliaisista, hänellä on saaristolaisleipää mukanaan. He ovat varmaan viestitelleet keskenään. Istanbulista saapuu Joulupukin LähettiläsTonttu mukanaan Pilar tyttö, joka aikoinaan on tutustunut Rontti-koiraan, sen vieraillessa Istanbulissa. He kantavat koria, jossa on herkullisia hunajaleivoksia.

Laavulla on iloisia tapaamisia, lämmintä glögiä, herkullisten syötävien kera. Joululaulut raikuvat tunturissa, revontulten leimutessa taivaalla. Tämä on joulunodotusta parhaimmillaan. Aamunkoitteessa vieraat lähtevät poroillaan, kukin kotikonnuilleen. Korvatunturi hiljenee, kunnes päivän koittaessa tontut rientävät kukin omaan työhönsä. Muutama yö jouluun, he tietävät.

Joulupukki nukkuu pommiin.

Siiri Tonttutyttö istuu kauan tuolissaan pieni suojelusenkeli kädessään, punainen joulutähti ja kynttilä pöydällä. Hän katselee tähtiä taivaalla ja kuuntelee vienoa kulkusten kilinää.

 

 

 

Lumihiutaleet
Joulutortut
#tyyneläntontut

 

Tonttutytön Joulutorttu isoäidin reseptillä

 

19.12.2019 

 

Joulumuori kertoo Siirille,joulutorttujen olevan vähissä. Joulupukki ollut asialla, he nauraravat yhteen ääneen. Siiri lupaa Muorille, että illansuussa joulutorttu komero on täynnä herkullisia torttuja.

Tänään on torttupäivä, hän huikkaa pienille keittiötontuille. Tuumasta toimeen. Tonttutyttö hakee vanhan reseptikansion, jossa on hyviä ohjeita satojen vuosien ajalta. Hän löytää ohjeen, joka on kirjattu vuonna 1903. Tuota ohjetta on hieman uudistettu vastaamaan nykyaikaa (mm.leivinpaperi), hän kertoo Lejalle ja Karelle.

 

JOULUTORTUT vuodelta 1903

 

voitaikina:


3 dl. hyvää kermaa
1 tl. leivinpulveria
6 1/2 dl. vehnäjauhoja
voita, puolet taikinan painosta

Leivinpulveri ja vehnäjauhot sekoitetaan vatkattuun kermaan. Taikina punnitaan, ja puolet sen painosta otetaan voita, joka vaivataan taikinan joukkoon. Tämä voitaikina on sopivin omenamunkkeihin, torttuihin, y.m.s.

 

täyte:


425 gr. luumuja
7 dl vettä
150 gr. sokeria
tahi omenasosetta

 

Luumut huuhdotaan, pannaan veteen ja sokeriin likoomaan muutamaksi tunniksi, keitetään pehmeiksi, kivat otetaan pois ja lumut hienonnetaan. Voitaikina kaulitaan 1/2 sm. paksuksi levyksi, josta leikataan sen muotoisia kakkuja kuin halutaan: joko pyöreitä, joiden täytteeksi pannaan vähän sosetta, jonka jälkeen kakku käännetään kaksinkerroin, ja reunat painetaan kiinni, tahi neliskulmaisia, joiden kulmat leikataan kahtia, keskelle pannaan sosetta ja joka toinen suippu vedetään yhteen leivoksen keskelle, tahi neliskulmaisia, joiden kaikki kulmat yhdistetään leivoksen keskelle. Tortut paistetaan kuumassa uunissa. Ennen paistamista voi tortut sivellä vatkatulla munalla ja sokeroida.

 

Kaere ja Leja tontut haluavat tehdä erilaisia torttuja kuin ennen. He keksivät Lumihiutale torttuja.  

 

Tässä ohje:

  1. Jaa taikina kahtia ja muotoile palat palloiksi. Kauli taikinapalat kahdeksi ympyräksi (Ø n. 30 cm).

  2. Laita toinen ympyrä leivinpaperin päälle pellille. Levitä päälle luumusose. Nosta päälle toinen voitaikinalevy.

  3. Aseta keskelle juomalasi (Ø n. 8 cm). Leikkaa ympyrä 6-8 sektoriksi lasin reunasta ulospäin. Leikkaa kukin sektori vielä päädystä noin 5 cm:n pituudelta kolmeen osaan.

  4. Ota lasi pois. Pyörittele sektorit juuresta varovasti kierteille. Pyörittele päädyn suikaleet vielä erikseen kierteille ja asettele lumihiutaleen muotoon.

  5. Voitele kananmunalla.

  6. Paista uunissa 200 asteessa keskitasolla 15-20 minuuttia, kunnes torttu on kypsä. Anna jäähtyä ja koristele tomusokerilla.

Illalla torttuja on monenlaisia ja niitä riittää maistiaisiksi Joulupukille ja koko tonttuväelle.

Joulu voi tulla, huokaa Siiri. Nukkumaan mennessä hän nukahtaa välittömästi. Ulkona pikkutontut tanssivat piirileikkiä, kulkusten kitistessä iloisesti.

 

 

 

 

 

 

 

Tyynelän Tonttula #tyyneläntonttula
Siirin vierailu #tyyneläntonttula

 

 

Siiri Tonttutytön vierailu Tyynelän Tonttulassa

 

20.12.2019

 

Siellä kaikilla on niin mukavaa, oi jospa olisit ollut mukana.

KipinäPoron kulkuset kilisevät.

 

 

 

 

 

 

Siiri, Isak, Saana ja lapin rieskarullat.

 

21.12.2019

 

Tonttutyttö istuu Kipinän pulkassa yhdessä Isakin kanssa. Isak haluaa nähdä Kilpisjärven mahtavan Saanan kerran elämässään. Hän lähtee Tyynelän Tonttulasta Siirin matkaan. KipinäPoro kiitää taivaanrantaa pitkin ja pian häämöttää mahtava Saana heidän edessään.

 

Yhdessä he laulavat Saanan laulua Kilpisjärven mahtava Saana.

 

Kilpisjärven mahtava Saana, tunturi tuimien tuulien.
Yllä huiman korkea taivas Jäämeren henki ja pakkanen.
Seitakallio ruijaan Ruotsiin tuijotuksen jäisen luo.
Kilpisjärven mahtava Saana, tunturi tuimien tuulien.

 

Lappalainen, suopunkipaimen rinteelle nuotion tehnyt on.
Tokka satapäisenä tolvaa sääskien pilviä pakohon.
Saanan vieritse neljän tuulentie vie maille etelän.
Tuntureiden toisella puolen Jäämeri vuonossa Jykelän.

 

Vaikka vielä Saanalla lunta on kesän keskellä huipullaan
rinteet paahtaa hehkua lämmön. Aurinko laske ei milloinkaan.
Huopa valkea loistaa lyhdyin alppiruusun purppuran.
Lämmin…

 

Saanan huipulla kodassa Aslak, TunturiTonttu, ottaa lämpimästi heidät vastaan. Siellä odottaa nokipannu kahvit ja rieskarullat. Tietenkin myös pipareita on korissa pöydällä. Jouluun on neljä yötä.

 

Täytetyt lapinrieskat on valmistanut Aslakin puoliso MallaTonttu.

 

Niiden valmistukseen tarvitaan, 6 isoa lapinrieskaa,

1 rasia piparjuurijuustoa, 12 savukinkkuviipaletta
sinappia ja salaatinlehtiä.
Levitä piparjuurijuusto rieskoille. laita kinkkusiivua jokaiselle leivälle ja sivele päälle sinappia. Kääri rieskat tiiviille rullalle. Kääräise salaatinlehti jokaisen leipäkäärön ympärille, sillä leivät pysyvät pehmeinä.

 

Nuo herkulliset rieskat aivan sulivat suussa ja kahvi maistuu hyvältä pitkän matkan jälkeen.

Huomenna on päivä, jolloin Aslak ja Siiri kiertelevät Kilpisjärven aluetta Isakin kanssa.

Nukkumatti on tullut myös tunturin laelle, niinpä kaikki nukahtavat revontulien loisteeseen.

Revontulet tanssivat taivaalla kulkusten kilistessä jouluntuloa.

 

 

 

 

Revontulet
Sininen hetki
Tonttutyttö Tunturissa

 

 

 Tonttutyttö Kilpisjärvellä

 

22.12.2019

 

 

Tänään on laskettelu päivä, huudahtaa Siiri. Samantien hän kiitää Saanan rinnettä alas pikkupulkalla. Muut seuraavat perässä kuka milläkin lasketellen, muovia, pahvia, laudanpala pyllyn alla jne. Näin mennään pyllymäkeä. hei hurraa kaikuu tunturissa. Alas tullaa huimaa vauhtia.

Kipinäporo ehtii ensin sinne. Sen pulkka on täynnä lumikenkiä. Seuraavaksi lumikengät jalkaan ja jälleen kohti Saanan huippua.

Heidän noustessaan ylöspäin jokainen huokaili maisemien kauneutta. Aslak TunturiTonttu ja puolisonsa Malla kertovat näkymistä.

Norjan puolella näkyy Pältsä tunturi. Paras, tuossa järven toisella puolella on Ruotsissa. Saanan takana on Saana-järvi. Iso porotokka näkyy siellä ylittävän järveä.  Siinä ihmettelemistä kaikilla. Kauempana näkyy tupruavaa savua, joka tulee Tsahkal-järven rannalla olevasta kodasta.

Kaikilla on hauskaa, he laskettelevat alas Saanan rinnettä ja nousevat jälleen ylös.

 

Ylhäällä heitä odottaa yllätys. Pikkuiset tontut ovat valmistaneet aterian, joka tulee kyllä tarpeeseen. Kaikki ovat ja väsyneitä ja hyvin nälissään. Heille tarjotaan kermaista lohikeittoa, lapin rieskoja ja kaikenlaisia herkkuja.

Nyt on yksi päivän kauneimmista hetkistä, ilta vaihtuu yöksi. Lapin kaamos on kauneimmillaan, on täydellinen sininen hetki.

Tonttukuoro saapuu paikalle, heidän kanssaan lauletaan joululauluja. Katsellaan taivaalla leimuavia revontulia. Nämä hetket ovat unohtumattomia ja täydellisiä.

 

Kaikkien pitäisi laskea mäkeä, koska se parantaa laskutaitoa, Tonttutyttö huikkaa tunturiin.

 

 Kulkusten helinä kuuluu kauas. Kuuletko sinä sen?

 

 

 

 

Joulupukki matkaan jo käy Yle
Joulukuusi Korvatunturilla

 

JOULUPUKKI MATKAAN JO KÄY

 

23.12.2019

 

Joulupukin pulkkaan on tai oikeastaan pulkkiin on pakattu lahjat maailman kaikille kilteille ihmisille.  Petteri Punakuono ja muut Joulupukin kanssa matkaavat porot ovat lähtökunnossa, valjaat kiiltävät puhtautta ja kaulassaan niillä on uudet kulkuset. Kulkusten ääni on heleän kirkas.

Todistettavasti jokainen on ollut kiltti, ainakin vähän. Tuon asian Siiri Tonttutyttö on todennenut jo satojen vuosien ajan. Hän on kulkenut kurkkimassa ikkunoiden takana ihmisten elämää. Merkinnyt plussat ja miinukset pieneen muistikirjaansa. Vuosittain ne lasketaan ja todella tuo on totta. Kaikki ovat olleet kilttejä, ainakin vähän!

Joulupukin tapana on käydä ennen lähtöään saunassa. Matka on pitkä ja varmaan myös aika rankka, joten rentoutuminen ennen lähtöä on paikallaan. Lähtiessään saunasta, hän heittää löylyt SaunaTonttu Topiakselle ja haltioille. Hän jättää sauna oven hieman raolleen, että haltijat pääsevät sinne. Joulupukin sauna on oikea joulusauna.

Korvatunturin pihalla on tuotu iso kuusi, joka on kauniisti koristeltu. Latvassa sillä on upea jouluntähti. Sen ympärille kokoontuvat kaikki tänä päivänä. Joulupukki saapuu pihalle joulun matkavaatteet päällään, onhan pian edessä lähtö. Työt on tehty tämän vuoden osalta, ensi vuonna jälleen. Tontut laulavat ja leikkivät kuusen ympärillä. Joulupukki riemuitsee heidän kanssaan. Joulumuori ja Siiri tuovat joulupuuroa kuusen juurelle isolla padalla. Pian pata on tyhjä, sillä kaikki syövät tuota herkkua suurella mielihyvällä ja mielihalulla.

Joulupukki istahtaa Petteri Punakuonon pulkkaan, antaa suukon Joulumuorille ja heiluttaa kättään kaikille. Matka alkaa. Televisio on tuonut paikalle kamerat, jotka lähettävät lähdön kaikkialle, koko maailmaan. Nyt jokainen tietää, että pukki tulee myös heidän luokseen.

Siiri Tonttutyttö nukahtaa onnellisena. Joulukuusen tiu`ut helisevät oksissa hiljaa, yksi yö jouluun. 

 

 ”Nyt odotus on päättynyt.
Siis kerallani riemuitkaa.
Jo joulun juhla tulla saa.”

 

 

 

 

Tonttutyttö Siirin jouluaatto 2019 #tyyneläntontut
Tonttujen joulupuuro #tyyneläntontut
Juoluaatto Korvatunturilla #tyyneläntontut

Jouluaatto Korvatunturilla

 

24.12.2019

 

Aattoaamuna kiirehditään Joulumuorin joulupuurolle, keittiössä on riemu ylimmillään, sillä onhan nyt jouluaatto.

Pian tontut kiirehtivät antamaan poroille aaton herkkuja, kuten voimajäkälää, joka on kerätty salaisesta paikasta. Niille annetaan myös omenia ja lopuksi nisuäijät. Koko aamupäivä kuluu pienessä touhussa.

Puolelta päivin kokoonnutaan joulukuusen ympärille, suureen saliin kuulemaan joulurauhan julistusta Turun Suurtorilta. Muori kertoo sen olevan hyvin vanhan perinteen, todennäköisesti alkanut jo 1200-luvulla. Se on juhlallinen hetki, jolloin joulurauha julistetaan Suomen kansalle.

Siiri Tonttutyttö ja passaritontut tarjoavat höyryävän kuumaa mustaviinimarja glögiä ja pipareita sekä pieniä suolaisia ruisnappeja tontuille.

Iltapäivällä on joulusaunan vuoro. Silloin Korvatunturin joulusaunan kiuas kihisee ja tonttujen istuessa hiljaisuuden vallitessa. Onkohan siellä liian kuumaa!

Joulusauna on hiljainen ja siellä viipyilee harras rauhan tunnelma. Tätä on odotettu ja nyt se on siinä. jouluaatto ja sauna. Tontut tietävät myös, että joulusaunassa ei saa metelöidä, sillä muutoin maahiset tekevät kepposia jatkuvasti, eikä heiltä saa mitään rauhaa.

Tonttutyttö ja Joulumuori kiipeävät lauteille viimeisinä ja nauttivat lämmöstä, saunan ilmapiiristä ja joulun läsnäolosta.

Korvatunturin väki sekä ympäröivän metsän väki on kokoontunut ottamaan vastaan Joulupukkia pitkältä, mutta ah niin mukavalta kierrokselta. Petteri Punakuonon laskeuduttua ja Joulupukin kömpiessä ylös pulkasta, kajahtaa laulu Joulupukille. Joulupukki, Joulupukki, Valkoparta jne. Sitten kiiruhdetaan sisälle.

Isossa salissa odottaa jouluateria valmiiksi katettuna.

 

Joulun taika, onnen aika, luonas viihtyköön.

Suokoon sulle lepohetken. Kiirees väistyköön.

Tulkoon joulu rauhallinen.

Uusi vuosi onnellinen.

 

Ensi joulunaikaan tapaamme jälleen

Siiri Tonttutyttö  

 

 

 

 

 

Joulukalenteri  Siiri Tonttutyttö 2019

 

 

Tonttutyttö Siiri. Joulupäivä

 

25.12.2019

 

Jouluevankeliumi ( Luukkaan mukaan ) - Tapani Perttu - YouTube


”Tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.  Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verollepantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.

Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.

Sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."

Yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"

Kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti." He menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.” Luuk. 2:1-20.

 

 

 

Enkeli taivaan lausui näin... Virsi 21: 1 - 2 ja 10 - YouTube

 


Enkeli taivaan lausui näin:
Miks hämmästyitte säikähtäin?
Mä suuren ilon ilmoitan
maan kansoille nyt tulevan.

2.
Herramme Kristus teille nyt
on tänään tänne syntynyt,
ja tää on teille merkiksi:
seimessä lapsi makaapi.

3.
Jo riennä, katso, sieluni,
ken seimessä nyt makaapi:
hän on sun Herras, Kristukses,
Jumalan Poika, Jeesukses.

4.
Oi terve, tänne tultuas,
syntist et hylkää, armias.
Sä köyhäks tulit, rikkahin,
sua kuinka kyllin kiittäisin.

5.
Ah Herra, joka kaikki loit,
kuin alentaa noin itses voit
ja tulla halpaan seimehen
heinille härkäin, juhtien!

 

 

 

6.
Vain heinät on sun vuoteenas,
oi Herra, taivaan kuningas,
vaikkeivät kultavaattehet
sun oisi valtas arvoiset.

7.
Näin näytät esimerkilläs,
ettei sun kelpaa edessäs
ei kunnia, ei korkeus,
ei valta, kulta, rikkaus.

8.
Ah Herrani, mun Jeesuksein,
tee asunnokses sydämein.
Mua älä hylkää tuskassa,
vaan vahvista ain uskossa.

9.
Ah, iloni jos sinuss' ois,
en unhottaa sua koskaan vois.
Suo siihen apus armosta,
niin kiitän aina riemulla.

10.
Nyt Jumalalle kunnia,
kun antoi ainoon Poikansa.
Siit enkelitkin riemuiten

 

Siiri Tonttutyttö

 

 

Armas joulu jo kutsuu meitä

 

1.12.2018

 

Siiri Tonttutyttö on levittänyt kaikki joulukirjansa vuoteelleen. Siellä on kirja lapsuudenjouluista, joulurunoista jne. Kirjoissa kerrotaan kaikki joulusta, sen odotuksesta, siihen liittyvistä perinteistä. Hän silittää kirjoja, niiden kansia, selailee niitä. Kuluneet kirjojen kannet ja kellertävät lehdet tuovat joulumuistot ja kaikki ihanat joulunvietot sekä lapset ja joulupukin Siirin mieleen. Ja ne kaikki ihanat joulukuvat ovat suloisessa sekasotkussa sängyn ympärillä. Ihana joulunodotus.

Vuoden 2018 joulunodotusajan Siiri Tonttutyttö viettää Korvatunturilla.

Joulupukki ja Siiri ovat sen yhdessä päättäneet. Tonttutytön mielessä kyllä pyörii kutkuttava ajatus lähteä retkille aivan kuin ennenkin. Hän haluaa kurkkimaan ikkunan taakse, hakemaan lapsia rekiretkelle tutustumaan Joulupukin maahan. Kerron heille kaiken mahdollisen joulusta, Siiri tuumii.

Pieni salaisuus on runo, jonka Siiri on joskus lukenut. Tämän runon hän haluaa kertoa meille. Sen on kirjoittanut Ester Ahokainen.

 

Pieni salaisuus

 

”Älä sulje oveasi Joulutontulta! Tontulla on tuomisena paljon iloa.

Annan tontun sytyttää se pieni kynttilä! Silloin siitä joka soppeen hehkuu lämpöä.

Kuuntele, kun joulutonttu korvaan kuiskuttaa! Sitä pientä salaisuutta kertoa ei saa.”

 

 

 

Ensimmäinen adventti

 

2.12.2018

Tonttutyttö herää anivarhain aamulla poronkellojen kilinään. Ulkona tontut, Joulupukin ohjeiden mukaan, valmistuivat matkalle varmistamaan, että lapset ovat kilttejä ja ahkeria. Siiri nyökkäilee itsekseen, näin se on ollut jo satoja vuosia, tontut ovat lähteneet tiedustelumatkoilleen.

Hän kääntää kylkeään, sulkee silmänsä ja nukahtaa oitis. Kahdeksan aikoihin Siiri Tonttutyttö herää ja pomppaa ylös. Hän muistaa, nyt on ensimmäinen adventtisunnuntai.

Siiri tietää, että joulua edeltävää neljää viikkoa kutsutaan adventtiajaksi. Kirjat kertovat, että sitä on vietetty aina 400-luvulta lähtien ja meillä sitä on vietetty 1400-luvullta lähtien.

Jokaisena adventtina sytytetään yksi kynttilä. Ensimmäinen kynttilä on joulun odotuksen kynttilä, toinen on jouluilon kynttilä, kolmas joulurauhan ja neljäs rakkauden kynttilä.

Neljäntenä adventtina kynttilöiden liekit kertovat joulun olevan ovella. Adventtikynttilöiden sytyttäminen on tunnelmallinen juhlahetki.

Tonttutyttö Siiri sytyttää oman joulun odotuksen kynttilän, katselee sen rauhallisesti lepattavaa liekkiä. Joulumuorin keittiön tuoksut tulvivat huoneeseen, jouluvalmistelut on aloitettu.

Siiri kiiruhtaa juhlasaliin, jossa tontut Joulupukin ja Joulumuorin johdolla aloittavat päivän Hoosianna Daavidin poika virrellä. Sitä on siellä laulettu liki 200-vuoden ajan ensimmäisenä adventti sunnuntaina    

Nykyään vietetään pikkujouluja, tarjolla on myös erilaisia upeita joulukonsertteja ja kirkoissa lauletaan kauneimpia joululauluja. Maailma on niin täynnä erilaisia joulunavauksia, joulumyyjäisiä, joulutoreja ja kaikenlaista hauskanpitoa. Siirin pää on pyörällä kaikesta tuosta tarjonnasta, josta on ehkäpä vaikea valita itselleen sopiva tapa. Siiri tuumii, että jokaisella on oma tapansa viettää joulunalus aikaa.

Hän kiirehtii porojen aitauksen luo, huikkaa Kipinä-Poron luokseen. Nyt lähdetään, Siiri huudahtaa. Mihin mennään, kysyy Kipinä. Siiri kuiskuttaa sen korvaan jotain. Hetken kuluttua Tonttutyttö istuu Kipinän pulkassa, joka kiitää taivaanrantaa pitkin, kulkusten kilistessä.

 

 

Adventti

 

Talvimetsässä vartio tuuli kuin paimen hiutalelaumaa.

Jo aavistaa monikin kuusi jouluvaloja saavansa kantaa.

Ojentaa oksansa kuunnellen kohti lumista valkeutta

ja odottaa tuulta uhmaten yön jouluisan ihanuutta.

Rainer Maria Rilke 1897 suom. Eve Kuismin

 

 

Tonttutyttö Siiri alias Tonttu Torvinen

 

3.12.2018

 

Siiri kuunteli laulua Tonttu Torvisesta miettien, että oikeastaan minä olen tuo Torvinen. Monet, monet laskemattomat kerrat hän on urkkinut, kurkkinut ja vakoillut ja sitten raportoinut, kuka saa joulupukin lahjoja tänä vuonna! Vexi Salmen sanat ja Matti Siitosen säveltämä laulu on oikeasti Siiristä, hän päättää ja kuuntelee laulun, jonka esittää Arja Koriseva loistavalla tavallaan, kolmanteen kertaan.

 

Tonttu Torvinen

                       

                                                       Säv. Matti Siitonen san.

"Tonttu Torvinen on salainen               Vexi Salmi
ja pukin tärkein alainen
hän urkkii, kurkkii, vakoilee
ja sitten raportoi
kelle pukki tänävuona lahjat antaa voi

Tonttu Torvinen on salainen
ja pukin tärkein alainen
hän tiedot muistiin merkitsee
ja sitten lähettää
eikä mikään ilkeys pois listoistansa jää

On hällä kuulolaitteet, kiikarit
ja kaikki poikaviikarit hän tuntee ennestään
hän ulkomuotoansa muuntelee
ja kaikki riidat kuuntelee
ne muistiin merkitään
hän myöskin pukin mieltä rauhoittaa
ja kaikki hyvät työtkin nauhoittaa
on pukki silloin mielissään
ja lahjoja tuo, ja lahjoja tuo

Tonttu Torvinen on salainen
ja pukin tärkein alainen
hän tiedot muistiin merkitsee
ja sitten lähettää
eikä mikään ilkeys pois listoistansa jää

Taas Liisa nakellut on niskojaan
ja Pekka kiusaa siskojaan
ne kirjaan merkitään
käy hiiviskellen taakse nurkkien
hän sieltä salaa kurkkien
ei kuulu ääntäkään
hän myöskin pukin mieltä rauhoittaa
ja kaikki hyvät työtkin nauhoittaa
on pukki silloin mielissään
ja lahjoja tuo, ja lahjoja tuo

Tonttu Torvinen on salainen
ja pukin tärkein alainen
hän urkkii, kurkkii, vakoilee
ja sitten raportoi
kelle pukki tänävuona lahjat antaa voi"

 

Siiri tuumii, mitäs jos esittäisin sen Korvatunturin pikkujoulussa ja olisin itse tuo Tonttu Torvinen! Niinpä teen, hän huudahti ja tossujen tiut helisivät. Siiri Tonttutyttö kipaisi kertomaan ohjelmastaan tonttujen ohjelmatoimikunnalle. Sellaista toimikuntaa tarvitaan, kun jokainen tonttu haluaisi esittää ohjelmaa. Eihän se sovi, että Korvatunturilla vietettäisiin pikkujoulua koko joulunalus aika! Mitä siitä tulisi? Mitä sinä siitä sanot?

 

 

SALAPERÄISET SUPPILOT-HUIJATTU PETRI PEURA

 

4.12.2018

 

Kipinä-Poro saapuu metsän reunalle kyydissään Siiri Tonttutyttö ja pikku-Elviira, joka on toivonut pääsevänsä metsäretkelle. Metsä on kaunis, upea ja rauhoittava paikka, joka on täynnä ihmeitä. Siellä on syötävää jos jonkinlaista mm. marjoja ja sieniä. Olemme joulukuussa, Siiri kertoo Elviiralle, silloin ei löydy enää marjoja. Sienistä ainoastaan suppilovahverot kurkkivat sammaleesta. Ne piilottelevat salaisissa paikoissa, siksi niitä on hyvin vaikea löytää. Katsellaan ja kurkitaan tarkoin, missä ne piileskelevät.

Siiriii, huikkaa Elviira, ovatko ne näitä, tule katsomaan. Tonttutyttö katsoo maahan ja kas, siinä on pari suppiloa. He kyykistyvät ja ihme tapahtuu. He ovat suppilovahveroiden ympäröimänä. Siiri kertoo, jos huomaa yhden niin tovin kuluttua kaikki suppilot ryömivät piilostaan esiin. Hetken kuluttua heillä on kopat täynnä maukkaita sieniä. Ne perataan metsässä. Puhtaat kauniit sienet kopassa, he lähtevät Kipinän-Poron luokse.

Matkalla vastaan astelee Petri Peura, joka aikoi bingoa pelamaan, mutta mokasi peli-illan. Siiri Tonttutyttö kyselee, miten Petrin jalka jaksaa ja joko haavat ovat parantuneet. Petri vakuutti olevansa täysin kunnossa, mutta tunnusti, että itsetunto sai kolauksen. Petri Peura toteaa, ei koskaan bingon peluuta. Syy siihen on veljensä Pera, joka Petrin mielestä huijasi häntä. Niin tai näin, Petri näyttää olevan kunnossa, huokaa Siiri.

Kipinä Poron kanssa kiidetään jälleen taivaanrantaa. Elviira jää kotiin, mukanaan korillinen suppiloita, joita hän aamulla ihmettelee, kunnes muistaa seikkailun. Äiti-Saara kuivattaa sienet ja laittaa ne lasipurkkiin odottamaan joulua. Korvatunturilla myös Siiri Tonttutyttö ja Joulumuori kuivaavat sienet, jotka joulun aikana tulevat syödyksi. Niistä valmistetaan mm. pikkelsiä, koska se maistuu Joulupukille.

 

Voi jouluntulon tuntea, kun leipoo pipareita tai kun siivoaa, paketoi, piilottaa. no jo on askareita!

Joulunodotuksen lumottua aikaa

 

 

JOULUISEN HEDELMÄKAKUN ARVOITUS

 

5.12.2018

 

Ensimmäinen adventtikynttilä palaa keittiön pöydällä. Se symbolisoi joulunodotusta. Siiri Tonttutyttö tuntee jouluntuoksun leijailevan ilmassa. Siinä on kanelia, neilikkaa, inkivääriä. Joulumuorin keittiössä on tuoksuvaa tunnelmaa. Piparit ja leivät ovat valmiina isolla pöydällä sulassa sovussa. Tonttutytöt laittavat piparit saavat paikkansa isossa korissa. Leivät juoksutetaan kylmäkomeron hyllylle. Siiri valmistaa jouluista hedelmäkakkua.

 

Kakkuun tarvitaan:

  • 4 dl kuivattuja hedelmiä (esimerkiksi omenoita, aprikoosia, luumuja ja rusinoita) ja pähkinöitä)

  • 1 prk hillottuja kirsikoita

  • ½ dl hillottua inkivääriä

  • ½ dl konjakkia, rommia, punssia tai omenamehua

  • 200 g voita

  • 2 dl sokeria

  • ½ dl fariinisokeria

  • 3kananmunaa

  • 3 dl vehnäjauhoja

  • 2 tl leivinjauhetta

  • 1 tl kanelia

Valmistusohjeen Siiri kertoo:

  1. Hienonna hedelmät ja murskaa pähkinät. Valuta ja hienonna kirsikat ja inkivääri. Jätä puolet kirsikoista kakun päälle koristeiksi.

  2. Mausta hedelmäpaloja alkoholissa ainakin puoli tuntia tai mieluiten yön yli.

  3. Paloittele voi ja anna sen lämmetä huoneenlämpöiseksi. Vaahdota voi ja sokerit. Vatkaa kananmunat voivaahtoon yksitellen.

  4. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja kaneli. Sekoita hedelmäseos voi-munavaahtoon. Lisää jauhoseos taikinaan.

  5. Voitele ja korppujauhota vuoat ja jaa taikina vuokiin.

  6. Kypsennä hedelmäkakkuja uunin alatasolla 175 asteessa noin 60 minuuttia.

Näitä maukkaita kakkuja tulee taikinasta kaksin kappalein. Kakun maku paranee vanhetessaan, joten voit sen tehdä nyt jo vakuuttaa Siiri. Hän koristelee kakun sitten, kun se tuodaan tarjolle.

Joulupukin salaisesta komerosta on kadonnut rommipullo. Sen sisällössä Siiri Tonttutyttö on liottanut hedelmän paloja yön yli. Joulupukki tulee keittiöön ja tallustaa suoraan kylmäkomeroon, jonne kakut on varastoitu. Hän viipyy siellä jonkin aikaa, tulee tyytyväisenä palaten takaisin kirjoituspöytänsä ääreen. Siellä hän lukee lasten joululahja toiveita ja tekee salaisia merkintöjä vihkoonsa.

Tonttutyttö Siiri menee komeroon todeten tapahtuneen. Tiedätkö sinä mitä viime minuuttien aikana on tapahtunut.

Joulunodotus on aikaa ihmeiden.

 

                        HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ

                                                                       6.12.2018

                               

 

Taneli Saunatonttu ja kaneliässien houkutus

 

7.12.2018

 

Aamulla aikaisin Kipinä-Poron kulkuset kilisevät sen laskeutuessa aitauksen viereen. Tonttutyttö saapuu Korvatunturille etelästä taivaanrantaa pitkin kiitäen. Itsenäisyyspäivän valoloiste ja liehuvat liput sekä kynttilät ikkunoilla ovat olleet kaunista katseltavaa.

Upea Suomi tuumii Siiri, kiiruhtaen keittiöön, jossa ovat leipomispuuhat alkamassa. Tänään tehdään kaneliässiä. Tonttutytöllä on Mysi Lahtisen kirja Joulusta, josta hän löytää ihania ohjeita kaikkeen, mitä keittiössä valmistetaan.

Kaneliässät ovat Joulumuorin herkkua ja maistuvat ne myös Joulupukille. Taneli Saunatontulla on yllättävän usein asiaa keittiöön. Hän livahtaa kylmäkomeroon, missä säilytetään jouluherkkuja. Taneli on varma, ettei kukaan huomaa mitään. Hänen käyntinsä jälkeen korista on hävinnyt kaneliässiä.

Arvaahan tuon tuoksut ovat ihania, kukaan ei voi vastustaa kiusausta, maistaa vain vähän. Tuo maistelu aiheuttaa ennen joulua paljon työtä leivontatuvassa. Tämä on sitä ihanaa joulun odotusaikaa.

 

KANELIÄSSÄT    Mysi Lahtisen mukaan:

 

 125 g voita

3 dl hienoa sokeria

3 munaa

5,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1tl kanelia

Pinnalle:

0,5 dl sokeri

3 tl kanelia

Voi ja sokeri vaahdotetaan, lisätään kananmunat.

Vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaneli sekoitetaan ja lisätään taikinaan.

Taikinan pitää levätä puolituntia kylmässä. Tee sormen paksuisia tankoja ja leikkaa ne 10cm paloiksi. Kiertele palat sokeri-kaneli seoksessa ja taivuta ne ässiksi pellille. Paista niitä 175 asteisessa uunissa noin kymmenen minuuttia.

 

Ässät ovat valmiina ja Siiri kantaa korin komeroon, jossa Taneli on etsimässä jotain! Mitähän sieltä mahtaa löytyä.

 

JOULU ON IHMEIDEN ILOISTA AIKAA

 

PIPARIT JA KAIKKI KILTIT LAPSET

 

8.12.2018

 

Tonttutyttö Siiri  touhuaa keittiössä tyttöjen, Aliisan ja Miljan kanssa. Heidän tarkoituksensa on valmistaa paljon piparkakkuja sekä koristella niistä osan. Kylmäkomerosta haetaan kulhollinen valmista taikinaa, joka on tehty eilen. Taikinan on levättävä yön yli ennen kuin siitä voi valmistaa erilaisia pipareita. Erilaisilla muoteilla painellaan taikinaa, josta muodostuneita pipareita paistetaan uunissa.

Leivinuuni on lämmitetty jo anivarhain ja Kerttuli Keittiötonttu paistaa siellä pannarin aamiaiseksi ahkerille Korvatunturin Tontuille. Herkkua se on myös Tonttutytön ja tyttöjen mielestä. Heidän nenäänsä on jo leijaillut herkullisia tuoksuja uunista. He aloittavat, aamiaisen nautittuaan, tyytyväisinä piparien valmistuksen. Ekaksi on taikinan kauliminen ohueksi levyksi.

Illansuussa pipareita on niin paljon ja Milja ihmettelee, kuka nuo syö. Aliina toteaa, etkö sinä tiedä, että täällä on paljon tonttuja, jotka kaikki rakastavat pipareita. Tonttutyttö Siiri kertoo myös retkistä eripuolille maailmaa, niillä retkillä Kipinän-Poron pulkka on täynnä piparikoreja. Pipareita ja niiden kanssa kuumaa kaakaota tarjotaan kaikille kilteille lapsille joulunalusaikana. Hän naurahtaa, kaikki ovat tietenkin olleet kilttejä niin lapset kuin aikuisetkin!

 

Pöydällä on suuri kulho, johon taikina valmistetaan seuraavan ohjeen mukaan, odottamaan aamua ja seuraavia leipojia.

 

Joulumuorin piparit

 

1 1/2 dl siirappia
200 g (2 1/3 dl) sokeria
250 g voita
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
1 rkl pomeranssinkuorta
2 munaa
3 tl soodaa
1/2 kg vehnäjauhoja

  1. Kiehauta siirappi, sokeri, voi ja kaikki mausteet.

  2. Lisää jäähtyneeseen seokseen munat yksitellen, sitten sooda-vehnäjauhoseos.

  3. Anna taikinan kovettua seuraavaan päivään.

  4. Kaaviloi taikina mahdollisimman ohueksi levyksi.

  5. Ota taikinalevystä piparkakkumuotilla kakkuja ja paista 200°C:ssa 5-8 minuuttia

Yöllä näkyy kynttilän valoa komerosta, jossa valmiit piparit ovat. Kuka Korvatunturilla on herkkusuu, joka ei malta odottaa aamuun.

 

Hyvän mielen jos paketois, se paras lahja ois

 

 

 

 

Ohjematoimikunnan ideointi palaveri.

 

9.12.2018

 

Siiri kutsuttaan ohjelmatoimikunnan kokoukseen. Tarkoituksena on saada kokoon ohjelma, joka ilahduttaisi jokaista. Seuraavana lauantaina on Korvatunturin vuosittainen pikkuinen joulu.

Tonttukarnevaalihan se on Siiri toteaa. Toimikuntatonttu Tomera haluaa hyviä ideoita tapahtumaan. Tonttutyttö toteaa jälleen, löydämme varmaan ne parhaat ideat lähtemällä jonnekin täältä Korvatunturilta. Siitä innostuttiin ja puhetta kestää kauan. Ehdotettiin sitä ja tätä ja tuota. Siiri kyllästyy jahkaamiseen ja lähtee poroaitaukseen. 

Hän kutsuu Kipinä-Poron ja muutaman muun poron luokseen, kuiskuttelee heille. Porot nyökyttelevät ja kaikki vaikuttavat tyytyväisiltä. Hän palaa ja sama keskustelu velloo edestakaisin. Hohoijaa huokaa Siiri. Samantien hän kiiruhtaa ikkunan luokse ja innoissaan osoittaa ulos. Kas kummaa siellä on joukko poroja pulkkineen odottamassa jotain. Pulkissa on koreja, joissa näyttää olevan jotain, mutta mitä. Se on arvoitus.

Tonttu Tomera ihmettelee tapahtumaa. Kaikki toimikuntatontut seuraavat Siiriä, samoin TomeraTonttu, puheenjohtaja. Hetken kuluttua porot ja pulkat kiitävät taivaanrantaa pitkin kohti suurta Haltia. Porojn pulkissa istuu koko toimikunta

Haltin laelta lasketellaan pulkilla. Kaikki nauttivat kuutamosta ja tähtitaivaasta ja vauhdin huumasta tunturin rinteillä. Keittiötontut ovat pakannet koreihin kuumaa kaakaota, pipareita, lohivoileipiä ja joulukarkkeja. Istuttaan nuotion ympärillä ja laulettaan joululauluja sekä jutustellaan niitä näitä, unohdetaan kaikki ns. tärkeä ja nautitaan elämästä tässä ja nyt.

Takaisin Korvatunturille tullessa kaikki tietävät, miten vietetään Tonttukarnevaaleja. Samantien hajotetaan ohjelmatoimikunta, joka on kankea ja kaavoihin kangistunut. Millainen on seuraava pikkuinen joulu Korvatunturin tontuilla. Kuka arvaa?

Ollaanko Saanan rinteillä vai suunnataanko kauemmas..  

 

On toinen adventtisunnuntai, jolloin sytytetään ilon kynttilä.

 

Joulutaikaa saa odottaa, mutta hauskempaa ei vois ollakaan!

 

 

Korvatunturin tuikkivat valot ja joululauluilta

 

10.12.2018

 

Siiri Tonttu on ollut yhdessä tärkeimmistä joulunalusvalmisteluista. Sehän on kodin laittaminen juhlakuntoon. Hän on ollut ulkona lisää valaistusta Korvatunturille. Runsas valaistus on hyvin, hyvin tärkeä asia. Ulkona on melkein kokopäivän pimeää. Kuinka lämpimän ja kodikkaan tunnelman tuovat tuikkivat valot niin ulkona kuin sisälläkin. Joulunvalo!

Iltateellä istuessaan he ihailivat pihamaan kaunista jää-ja kynttilälyhtyjen luomaa tunnelmaa sekä pikkuvaloja, jotka ovat kuin timantteja puissa ja pensaissa. Ahkerat tontut aloittavat tuvassa, kynttilöiden luodessa lempeää tunnelmaa ympärilleen, laulun, joka kertoo ”Valkeasta Joulusta”.

 

Valkea joulu

 

Taas valkeata joulua
keskellä suurten hankien,
muistan joulun aikaa
se kuinka saikaan
mun taas taakse vuosien.

Vain valkeata joulua
mielessäin ootan minä ain,
sillä hangen hohteessa vain
joulurauhan tunnen rinnassain.

(White Christmas)
Melodia and Sanat: Irving Berlin; Finnish translation: Kullervo

Joululauluja laulaessa ilta kuluu leppoisasti. Joulupukki saapuu ja kertoo saaneensa taas lapsilta paljon lahjatoivomuksia. Paljon on jäänyt kirjeitä sekä sähköpostia avaamatta. Hän antaa Siirille käskyn saapua aamulla Joulupukin apulaiseksi, ainakin yhdeksi päiväksi.

 

"Jos iltaisin kuulet ikkunan takaa kilinää, tai sänkysi alta mörinää, älä pelästy.
Se on vain pieni tonttu, joka salaa katsoo, että sinulla on kaikki hyvin!”

 

Kirje Joulupukille

 

11.12.2018

 

Aamiaisen jälkeen Siiri ja joulupukki menevät purkamaan postia, lukevat ne ja tekevät merkinnät kirjaan. Kirjaan, jonne kirjataan ovatko lapset ja lapsenmieliset olleet kilttejä tai sitten vähemmän kilttejä

Siiri Tonttutyttö avaa kirjeen, jonka on kirjoittanut Kristiina ja Kristiina on myös postileimassa.

 

Rakas Joulupukki

 

Tuossa ikkunan takana näkyi äsken jotain punaista ja kulkunen helisi. Onko sun tonttus liikkeellä täällä Kristiinassa. Oikeastaan tahtoisin jutella Tonttutytön kanssa. Kysyä millaista on, kun on tonttu ja pitääkö tontun olla aina kiltti siellä Korvatunturilla ja muutenkin?

Olis se kyllä kivaa, kun tulet meille jouluna, että sun mukanas olis Tonttutyttö vaikka se Siiri. Hänestä olen kuullut paljon tarinoita.

Haluaisin hypätä Siirin ja Kipinä-Poron pulkkaan. Liitää pitkin taivaanrantaa, vaikka metsänväen pikkujouluun tai tonttujen. Siellä metsän siimeksessä vois olla iso liukumäki, josta on kiva lasketella alas tai jos vaikka Siiri veis mun vaikka Saanalle.

Olen nähnyt tunturin kuvan ja se on upea uljas ja ylväs tunturi, vaikka en oo kyllä muiden kuvia nähnytkään. Laskeminen olis varmaan sieltä riemukkaampaa kuin tavallisessa liukumäessä. Mä olisin ikionnellinen, jos toiveeni toteutuisi.

Tuo meille kotiin joulukukkia ja äidille uusi yöpaita. Isälle käsineet, kun se hukkas omansa. Siskoille ja veljelle suklaata ja muuta karkkia. Mun hartain toiveeni on ikioma lemmikki, se olis koira, ja se sais nimen Gloria.

Ja rakas Joulupukki, en mä niin välttämättä halua sinne Saanalle, jos sä tuot sen koiran.

 

Halaukset sulle Joulupukki

 

Kristiinalta

 

Siiri katselee kirjettä ja vie sen Joulupukille, joka kirjoittaa jotain isoon muistikirjaansa.

 

 

Sydämessä pienessäkin asuu joulun taika

Pysähdy siis Sinäkin, pian on juhlan aika.

 

 

 

 

 

Tonttujoukolle päivän yli haudutettua ohrapuuroa

 

12.12.2018

 

Tonttutyttö miettii, mitä laittaa tonttujoukolle iltapalaksi. He ovat väsyneitä ja hurjan nälkäisiä illantullen. Koko päivä aamusta asti on aherrettu Joulupukin pajassa, lahjat on saatava valmiiksi jouluaattoon mennessä. Ihania lahjoja siellä syntyy taitavien tekijöiden käsissä. Heille on laitettava jotain aivan erityistä.

Tehdään yön yli haudutettua ohrapuuroa, Siiri Tonttutyttö sanoo Joulumuorille. Tovin mietittyään asiaa, hän jatkaa, olkoon se uunipuuro päivän yli haudutettua. Joulumuori on samaa mieltä, onhan se myös hänen herkkuaan. Hienoa, tehdään sitä.

 

Päivän yli haudutettua ohrapuuroa

 

2 dl ohrasuurimoita
1,5 l täysmaitoa
0,75 tl suolaa
monta nokaretta voita uunipadan voitelemiseen ja puuron päälle

!

Kaikki aineet uunivuokaan ja vuoka uuniin, joka on sata asteinen. Annetaan sen hautua 11 tuntia.

Puuron voi syödä sokerin ja maidon kanssa ja ehkä lisätä kanelia, myös rusina-, sekahedelmä- tai mustikkakeittoa sen päällä maistuu herkulliselta, joku taas nauttii herkkunsa voisilmällä.

 

Valmis uuniohrapuuro on ihanan pehmeää ja punertavan ruskeaa herkkua.

 

Iso kattilallinen puuroa katosi hetkessä tonttujen iltapalalla. Jokainen nautti puuronsa voisilmällä. Tämä on herkkua! Korvatunturin yössä kuuluu tonttujen kuorsaus kuin kuorossa laulamiselta epävireisesti. Porojen kulkuset säestivät hiljaisesti tunturin yössä tonttujen unta. Tämä on joulunodotuksen taikaa.

 

Siiri Tonttutytön mielestä voi joulutulon tuntea jo vaikka nenänpäässä, kun tuoksut täyttävät keittiön ja ulkona posket ovat jäässä.

 

 

 

 

 

Elviiran ja Tonttutytön suppilovahverot jalostuvat

 

13.12.2017

 

Siirin ja Elviiran poimimat suppilot jalostetaan jouluiseen muotoon ohjeella, joka osui silmiin facebookissa.

 

Suppilovahvero pikkelsi

 

 0.5 l kuivattuja suppiloita ja vettä liotukseen. Liota nuo notkeiksi!!

mausteliemi:

0.5 dl etikkaa 1 dl vettä

0,5 dl sienten liotusvettä

0,5 dl sokeria  2 rkl hunajaa

5 mausteneilikkaa 10 maustepippuria

pari laakerin lehteä. 

Mausteliemen aineet kattilaan ja kiehuta lientä noin kymmenisen minuuttia. Siivilöi liemi. Puristele liotetut suppilot kuivaksi ja keitä niitä liemessä hiljalleen noin 15 minuuttia.

Laita purkkiin:

katajanmarjoja kymmenkunta sekä 0,5 dl sinapinsiemeniä

Laita sienet purkkiin kerroksittain katajamarjojen ja sinapinsiementen kanssa. Kaada liemi päälle niin, että sienet peittyvät siihen.

Maustuu muutamassa päivässä.

 

Elviiran kotona äiti Saara tekee Siiri Tonttutytön reseptillä pikkelsiä suppiloista. Hän on löytänyt paparilapun, jossa ohje on postilaatikosta, johon Tonttutyttö on pudottanut sen.

 

Lapsen lailla jouluun kulje, kohtaa taikaa joulun

 

 

 

 

Joulupukin yöpala

 

14.12.2018

 

Joulumuori on muutama vuosi sitten lukenut Mysi Lahtisen kirjaa Joulu. Kirja on ollut avoinna kohdasta Savuporojuustorulla, joka on Mysin resepti. Resepti on Mysi Lahtisen kirjasta Joulu. Sen historia, askareet ja herkut (2003).

Joulupukki on lukenut suussa sulavan ohjeen ja ihastunut ikihyväksi. Siitä lähtien se on ollut Joulupukin yöpala joulunalusaikana, ainakin pari kertaa viikossa. Joulumuori on valmistanut sitä, koska se on myös hänen mielestään herkkua. Herkkua, jota voi tarjota joulupöydässä.

 

Savuporojuustorulla

150 g kylmäsavuporoa paperinohuina viipaleina
200 g piparjuurella maustettua tuorejuustoa
lisäksi:
pihlajanmarjahyytelöä

Repäise puolen metrin pala leivinpaperia pöydälle. Asettele sen päälle ohuen ohuiksi leikatut savuporoviipaleet vieri viereen neliön muotoon ja paina kiinni paperiin.
Nosta piparjuurijuusto nokareina poron päälle. Kasta veitsi kuumaan veteen ja tasoita juustoa hieman. Juusto levittäytyy lisää rullatessa.
Käännä latomuksen reunaa parin sentin verran kaksinkerroin paperin avulla. Käännä näin vähitellen koko ihanuus rullalle ja kierrä paperi tiiviisti sen ympärille. Pane rulla kylmään.
Ennen kuin leikkaat pororullan paloiksi, pane se pakastimeen puoleksi tunniksi. Hyvin jähmettynyttä, mutta ei silti jäätynyttä rullaa on helppo leikata terävällä veitsellä. Anna rullien lämmetä, ennen kuin tarjoilet ne. Pihlajanmarjahyytelö maistuu tämän suolaisen yllätyksen kanssa ihanalta.

 

Siiri Tonttutyttö nauttii yöpalaa Joulupukin kanssa. Kuuma kaakao höyryää mukeissa ja lautasella ihania savuporojuusto rullia. Joulupukki kysäisee, onko sitä joululuista hedelmäkakkua, maistaisin palasen ja saisin paremmin unen päästä kiinni. Jälleen on ollut melkomoinen huiske koko päivän.

Siiri, Joulupukki huikkaa, tässä avaimet kaappiini. Tuopa sieltä myös pikku lasillinen punssia. Tyytyväisenä hän nukahtaa ja näkee unta kaikista kilteistä lapsista.

 

Pysähdy hetkeksi, hengitä syvään,

kuule kun taivaan kansi laulaa.

 

 

 

 

 

Nisuäijät ja tontut Saanalla

 

15.12.2018

 

Korvatunturilla koko aamun on leivottu nisuäijiä, jotka ovat eväänä illalla. Tontut lähtevät Saanalle laskettelemaan ja viettämään omaa pikkuista jouluaan. Nisuäijät ovat herkkua, jota jokainen heistä rakastaa.

 

Tonttusuku, yllään joulun tonttuasu, laskettelee joulun riemuihin!

 

Siiri Tonttutyttö kopioi reseptin kaikkien käyttöön.

 

Pullataikina nisuäijiin.


½ l maitoa
50g hiiva

1-2 tl sahramia
2dl sokeria
1tl suolaa
 1 ½ rkl kardemummaa
1 muna
200g voita
n. 15 dl tai sopivasti vehnäjauhoja

 

 Valmistusohje

 

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppupuolella. Laita taikina peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan.

Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Leivo taikinasta haluamasi muotoisia pullia. Tee ukkoja, akkoja, tyttöjä, poikia. Laita rusinoista silmät suut napit ja koko koriste., mitä ajattelet sillä olevan. Kohota pullat kaksinkertaisiksi, voitele ne munalla ja koristele raesokerilla ennen paistamista.

Paista  225-asteisen uunin keskitasolla 5-10 min.

 

 

Jos arjen pikku tähtiä jakaa pitkin vuotta,
ei joulutaivaan kirkkain tähti loista silloin suotta
.

 

 

 

 

 

  
   
   
   
   
   
   

 

 

 

Joulutryffelit

 

16.12.2018

 

Tonttutyttö arvelee Joulupukin haluavan jotain hyvää. Hän löytää jälleen ohjeen, joka on herkullinen, joulutryffelien resepti. Jälleen illalla on iltapala pöydässä suuren suuri kulho täynnä suussasulavia tryffeleitä.

 

Joulutryffelit

 

120 g hunajaa

1 rkl sitruunamehua

1/2 tl inkivääriä

1/2 tl neilikkaa

1 tl kardemummaa

2 tl kanelia

1 1/2 dl kuohukermaa

300 g maitosuklaata

60 g suolatonta voita

Pintaan:

noin 50 g maitosuklaata

 

Mantelikuorrute:

200 g kuorittuja manteleita

1 tl kanelia

1/2 tl kardemummaa

1/2 tl inkivääriä

muutama tippa punaista elintarvikeväriä

 

1.Laita hunaja ja sitruunamehu kattilaan ja kuumenna kullanruskeaksi.Lisää mausteet ja kuumenna vielä hetki.

2.Lisää kattilaan kerma ja kiehauta. Ota kattila pois liedeltä ja lisääpaloiteltu suklaa. Sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella tai kauhalla.Kun massa on kädenlämpöistä, 35-40-asteista, lisää huoneenlämpöinen voipieninä kuutioina. Sekoita hyvin ja vie jääkaappiin kovettumaan, kunnesmassa on muovailtavaa, eli noin kahdeksi tunniksi.

3.Jauha kuorrutteen mantelit yleiskoneessa hienoksi jauheeksi, lisäämausteet ja väri. Jos väri on jauhetta, liuota se pieneen tilkkaan vettä.Laita väriä niin paljon, että seoksesta tulee halutun punaista.

4.Levitä seos uunipellille ja kuivaa 100-asteisessa uunissa noin tunninajan. Jäähdytä.

5.Pyörittele tryffelistä käsissä pieniä palloja ja anna kovettua. Sulata50 g maitosuklaata, kasta pallot suklaaseen ja pyörittelemanteliseoksessa.

 

Joulupukki ottaa Joulumuorin kainaloonsa ja he poistuvat hymymyillen omaan makuukamariinsa.Tontut laulavat riemurinnoin tuttuja joululauluja tuvassa. 

 

Joulu tuo tullessaan ison ilon, ehkäpä myös muutaman lisäkilon.

 

 

 

 

 

 

Jouluseimi Strassburgissa

 

17.12.2018

 

"Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään ja lempeitten juhtien
huuruinen hengitys lämmittää häntä pimeässä.
"


– Mika Waltari –

 

 

 

Strassburgin katedraali
Joulukaupunki
Joulukoristeita
Joulun odottelua
Joulutorin kukkasia
Ihanuuksia
Piparit, Ich liebe dich

 

Ihastuttavat Joulutorit

 

18.12.2018

 

Tonttutyttö Siiri ja Talvikki-Tonttu porhaltavat  Kipinä-Poron kanssa taivaanrantaa pitkin. Molemmat  valokuvaavat mm. Strassburgin kaupungin joulutoreja ja upeita koristeluja. Siiri haluaa kuvin kertoa mm. maailman kuuluisimmasta joulukaupungista, joka on ollut tunnettu jo noin 1500-luvulla.  Myös Saksan joulutorit ihastuttavat kumpaakin.

Joulumuori odottaa heitä piparitalkoihin. Joulupukin konttiin on leivottava paljon isoja koristeltavia piparkakkuja. He näkevät niitä toreilla ja päättävät kotiin Korvatunturille tultuaan valmistaa niitä.

Kipinä-Poro huokaa, voi jospa saisi muutaman maistiaisiksi. Lupaamme, huudahtavat tonttutytöt ja kurkkivat pulkastaan maanpinnalle, jossa joulutorit elävät parasta aikaansa.

Joulun odottelun taikaa.

 

 

"Ystävä hyvä, relaa jo vähän,

pysähdy hetkeksi vaikkapa tähän.

Jouluna turha on höösätä suotta,

sitähän kerkeää pitkin vuotta.

Teetpä sinä sitten tuota tai tätä,

joulun aika ei tulematta jätä.

Unohda siis turhat kiireet ja juoksut,

istahda nauttimaan tunnelma ja tuoksut!"

 

 

 

 

Pipari ja Joulu

 

19.12.2018

 

"Olen pieni pipari, siirapilta maistun.
Ruskea on värini, kun uunissa mä paistun.
Karamellinapit rinnustani koristaa.
Joulupöytään aattona minut muiden kanssa laitetaan."

 

Siiri Tonttotytön ajatelma.

 

 

 

 

 

Tonttutyttö lukee joulurunoja.

 

20.12.2018

 

 Siiri halusi jakaa kanssanne tämän runon.

 

Joulun edellä

"Hiljaa illan hämärässä
joulu-ukko kulkee;
pimenevi metsän rinne,
yöhön seudun sulkee.

Ukko hiipii tupasien
pienoisien takaa;
kuuntelevi, katselevi
muoto hällä vakaa.

Tähän aikaa ukolla
on yllin kyllin töitä,
täytyy olla liikkehellä
päivää sekä yötä.

Muistiin kaikki Matit, Maijat
ottaa täytyy tarkoin.
Varat myöskin lueskella
yksin penneine, markoin.

Ettei kukaan ilman jäisi
-siinä ukon huoli.
Ettei lahjat väärin menis
-siinä toinen puoli.


Hiljaa kulkee ukko kulta
illan hämärässä.
Lapset unta ihanata
uinuu lämpimässä."                    

  -Aili Nissinen-

 

Tonttutyttö Siiri istuu lämpöisen porontaljan päällä. Hän lukee vanhasta runokirjastaa runoja pikkutontuille, jotka kuuntelevat hiirenhiljaa Siirin lukemista.

 

"Aivan hiljaa ...odotan joulua.
Piparin, kuusen tuoksua...
Siipien havina enkelin
valoisan joulutunnelman kotiin tuo.
Pienten tonttujen iloinen nauru
raikuu pitkin kantta tähtitaivaan
läpi maailman, Sinunkin luo!"

 

 

 

 

 

 

Joululaulujen aikaa

 

21.12.2018

 

Tonttujen joulu Lyrics

 

On villiä melskettä, helinää, helskettä pienten tiukujen,
on korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten.
Ja tähtöset tuikkivat lyhtyinä kilpaa noin hangella loistaen,
kun kaikki nyt kulkunsa juhlahan suuntaa,
arvannet kai sen.
Jo pipolakki ja punatakki on juhlakuntoon laitettu
ja nenäliina taitettu on takataskuun laitettu
On Tonttulassa niin ahkerassa
näin tapa kerran vuodessa
kun joulukiireen tuodessa
myös juhlamielen tuo.

Hei Kilisee, kilisee kulkunen helkkyen, välkkyen.
Kilisee, kilisee kulkunen loistehessa nietosten.

Valjastaa jo porot saa! Heijaa!
Kuormatkaa ja sitokaa! Heijaa!

Lunta tulvillaan on raikas talvisää
Lumi alla jalasten se laulaa lauluaan

Kello löi jo viisi, lapset herätkää!
Juhani ja Liisi, muuten matka jää!
Aisakello helkkää, loistaa tähdet, kuu.
Riemua on pelkkää, hymyyn käypi suu.

Helkkää kellot, helkkää kellot...

On kaunis talvi luminen, tanssii hiutaleet vain.
Hauska rekiretki on tässä ajellessain.
On koivu niin kuin morsian huntu ohimoillaan
suovat timantit oksilla kimallustaan

Sinivuorten yö, siellä uuras työ
Se on päättynyt, jo on juhla nyt
Lala lallalla, helikellot soi
Tulla tonttuset voi ilomielin
Ilta joulun on, käymme joukkohon
Kevytkengin vain sipi-sipsuttain
Lala lallalla, helikellot soi
Tulla tonttuset voi ilomielin

 

Korvatunturin tontut lauloivat joululauluja innolla huoltaessaan porojen aitausta ja laittaessaan kuntoon pulkat . Varsinkin Petteri Punakuonon pulkka on oltava juhlakunnossa, kun Joulupukki matkaan käy. Joululaulut raikuvat joka puolella Lappia.

 

Aattoilta pitkä on, taival valoton.
Petteri vois nenässään valon tuoda pimeään.
Petteri siitä asti pulkkaa pukin kiskoen
johtaa sen riemuisasti luokse lasten kilttien.

 

 

 

 

 

 

 

Joulupuuron maistiaiset

 

22.12.2018

 

Riisipuuro on hautunut hiljaisella tulella jo aamusta saakka. Siiri Tonttutyttö sekoittaa sitä iloisena, koska työpajatontut kokevat yllätyksen tullessaan iltapalalle. Hän haluaa tarjota maukasta puuroa tontuille, jotka ahkerasti ovat valmistaneet joululahjoja kaikkialle ympäri maailman.

Työpäivän jälkeen tontut saapuvat tupaan, jossa on iso pata täynnä ihanasti tuoksuvaa riisipuuroa, heidän herkkuaan. Tavallisesti sitä on silloin, kun kaikki lahjat on saatu pakettiin ja   joulupukki lähtee aaton kierrokselleen Petteri Punakuonon kanssa.

Tontut ja kaikki metsän väki lähialueelta laulelevat iloisena joululauluja ja syövät riisipuuron viimeisetkin rippeet. Ja heillä kaikilla oli niin mukavaa.

 

 

      "On villiä melskettä, helinää, helskettä pienten tiukujen,

on korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten.
Ja tähtöset tuikkivat lyhtyinä kilpaa noin hangella loistaen,
kun kaikki nyt juhlahan kulkunsa suuntaa, arvannet kai sen.
Kas, nythän on joulu, ja nythän on joulu, ja nythän on joulu taas
ja metsän pikkuväki juhlii, kun on rauha maas.
Ja valmiina riihellä tonttujen keittämä joulupuuro on,
ja kaikki saapuu piiloistansa joulun viettohon.
Hupsis tupsis huppeli rupsis, ne piirissä pyörivät, puppeli jupsis.
Puuroa täynnä on saavit ja kiulut, tanssihin tahtia antaa viulut.
Hupsis tupsis pimpeli pompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli.
Kaikki vaan joukkohon leikkiä lyömään ja puuroa syömään kun joulu on!

Musti ja Mirri ja pikkuinen Pirri on riihelle saapuneet,
ja Pupulan kiltit ja pienoiset piltit on leikin jättäneet.
Nuo tähtien lyhdyt ne paikalle kutsuvat polkua valaisten;
on Nallekin noussut maistamaan nyt puuroa tonttujen.
Nyt läävästä saapuvat Nisset ja Nassut apilan lehti suus,
on hiirellä lapsia mukanansa kaksikymmentäkuus.
Voisilmässä puuron ne itseään peilaa ja viiksiä vääntelee,
ja varpusrouvat tyytyväiset oksilla ääntelee.
Hupsis tupsis, Nisset ja Nassut, nyt polkassa nousevat käpälät ja tassut.
Musti ja Mirri ja Pupu sekä Nalle, pienet on vaarassa jäädä alle.
Hupsis tupsis pimpeli pompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli.
Kaikki vaan joukkohon leikkiä lyömään ja puuroa syömään kun joulu on!"

 

Siiri nukahti jo aikaisin tonttujen ilonpitoon, hymy huulillaan. Joulunaikaa, ihanaa, jouluntaikaa, ihanaa, hän huokaa, kääntää kylkeä, vetäen untuvapeiton päälleen. Pieni kissa, Momo jalkopäässä lämmitti Tonttutytön kylmiä jalkoja.

 

Upeiden hankien sinistä taikaa, joulu on ihmeiden iloista aikaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Siirin ja KipinäPoron matkailevat aatonaattona.

 

23.12.2018

 

KipinäPoro on mennyt metsään katsomaan sen kauneutta juuri, kun Siiri päätti lähteä ihailemaan jouluvaloja. Hän löytää poron, nousee pulkkaan, kiitä ylös taivaanrannalle. Upeita valoja, jotka valaisevat kylät ja kaupungit sekä uljaat joulukuuset .

 

"Syttyy ikkunalla joulunvalot,

loistaa tähdet, tuoksuu joulupuu.

Hangen alle peittyy maat ja salot.

Kiire mainen hetkeks unhoittuu.

Avaa sydämesi joulun tulla

etsi todellista joulun tunnelmaa.

Huolet maalliset vaik ois sulla

joulurauha mieles valloittaa."

 

Tonttutyttö tapaa Korvatunturille tullessaan pikkulinnun kylmissään kuusen alla. Hän kietoo lämmittävän huivin sen ympärille, tarjoaa kupin kuumaa kaakaota ja palan Juustoportin kotijuustoa. (Se on muuten yksi Joulupukin mieli herkkuista)

Pian tunturi hiljenee joulunviettoon. Siirin ikkunalla palaa adventtikynttelikkö, jonka neljäs kynttilä on sytytetty. Se on rakkauden kynttilä, joka sytytetään toivon, rauhan ja ilon kynttilöiden kaveriksi.

 

 Neljäs liekki lausuu:
’Nyt odotus on päättynyt.
Siis kerallani riemuitkaa.
Jo joulun juhla tulla saa.’

 

 

 

 

 

Jouluaattona

 

24.12.2018

 

Ja niin on taasen joulu, ja lumihahtuvat
ne taivahilta leijaa kuin perhot valkeat.

Niit enkel lapset pienet sirottaa yli maan,
kun taivaan ikkunoilla ne seisoo polvillaan.

Kas tuonne vielä vähän ja tuonne hiukkasen,
Hei vaan! Jo musta maa on pian vitivalkoinen.

Ja pienet enkel lapset käsiään taputtaa.
Ja Pietarin luo sitten ne juosta reputtaa.

Oi avaa oveasi, sa hiukan, hiukan vaan,
niin että joulun viedä me saamme maailmaan!

Ja Pietari hän hymyy, oveaan raottaa.
Mut älkää vilustuko! Pian kotiin joutukaa!

Ja niinkuin tähtein välke,
kuin paiste kuutamon
yökoltuissaan ne lentää
Ne maassa kohta on.

Ne kulkee sormi suulla,
ne hiljaa hipsuttaa. Avaimenreikäin
kautta, ne salaa puhaltaa.

Ja katso, missä käy ne, siell ihme tapahtuu:
pois sieltä huolet väistyy, ja hymyyn menee suu.

Sydämet siellä syttyy
valohon , ilohon.
Ja siell on hyvä tahto ja siellä joulu on.


- Lauri Pohjanpää -

 

Tonttutyttö lukee runoja pikkutontuille, jotka odottavat Joulupukkia maailman kiertomatkalta. Ilta tulee olemaan pitkä, koska tuhansissa kodeissa odotetaan Joulupukkia ja lahjoja. Jokainen on ollut kiltti koko vuoden, ainakin jouluna kukin uskoo näin. Korvatunturin Pukki tietää miten asiat todellisuudessa on. Joulun taikaa se kaikki on, usko tai älä.

Hyvin, hyvin myöhään Korvatunturille saapuu hieman väsynyt Joulupukki avustajineen. Väsymys ei kestä kauaa, koska Joulumuori on pitänyt huolen, että täydellinen jouluateria on pöydässä ja Korvatunturin Joulu alkaa.

Tonttutyttö Siiri katselee ympärilleen hyvin tyytyväisenä, jälleen on ihana joulun aika.

 

Me käymme joulun viettohon
taas kuusin, kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme
me hopein, kultavöin,
vaan muistammeko lapsen sen,
mi taivaisen tuo kirkkauden?

 

ps. Joulukalenterini jatkuu 25.12.2018

 

 

 

 

ARMASJOULU JO KUTSUU MEITÄ jOULUKALENTERI 2018

 

Jouluyö Juhlayö

 

25.12.2018

 

Jouluevankeliumi Luukkaan mukaan

 

"Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
"Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti". Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu."

 

 

Jouluyö, juhlayö!
Päättynyt kaik on työ
Kaks vain valveil on puolisoa
Lapsen herttaisen nukkuessa
Seimikätkyessään
Seimikätkyessään

Jouluyö, juhlayö!
Paimenil yksin työ
Enkel taivaasta ilmoitti heill':
Suuri koittanut riemu on teill'!
Kristus syntynyt on
Kristus syntynyt on!

Jouluyö, juhlayö!
Täytetty nyt on työ
Olkoon kunnia Jumalalle!
Maassa rauha, myös ihmisille
Olkoon suosio suur
Olkoon suosio suur!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulukalenterin aikaa... Tonttujen aikaa....
Kulkusten kilinää... Jouluntuloa

Siiri-Tonttutyttö seikkailee ystävineen.