Joulukalenteri 2022

Tonttutyttö Siirin tervehdys

 

Tonttutyttö Siiri lähettää kaikille  tervehdyksen sekä kiittää lämpimästi, kun olette kulkeneet hänen kanssaan Jouluun.

 

Nyt on aika laittaa Korvatunturilla kaikki kuntoon ahkeran aherruksen jälkeen. Sitten vietämme muutamia lomapäiviä. Joulupukki aikanaan, kun jaksaa, kerää meidät ympärilleen ja jakaa tehtävät vuonna 2023.

 

Heippa ensi jouluun.

 

 

 

Missä on ilosi, siellä on aarteesi,

missä on aarteesi, siellä on sydämesi,

missä on sydämesi, siellä on onnesi.

 

 

 

 

 

 

 

25.12.2022 SiiriTonttutyttö

 Jouluevankeliumi


JOULUEVANKELIUMI


Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn,
että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano.
Tämä verollepano oli ensimmäinen
ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana.
Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon,
kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista
ja meni verollepanoa varten Juudeaan,
Daavidin kaupunkiin Betlehemiin,
sillä hän kuului Daavidin sukuun.
Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa,
joka odotti lasta.
Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika,
ja hän synnytti pojan, esikoisensa.
Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen,
koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa.
Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli,
ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.
Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille:
– Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman,
suuren ilon koko kansalle.
Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.
Hän on Kristus, Herra.
Tämä on merkkinä teille:
te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä. Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä
suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen,
paimenet sanoivat toisilleen:
– Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut,
sen, minkä Herra meille ilmoitti.
He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen,
joka makasi seimessä.
Tämän nähdessään he kertoivat,
mitä heille oli lapsesta sanottu.
Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään.
Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken,
mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä,
mitä olivat kuulleet ja nähneet.
Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

 

Jouluevankeliumin lukee itse Joulupukki, joka on kotiutunut matkaltaan takaisin Korvatunturille. Joulujuhlan päättää yhdessä laulettu Enkeli Taivaan lausui näin. Korvatunturi hiljenee.

 

 

Äänetönnä uinuu salo,
ikkunoista hohtaa valo.
Kuule, alta kurkihirren
soipi hyminätä virren,
jouluvirren ihanan,
hartaan, sointuisan.

 

 


 

 

 

 

 

Tyynelän Tontut
Tyynelän Tontut
Tyynelän Tontut

 

24.12.2022                    Siiri Tonttutyttö 

                                              Jouluaatto

 

Tonttutyttö Siiri kertoo tontuille, jotka odottavat Joulupukkia maailman kiertomatkalta, tarinoita kurkkimis-, vakoilumatkoiltaan.

Kerran hän oli jäänyt KipinäPoron kyydistä ollessaan Ikaalisissa, 

hän kertoo itkeä tihuuttaneen ja olleen janoinen, nälkäinen sekä. hieman väsynyt. Terasiltaan hänet löysi kirjoittaja ja keitti kaakaota pienelle tontulle. Tonttu oli jäänyt ihailemaan maiseman kauneutta ja oli nukahtanut. Hän kertoo tontuille Ikaalisten kauneudesta ja sanoo, lähtekää sinne, kun joulupukki antaa kohteen tarkkailijalle.

Tontuilla on pitkä ilta, Joulupukki on matkalla ja saapuu, kun kierros on tehty. Jokainen on ollut kiltti koko vuoden, ainakin kukin uskoo näin ja odottaa lahjoja ja jouluateriaa ja joulujuhlaa. Korvatunturin Pukki tietää miten asiat todellisuudessa on. Joulun taikaa se kaikki on, usko tai älä.

Korvatunturille saapuu hieman väsynyt Joulupukki avustajineen melkoisen myöhään. Kuitenkaan väsymys ei kestä kauaa, koska Joulumuori on pitänyt huolen täydellisestä jouluateriasta. Korvatunturin Joulu alkaa.

Tonttutyttö Siiri katselee ympärilleen hyvin tyytyväisenä, jälleen on ihana joulun aika.

Jälkiruuaksi on Siiri Tonttutytön tekemää joulurahkaa. Herkullinen jälkiruoka maistuu Korvatunturin väelle.

 

Joulurahka

2 dl rahkaa,
3 dl kuohukermaa,
1-2 tl vaniliinisokeria,
1 rkl sokeria,
200 g luumuhilloa
1-2 dl kuivattuja luumuja

Vatkaa kerma kuohkeaksi. Lisää joukkoon muut aineet. Pilko luumut kolmeen osaan. Sekoita kunnolla ja anna vetäytyä hetki kylmässä. Voi ripoltella päälle piparin murusia.


 

Me käymme joulun viettohon
taas kuusin, kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme
me hopein, kultavöin,
vaan muistammeko lapsen sen,
mi taivaisen tuo kirkkauden?

 

 25.12.2022 Korvatunturin joulujuhla jatkuu

Joulupukki matkaan jo käy

 

23.12.2022    Siiri Tonttutyttö

Joulupukin matka alkaa

 

Tänään on se päivä, kun Joulupukki lähtee Petteri punakuonon kanssa pitkälle matkalleen maailman kaikkien lasten luo. Iltapäivällä on Korvatunturilla pienet juhlat hänelle. Joulumuori on laittanut hyvää ruokaa, jota koko tonttujen joukko nauttii mielihyvällä.

Ohjelmassa on pikkutonttujen tonttutanssi. Marion Mustarastas esittää perinteisen laulun, Sylvian Joululaulun. Sitä on esitetty jo 1800 luvun puolivälistä alkaen. Runon on kirjoittanut Zacharias Topelius vuonna 1853 ja sen sävelsi Karl Collan joululauluksi. Joulupukki kuuli sen eräänä jouluaattona Topeliuksen kodissa vieraillessaan ja ihastui siihen ikihyväksi. Tonttutyttö Siiri tietää, että laulu on valittu kaksi kertaa kauneimmaksi joululauluksi yleisradion äänestyksessä 1960-luvulla ja sitten 2002.

Siru Tonttutyttö esittää runon

 

Kellon soiton kuuli nalle
yks kaks lumihuovan alle,
pystyyn nosti pörröpäänsä,
kummasteli näkemäänsä.
Metsän halki piippalakit,
joulutontut, punalakit,
sekä itse joulupukki,
jonka parta kuuraa kukki,
pulkissansa ajelivat,
hymyilivät, huiskuttivat…
Jäseniään venytteli nalle,
tuhmaa tuumiskeli,
kunnes jonon loppupäästä
kuului huuto: älä säästä
vaan nyt juhlan kunniaksi
popsi tämä!
Hunajaksi eteensä noin nakatun,
hienoon tapaan lakatun
käärön heti nalle haistoi,
avasi ja maistoi, maistoi…
Nukkui sitten uudestaan,
hyvä hymy huulillaan.

 

Lähtö seremoniat loppuvat tonttuleikkiin, joka aikana Joulupukki ja Petteri Punakuono kulkusten kilistessä suuntavat kohti taivaankantta. Näin vuoden tärkein matka alkaa kaikkien kilttien lasten luo ja vähän vanhempienkin, jos he ovat olleet kilttejä.

Joulupukilta ovat lapset kyselleet kaikenlaisia asioita, joihin Joulupukki on ystävällisesti vastannut.

Jouluvalot pihoilla ilahduttavat ja tietenkin suurin ilo on aina, että kaikki ovat olleet kilttejä ja muistavat sen, että kilttejä on oltava joka päivä vuodessa. Joulupukin palatessa Korvatunturille, siellä on sitten oma täydellinen joulujuhla, johon tulee myös Joulupukki.

Joulupukki on itse vieraillut kaikkein tonttujen luona toteamassa, että he ovat myös kilttejä. Korvatunturilla sitten jouluna heidät palkitaan lahjoin. Joulupäivänä käydään aina joulukirkossa ja vietetään päivä rauhallisesti, ulkoillaan, luetaan ja syödään joulumuorin tekemää hyvää ruokaa. Laulu ja leikki kuuluu jouluun Korvatunturilla. Parasta on kuitenkin yhdessäolo, kun Joulupukki palaa kiertueeltaan.

Tänä vuonna Joulupukin oma toive joululahjaksi on paksu lämmin turkki. Joulumuori tietää tuon, koska vanhaa turkkia on karjattu ja se on jo vanha ja kulunut, eikä lämmitä enään. 

Kulkuset kertovat yksi yö jouluun.

 

  Tulkoon tunnelma vuosien takaa
kun tonttuset kurkki nurkista salaa
Anna sydämen aistia tarkoin
ja ota sieluusi joulu nyt aidoin

Tonttutyttö Siiri
Tyynelän Tonttula
Tyynelän Tonttula
Tyynelän Tonttula
Tyynelän Tonttula
Joulumuori (Tyynelän tontut)

 

22.12.2022 Siiri Tonttutyttö

Joulumuori

 

Tonttutytytöllä riittää touhua näinä joulunalus päivinä. Hän on Joulumuorin apuna keittiössä, he ovat todella kiireisiä. Kuitenkin kaikki on jouluaattona valmiina, kun Joulupukki saapuu kotiin. Siirin apuna on Matias, Helinä ja Annuli, jotka saapuivat Kipinän pulkassa Korvatunturille.

Illalla he istuvat kaakaomuki kädessä ja suuren suuri piparikulho edessään katsellen takassa loimuavia liekkejä kuunnellen Siirin kertomuksia Korvatunturista. Annuli kysyy Joulumuorista, mitä hän tekee, kun ei keitä ruokaa ja kun on kesä, millainen Joulumuori on, hän utelee.

Siiri miettii ajatellen Joulumuorin äidillistä, hyvin lempeää olemusta, joka on tarpeen tullen topakka ja huomaa heti, kun asiat ovat vinossa. Hän hoitaa ne kuntoon välittömästi. Ilman Joulumuoria Korvatunturi olisi kaaoksessa Siiri Tonttutyttö kuiskaa. Hän ehtii aina sinne missä tarvitaan apua, niin Joupukille tulleiden kirjeiden lukemisessa kuin muussakin joulupajan toiminnassa.

Joulupukki saa joka päivä monta suukkoa Joulumuorilta. Joulupukki ja Joulumuori kulkevat yhdessä retkeilemässä kun ehtivät mm. hiihtämässä ja kesällä poimimassa marjoa sekä joskus sienessäkin. Yleensä hänellä on kamera (kännykkä) mukana ja niitä kuvia on tuhansittain albumeissa. Hän on todella innokas valokuvaaja. Silloin tällöin hän istuu villasukat jalassaan keinutuolissa ja kutoo töppösiä tontuille sekä lauleskelee kauniilla äänellään omaksi ilokseen. Joulumuori on Korvatunturin sydän, lopettaa Siiri.

Sitten he lähtivät ulos KipinäPoron luo ja jälleen kiidetään taivaan kannella kohti etelää. Aamulla Matias, Helinä ja Annuli heräävät omissa sängyissään ihmeissäään, totta vai untako näimme. Kulkusten kilistessä taustalla, Tonttutyttö huikkii kuunnelkaa, joulu on tulossa, laulaa kulkuset. Tämä on joulun aikaa, joulun taikaa.

 

"Joulu, se on kuusenneulasten ja sammuvien kynttilöiden tuoksua, ja hiljaista, onnellisen säikähdyttävää rakkautta, ja lahjoja, ja unta, jossa kasvoja hipovat enkelin siivet.

Me katselemme valaistuja ikkunoita ja laskemme kynttilöiden pieniä liekkejä ja avaamme hitaasti kirjoja, jotka joskus luetaan ja unohdetaan.

Ja jossakin ajatusten keskellä nukkuu lapsi, joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa pienissä käsissään, ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys lämmittää häntä pimeässä."

--Mika Waltari-

TyynelänTonttula

 

  

21.12.2022   Siiri Tonttutyttö 

Talvipäivän seisaus - Tuomaan Päivä

 

Tonttutyttö Siiri kertoo Korvatunturin laavulla pienille vieraille sekä muutamalle sinne saapuneelle tontulle Tuomaan päivästä. Ennen sanottiin joulun alkavan Tuomaan päivästä ja päättyvän Nuutin päivään.Tämä päivä, Tuomaan päivä, on myös samalla  talvipäivän seisaus.

Mihin se päivä seisahtaa kysyy Jyri, tähänkö vai minne?  Tämä seisaus tarkoittaa, että yö on pisimmillään ja päivä lyhimmillään nyt. Aurinko ei nouse ollenkaan ihan Pohjois Lapissa kahteen kuukauteen. Siiri jatkaa, joulun aikaan on päivä kukon askelta pidempi, Joulumuori on kertonut Siirille , kun hän oli pikku tonttu.

Talvikki Tonttu huikkaa nyt voidaan leikkiä hippasta pihalla vaikka taskulamppuhippaa. Tonttu Marge kysyy mitä, millaista se on. Hippa ottaa muita kiinni taskulampun valolla,, valon osuessa leikkikaveriin, niin hippa vaihtuu.

Heillä kaikilla on mukavaa ja aika kuluu siivillä. Tonttutyttö Siiri yrittää vielä kertoa talvipäivän seisauksesta, joka oli vapaapäivä keisarillisessa Kiinassa 206 eaa. Kukaan ei kuuntele häntä, he leikkivät taskulamppuhippaa innoissaan, sitten lasketeltiin ja hassuteltiin, hauskaa on!

 

 

Tule meille Tuomas kulta,
Tuopa joulu tullessas,
Olkikahlo kainalossas,
Oluttynnyri olallas,
Viinapottu povessas,
Pikarikin pivossas,
Juustot, kakut kainalossas!
Kyll’ sä meidän talon tunnet,
Musta risti portin päällä,
Kirjava kissa portin alla.

 

 

Mäkeä laskemassa

 

"Pojat, tytöt, kelkkoinemme
Juostaan tuonne kummullemme!
Siell' on rinne oiva,
Puuton, jyrkänloiva.
Huuto siell' on kohta raikuva ja soiva!
Miss' on kintaat, lakki, vyö? –
Nyt se alkaa hauska työ.

 

               

 "Joulu tullessaan tekee taikojaan
on kuin vuosia ei olis ollutkaan
            poikki pihamaan kuljen uudestaan
askel kevyt on kuin viisivuotiaan
       ehkä jouluna taas lapsi olla saan."

                    

 

 

 

 

 

 

 

                                   

 

20.12.2022  Siiri Tonttutyttö 

Runo sinulle

 

Tonttutyttö on illalla uneen vaipumaisillaan, kun hän muistaa runon, jonka hän on kauan sitten lukenut. Hän muistaa sen ulkoa ja lausuu itsekseen, todeten sitten, sopii myös tähän päivään.

Pian hän nukahtaa ja näkee unta tähtitaivaasta, jossa miljoonat tähdet tuikkivat meille.

 

"Tontut pyörivät ja hyörivät heillä kiire mahdoton,
sillä ihan kohta jouluaatto taas jo kerran on,
kilke ja kalke kaikuu pukin pajasta yötä päivää näin,
rientää itse joulupukkikin jo tuolta tänne päin.

Tovin katselee pukki tuimanakin tonttujaan,
jaellen sinne tänne määräyksiään ja ohjeitaan,
lahjavuoret kasvavat jo ihan kohta kattoon asti,
onpa kohta vedettävänä porolla taas aikamoinen lasti.

Mutta kas, kun aatto saa niin kaikki valmista on juuri,
rauha ja odottava hiljaisuus on Korvatunturilla suuri,
ja kun tähdet taivahalla kirkkaimpana leimahtaa,
niin Joulupukki tonttuinensa taas matkaan saa!"

 

"Juuri kaadetut joulukuuset tuoksuvat tähdiltä, lumelta ja pihkalta - hengitä syvään ja täytä sielusi talviyön taialla."

 

 

 

                 19.12.2022      Siiri Tonttutyttö

Riemua Tunturissa

 

Talvipakkanen paukkuu ja hangella lumikiteet hohtaa kuin timantit, Siiri Tonttutytön lähtiessä hiihtämään kohti tunturin huippua. Tonttutytöt Milja ja Elviira sekä pieni Iisakki-tonttu seuraavat häntä ja myös muutama tonttu on livistänyt Joulupukin pajasta karkutielle suksien kanssa.

Ylhäältä lasketaan niin hurjasti, että korvissa soi ja posket punertavat kuin pihlajan marjat. Jaloissa on lämpimät töppöset. Tuuli tuntuu varpaissa saakka. Huikeassa laskussa kellahtaa nurin niskoin yksi jos toinenkin, noustaan ylös, sitten taas lasketaan alas. Voi sitä riemua, iloa ja naurua tunturin juurella.

Iisakki- tonttu huomaa Joulumuorin, joka vetää isoa pulkkaa perässään. Sillä hän tuo tontuille  kaakaota ison kannullisen ja korillisen pipareita, kurkistaapa sieltä kopasta myös nisuäijiä. Siellä iloitaan talvileikeistä aina myöhäiseen iltaan saakka. Kaakaota on riittävästi koko illan ajan.

Aamulla lapset heräävät omasta sängystä. Oliko tuo unta vai totta, mietitään. Joulun taikaa ja se totta on, kuulettehan Kipinän kulkusten tuolla helkkäävän, joulu on lähellä.

 

Tähdet pienet tuikahtaa.
Ei nyt hätää huolta:
revontulet hulmuaa,
tuntureilta tuolta.
Tähdet meihin katseen luo,
loimuaan tuo hulmu luo.
Tuiki, tähti seessä,
koht' on joulu eessä

18.12.2022  Tonttutyttö Siiri

                    Hei, me leivotaan ja lauletaan

  
Korvatunturilla on päivä, jolloin leivotaan. Keittiössä valmistuu kasoittain maittavia ja herkullisia joululeivonnaisia ja ruokia. Siiri Tonttutytön ja pikku tonttujen ahkeroidessa aamusta iltaan. Siellä valmistuu mm. piparit, tortut, kakut, nisuäijät, joululaatikot lantusta, porkkanasta, perunasta ja monen moiset pikkuleivät, ym herkkuja.

 

Tässä yksi herkullisten pikkuleipien resepti.

 

Airi-tädin Öölanninkakut

 

400 gr voita

2 ruskuaista(kananmunan keltuaista)

200 gr sokeria

450 gr vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Päälle: munaa ja mantelia ja sokeria

 

Taikina on murotaikina, josta kaaviloidaan levy, ei kovin ohut,

siitä otetaan pyöreitä kakkuja, voidellaan munalla ja päälle ripotellaan mantelia ja sokeria.

Uuni 200 asteeseen ja muutama minuutti siellä.

 

Meillä on Öölannin kakkuja jouluksi, Siiri Tonttutyttö kertoo Joulupukille, joka on tulossa ainakin viidennelle päiväkahville. Voisitko tuoda muutaman minulle, pyytää Joulupukki Tonttytytöltä. Kahvin juonti sujuisi paremmin, kun olisi jotain herkullista purtavaa sen kanssa.

Joulupukin lähdettyä paja tonttujen luo, keittiössä valmistettiin muutama annos lisää noita herkullisia syötäviä. Olihan Joulupukki itse testannut ne ja todennut erittäin herkullisiksi.

Tiedättehän, että Joulupukin valtakunnassa Korvatunturilla vietetään joulua aivan kuten me kaikki muutkin. Joulunvietto alkaa kuitenkin myöhemmin. Jouluaatto on Korvatunturin kiireisin päivä, koska kaikkien kilttien lasten luona käydään. Lahjat ja Joulupukki on saatava matkaan. Joulupukin saapuessa takaisin kotiin, alkaa Korvatunturin joulu.

Joulumusiikki soi Korvatunturin keittiössä ja kaikki laulavat työtä tehdessään.

  https://youtube.com/playlist?list=PLhCotr7rFrtzKRzFfuh5EtucDLQqTREEU

Siiri Tonttutytön terveiset kaikille laulakaa ja kuunnelkaa  joulumusiikkia niin hommat sujuvat ja joulu valmistuu huomaamatta.

 

Jouluun on 6 yötä, 23 tuntia, 36 minuuttia, 2 sekuntia.

 

 

"Toivon, että voisimme purkittaa joulun hengen ja sitten avata yhden purkin kerrallaan kuukaudessa."

                        

17.12.2022 Siiri Tonttutyttö 

    Lumimuorirouva

 

Pikku Tonttutytöt Viliina ja Aliina rakentavat Korvatunturin pihalle isoa lumiukkoa. Siiri kertoo aherruksen lomassa tytöille, mikä on lumiukko. Se on sellainen ihmisen näköinen hahmo, joka tehdään lumesta. suoja säällä on aika hyvä tahdä niitä. Tonttutyttö tietää kuitenkin,että monet tontut tykkäävät tehdä lumiukot pakkaslumesta ja vielä ylpeilevät niiden onnistuvan paljon paremmin kuin nuoskalumesta.

Tytöt pyörittävät yhdessä ison ison lumipallon, seuraavaksi pyöritellääm hieman pienempi. Sen saaminen ison, ekana tehdyn pallon päälle, on hankalaa, joten he huutavat saunatonttu Topiakselle, tule auttamaan. Pallo nousee kuin nouseekin oikeaan paikkaan. Saunatonttu saa tytöiltä halauksen. Kolmantena pyöritellään hieman pienempi pallo, joka on sitten valmiin lumiukon pää. Pää saatiin paikalle ja sitten tehtiin viimeistelyt, tuloksena onkin lumimuori.

Lumimuorin hame heilahtelee hangen ylläja Tonttytyttö Siiriltä lainattu huivi koristaa hartioita. Päässä on vanha baskeri, jonka Joulumuori on aikoinaan unohtanut saunan eteiseen, josta Topias Saunatonttu löytää sen. Napit ja hiilet, niin on lumimuori valmis.

 

Lumimuorirouva pakkasessa, pyöri pitkin pihaa:
Olishan se kivaa, jos sais sisään tulla, kyllä maistuis pulla ja kuppi kuumaa kahvia!

 

Nyt on joulun aika taian aika. Siiri toi joulutorttuja keittiöstä koko porukalle sekä ison termarin täynnä joulukaakaota. Sitä nautittiin ilomielin ja kohta ei ollut torttuja eikä kaakaota yhtään jäljellä. Kas kummaa mitä on tapahtunut, Lumimuori on muuttunut, huomaa Viliina ja Aliina huudahtaa, oletko sinä Lumimuori vai kuka? Heidän vierellään seisoi hoikka kaunis nuori neito, joka tyytyväisenä laski kaakaomukin ja sanoo, kiitos tuo oli ihanaa ja lämmintä, se suorastaan sulatti minua.

 

Siiri Tonttutyttö muistaa runon:

"Oli pihassa lumiukko,
hyvin suuri ja mahtava mies.
Se tuijotti hiilisilmin,
ja korkean arvonsa ties.

Olen mainio ja mahtava herra,
se tuumi, se tuumi näin,
mut kylässä harakat kaikki,
ne nauroi takanapäin.

Sää lauha ja suojainen ehti.
Se ukolle turmion toi.
Ei ilkkua saa nyt sille.
Niin muillekin käydä voi."

 

Aamu saapuu ja tytöt heräävät kotona ja ihmettelevät keskenään näimmekö samaa unta. Sitten äidin laittaman aamiaisen jälkeen he lähtevät ulos ja tekevät kaksi lumiukkoa pihalle.

Siiri Tonttutyttö seuraa heitä hymyillen.  Kipinä Poro lähtee takaisin Korvatunturille Siirin kanssa. Viliina ja Elviira katselevat ympärilleen, kulkuset kilisevät joulun tuloa. 

 

"Joulun taika on hiljainen.

Et kuule sitä - tunnet sen.

Sinä tajuat sen. Sinä uskot siihen."

 

 

 

].

 

16.12.2022 Siiri  Tonttutyttö 

Joulusauna

 

Tonttuyttö Siiri tapaa matkallaan Milja-tytön, joka on mietteissään. Mitä mietit  Milja, kysyy Siiri. Joulusaunaa, pitääkö se pestä ennen joulua ja miksi nimi on joulusauna, siksikö kun on joulu tulossa.Tonttyttö kertoo hänelle joulusaunasta, koska Joulumuori on opettanut Siirille kaiken siitä kauan sitten. Siiristä on hauska kertoa tuota tietoa eteenpäin..

Joulusauna valmistaa pyhien viettoon ja juhla tunnelmaan. Tapoihin kuuluu saunoa hillitysti Joulusaunassa on oltava hiljaa, ei saanut puhua sopimattomia, eikä meluta. Pahin seuraus pölöttämisestä voi kuitenkin olla jouluköyryn lankeaminen. Siis minkä,kysyy Milja. Tonttytyttö vastaa, ei sitä tunnu enää kukaan tietävän Joulumuorikaan ei tiennyt, Siiri jatkaa. Löylyjen välillä juostaan alasti lumihankeen ja pyöritään siellä!! Siellä voi tehdä lumienkeleitä, Milja hihkaisee ja huokaise, toivottavasti on paljon lunta. Saunassa rentoutuu sekä saa uutta voimaa, hiki vie mennessään huonon olon ja karkoittaa stressin, Tonttutyttö kertoo Joulupukin sanoneen ja lisää vielä, että joulusaunaan mennään aina ennen puolta päivää.

Tonttyttö kertoo iloisena, että puhtaassa, raikkaassa saunassa, kynttilän valossa joulusauna maistuu, tuntuu, ja tuoksuu hyvältä jokaisesta. Kuusen oksien tuoksua.. .Ylhäältä alas, miettii Tonttutyttö, muorin opetuksia. Lauteet kylmällä vedellä, miedolla mäntysuovalla ja pehmeällä harjalla.

Korvatunturilla Joulupukki lähtee joulusaunasta viimeisenä, heittää löylyt Saunatonttu Topiaksella ja haltioille. Saunan ovi jää myös hieman raolleen, että haltiat pääsevät sisään.

Joulusauna on aina ollut osa joulunviettoa ja vieläpä hyvin tärkeä osa Tonttytyttö kertoo Miljalle.

 

Oli lempeä yö juuri joulun alla,
kun satoi lunta ja sitä oli kaikkialla,
se pyrysi kaduilla, taivahalla.
Se vaimensi hämyn ja helinät sanan.
Se hidasti askeleet kiiruhtajain.
Oli tulossa valkea, lempeä joulu.

Hämärtyvän päivän
kajoon siniseen
jouluaaton rauhaan
palaan lapsuuteen.

 

                   15.12.2022  Tonttutyttö Siiri 

7 MINUUTIN KAKKU

 

Siiri Tonttutyttö etsii herkkujen ohjeita vanhasta reseptikirjasta ja hänellä on kiire. Joulupukki ja tontut ovat tulossa piakkoin kahville töidensä lomassa. Joulupukilla on toive saada jotain oikein hyvää ja herkullista kahvin kanssa. Ei löydy, ei löydy Siiri jo hieman hätääntyy.

Muistaa sitten laittaneensa paperin taskuun, ei lukenut sitä tarkasti, mutta jokin ohje siinä on aivan varmasti, Hän oli löytänyt paperin Oman Tuvan pihalta, ollessaan kurkkimassa sen ikkunoista. Siellä on perinteinen Oman Tuvan Joulu. Pöydät notkuivat toinen toistaan upeimpia lahja tavaroita ja herkkuja. Sieltä on hauska käydä ostamassa lahjoja, ei Joulupukkikaan ehdi kaikkea tehdä. Hän löytää näkymättömäksi tekevän viittansa ja taskusta paperin, jossa on kakun ohje. Tonttutyttö muistaa yhtäkkiä, että on ollut myös Rahkolan joulu vuosia, vuosia sitten ja sieltä löytyi myös paperi rapuilta. Se on toinen tarina. Sitten hän

lähti keittiöön nopsasti pikku leipuritonttujen kanssa. Jälleen ohje taululle ja työn touhuun.

 

 7 MINUUTIN KAKKU

 

4 kananmunaa 2 dl sokeria 200 g sulatettua jäähtynyttä voita

3 tl leivinjauhetta 2 tl vaniljasokeria 1 ½ dl vehnäjauhoja

2 dl perunajauhoja

 

Leivo 7 minuutin kakku helposti näin:

Laita kaikki ainekset sekoituskulhoon:

4 kananmunaa, kaksi desilitraa sokeria,

200 grammaa sulatettua jäähtynyttä voita,

kolme teelusikallista leivinjauhetta,

kaksi teelusikallista vaniljasokeria,

yksi ja puoli desilitraa vehnäjauhoja

kaksi desilitraa perunajauhoja.

 

Vatkaa sähkövatkaimella 7 minuuttia.

Voitele ja korppujauhota noin 2 l:n vetoinen kakkuvuoka.

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 45 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä.

Testaa kypsyyttä puutikulla. Kun tikkuun ei tartu enää taikinaa, kakku on kypsä.

Anna kakun jäähtyä hetken aikaa vuoassa ennen kumoamista.

 

Kymmen minuuttia niin kaikki 11 kakkua ovat isossa leivin uunissa. Tonttutyttö Siiiri hykerteli itsekseen, olipa minulla onnea matkassa. Hänelle muituu mieleen Käynnit Kyrösjärven rantamilla, usein on löytynyt herkullisia reseptejä kirjattavaksi muistikirjaan.

Hän lukee vielä ohjeen ja katsoo pitkään sanaa sähkövatkain, ennen ei sellaista ollut vaan vatkattiin vispilällä käsin. Tänä päivänä Korvatunturilla käytetään niitä, sähkövatkaimia. Aika muuttuu ja aika muuttaa...

Jälleen kakut ovat kadonneet pöydältä, tontut Joulupukin johdolla ryhtyneet työntouhuun. Jouluun on 10 yötä 1 tuntia 30 sekuntia, Siiri laskee.

 

"Tontut hiljaa hiipivät yössä,
kovassa työssä - kovassa työssä,
Tonttulan linnoissa kiire jo alkaa,
lapsetkin oottaa, jännitys soma,
jos ois mulla autokin oma,
pyssyt, nuket, rukkaset oivat,
lehmät, hevoset ja torvetkin soivat,
näin ne lapsoset toivovat salaa,
kohta jo kuusessa kynttilät palaa,
Pukki se kantaa, minkä vain jaksaa,
kilteille lapsille palkinnon maksaa."

   

 

14.12.2022 Tonttutyttö Siiri 

Joulurunot

 

Siiri istuu huoneessaan katselee ulos sinistä hämäryyttä, sen kauneutta. Mieleen juolahtaa runot, joita hän rakastaa ja olipa nuoruudessaan kirjoitellut niitä. Hän etsi ja etsi laatikoitaan runokirjaansa, mutta se on hävinnyt jonnekin. Tulee joskus sitten esille, Siiri tuumii. Tonttutyttö löytää pienen pienen kirjan, jossa on hänen mieli runojaan. Hän ei kuitenkaan ollut laittanut tekijöiden nimiä sinne.

 

"Kynttilän pienen läikkyvä liekki,
tuo lämmön ja valjon tuoja.

Kaikkialta kiirii joulun taika,
onnen,ilon, rauhan aika.
Kun tähti loistaa,kimmeltää,
aina rauhan sanaa lähettää.

Hippusen piparin tuoksua,
pikkuisten jalkojen juoksua,
joulun tuoksua ja
kopallinen joulun rauhaa.

Katsellaan, kuunnellaan joulun taikaa,
toivon kaikille rauhaisaa jouluan aikaa"

 

Hän löytää runon, jossa revontulet loistaa, ja Joulupukki lähtee matkalleen. Seuraava runo saattaa olla Tunturisuden tekemä Siiri miettii.

 

"Revontulet taivahalle syttyy loistamaan,
joulupukki matkaan lähtee jälleen porollaan,
pulkassansa säkki,
polvillansa täkki,
metsänväki piiloin seuraa kulkuaan!
Tuntureiden tykky,
oravaisen hyppy,
luonto tarjoo matkaajalle
kaikkein kauneintaan!

Ikkunasta tähtisilmin lapset tähystää,
odotusta kuumeista ja pientä kähinää,
sieltä saapuu pukki,
vankkana kuin tukki,
pirttisehen pieneen pian hän ennättää!
Ovensuussa piltit,
pienoiset ja kiltit,
hymyellen oottamassa,
laulun hyristää!

Seuraa aaton tähtihetki kukin lahjat saa,
lämpöä ja rakkautta huokuu kaikki maa,
jäätyneinä kosket,
mut punaisina posket,
voisko mikään missään olla parempaa!
Revontulten loimut,
lahjasäkin poimut,
havumetsäin syvään syliin,
pukki katoaa!"

 

Tonttutyttö Siiri miettii, että seuraava päivä on jälleen työntäyteinen ja nukahtaa vuoteelleen. Pieni oravan poikanen hyppeli pihakuusessa.

 

Kulkuset kilisevät taivaalla joulun tuloa ja kauniit joulu valot valaisivat maailmaa kilpaa kuun, revontulten ja tähtien kanssa.

 

On oravan pojilla pehmeä kehto,
ja siihen ne nukkuu jok’ikinen ehtoo.
Ja elämä heillä on herttaisaa,
kun kuusen latvassa keinua saa.

 

           13.12.2022 Siiri Tonttutyttö             

Lapin herkku Kampanisu 

 

 

Siiri Tonttutyttö on päättänyt pitää leipomispäivän ja opettaa pikkuisille Tonttutytöille, miten valmistetaan kampanisuja. Se on perinteinen lapin leivonnainen. Sitä leivotaan joka puolella Lappia ja samoin jokapuolella on aivan oma reseptinsä tuolle herkulle. Siirin resepti on Joulumuorin oma ohje, joka on tosi vanha.

Kampanisut nautitaan tuoreena maidon kahvin/teen tai kaakaon kanssa.

Toonttutytöt tuovat komerosta jauhoja, voita ja muita tarvikkeita, joita niiden valmistuksessa käytetään. Siiri kirjoittaa ohjeen taululle, joka on seinällä.

 

    Raaka-aineet Kampanisuihin

 

        jauhoja n. 1 litra
        voita 350 g
        sokeria 1 dl
        ruokasoodaa 0.5 tlk
        muna 1
        viiliä purkki, mielellään rasvaisinta tai piimää

 

    Valmistus

        Pane uuni lämpenemään 270-asteiseksi
        Sekoita margariini ja sokeri kulhossa. Älä huoli vaikka seos jäisi vähän paakkuiseksi, se tasoittuu kyllä.
        Ripottele sooda viiliin ja sekoita välittömästi voin ja sokerin kanssa. (Taikina kohoaa sooda-viiliseoksella. Älä missään tapauksessa jätä sitä viilipurkkiin, sillä se kuohuu yli.)
        Lisää muna ja jauhot ja sekoita tasaiseksi.
        Kauli tai taputtele taikina n. 0.5 sentin paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Käytä kunnolla jauhoa sekä käsissä että kaulimella; taikina tarttuu helposti.
        Leikkaa levy 4 x 8 cm kokoisiksi paloiksi ja tee jokaiseen palaan 3 puoliväliin yltävää viiltoa.
        Paista n. 5-10 minuuttia eli kunnes palat ovat kauniin kullanruskeista  

 

Tehkää näitä ne ovat hyviä Tonttutyttö Siiri huudahtaa.

 

Tonttutytöt valmistavat kukin oman taikinansa ja niin valmistuu leivonnaiset Tonttulan väen päiväkahville. Ne ovat niin maukkaita, että niiden kanssa ei tarvitse mitään muuta kuin kahvia tai kaakaota, mitä nyt kukin haluaa.

Päiväkahvin jälkeen tonttutytöt ja monet myös pajatontuista lähtivat laskettelemaan tunturille. Pian he kuulivat Joulupukin huikkivan heitä takaisin pajaan, sillä ei lahjat valmistu, ellei niitä valmisteta. Illalla uudelleen laskettelemaan ja minä tulen mukaan Joulumuorin kanssa.

Siiri Tonttutyttö unelmoi Saana tunturista, sitä ympäröivän maiseman silmiä hivelevästä valkoisuudesta. Revontulista taivaalla loimuamassa.

 

Kaunis on aamu valkoinen
keskellä luonnon hiljaisen.
Tonttu hiihtelee ihaillen
loistoa helmihankien.

 

 

 

 

12.12.2022                  Siiri Tonttutyttö

 

Päivä korvatunturilla alkaa laulutuokiolla. Kaikki kerääntyvät isoon saliin, siellä tonttujen sekakuoron johtaja Tonttu Siidoo aloittaa laulun, kohta kaikki riemurinnoin laulavat "On hanget korkeat nietokset, vaan joulu, joulu on meillä. On kylmät paukkuvat pakkaset ja tuimat pohjolan tuuloset, vaan joulu, joulu on meillä."

Laulutuokion päätteeksi nautittiin lämmintä kaakaota ja kampanisua. Niitä pikkuiset keittiötontut olivat aamuvarhaisella valmistaneet. Hyviähän nuo aina ovat Siiri Tonttutyttö sanoo ja kiittää leipojia. Sitten alkavat taas päivän työt Korvatunturilla.

Siiri Tonttuyttö kipaisee Joulupukin konttoriin, jonne posti on jälleen tuonut valtavan iso nipun toivekirjeitä Joulupukille.

Siellä tarvittiin työnsä osaavia tonttuja ja sellainen Siiri on. Hän osaa asian jos toisenkin, sillä ikää hänelle on karttunut satoja vuosia.

Esimmäinen kirje auki.

 

Vanhalle Joulupukille

Heippa

 

Jaksatko sinä Joulupukki lukea ja ottaa vastaan jatkuvasti lasten kirjeitä ja muidenkin?? Ja kysyn myös onko sinulla siellä Korvatunturilla tarpeeksi tonttuja auttamassa esim. näitten kirjeiden avaamisessa ja lukemisessa. Onko sinulla sähköposti osoitetta.

Joulupukki kiltti, voin tulla auttamaan sinua, voisin olla Tonttu Avustaja, jos niin sovittaisiin. Sitten voisin lähteä Petteri Punakuonon ja sinun kanssasi  kiertämään maailmaa ja jakamaan lapsille joululahjoja aattona. Tietysti vaan kilteille lapsille. Se olisi hyvin ihanaa.

Joululahjaksi toivon matkan Lappiin, Korvatunturille, sinun luoksesi. Ei tartte olla jouluaatto, voit hakea minut sitten vaikka tapaninpäivänä. Jos et itse jaksa lähteä ja Petteri Punakuono on myös väsynyt, niin laita Siiri Tonttutyttö ja Kipinä Poro matkaan.

Kyllä mulle kelpaa niiden kyyti.

Olen kerran ollut niiden kyydissä, tulimme silloin Korvatunturille. Siitä on jo kauan olin ihan pieni tyttö. Aamulla olin kyllä omassa sängyssä. Herätessäni kuului tonttutytön kuiskaus, huomiseen! Matka oli ihana.

Lämpimin terveisin

Kaisa

PS. Hyvää joulun odotusta ja Joulupukki jaksa , jaksa vielä kauan, kauan.

 

Siiri Tonttutyttö miettii, missä ja milloin tuo tapahtui. Muisti pelaa, hän huudahti ja otti muistikirjansa, johon kaikki asia oli merkitty. Siitä löytyi merkintä, Kaisa on rohkea tyttö, hän lähtee Kipinän ja Siirin kanssa Korvatunturille toteamaan, että tonttuja on oikeasti olemassa. Siitä on jo kauan, Kaisa on jo kasvanut neidoksi, mutta hänelle joulu on ihanaa aikaa ja joulun taikaa, Tonttutyttö Siiri toteaa iloisesti.

 

Nyt soi talven sävelet
hennon kirkkaat kulkuset
Pane kiinni silmäsi
saat joulun taian omaksi

 

https://www.vuokkoliisa.fi/joulukalenteri-2011-2010/joulukalenteri-2010/
 6.12.2010 Joulukalenteri Kaisan itsenäisyyspäivä 

11.12.2022 Siiri Tonttutytöllä

Runot mielessään

 

Tonttutyttö Siiri katselee ulos, miten kaunis onkaan tuo maisema, samalla hän muistaa runon,jonka on lukenut ajat sitten. Runon kirjoittajasta hän ei muista mitään. Runo on kaunis ja hän muistaa sen ulkoa.

 

Timantit kauniit puissa kimmeltää.
Tonttu pieni metsää kohti askeltaa.
Hiljaa kuiskii puissa tuuli,
kauniisti sade metsää koristaa.

Alla kuusipuun tonttu pieni
taivaalle katsahtaa,
tähteä kirkasta odottaa.
Siellä loistaa valo ikuinen,
takana metsän hämyisen.

Hymyillen takaa varjojen,
tonttu pieni matkustaa.
Katsoo kohti ikkunaa,
jonka kynttilä koristaa.
Joulua hän odottaa,
polkua pitkin vielä vaeltaa.

Näkee valon ihanan:
tähden toivon ja rakkauden.
Joulu jälleen luonamme on!

 

Vaalin joulua hartaasti sydämessäni –
ja yritän säilyttää tuon tunteen koko vuoden.

 

                   10.12.2022 Tonttutyttö Siiri

             Hyvää Glögiä, Resepti Ei Vanhene

 

Tonttutyttö Siiri valmistaa tänään mustaherukkaglögiä Reseptin hän on saanut Maritalta Jyllinkodilta vuosia sitten. Ohjeen mukaan saa aina niin hyvää glögiä, että resepti ei koskaan vanhene. Tonttutyttö päättää jakaa sen teille kaikille. Valmistakaa ja nauttikaa.

 

MUSTAHERUKKAGLÖGI Maritan mukaan

   

Appelsiinimehua 2 dl

Mustaherukkamehua 4 dl

Vettä 4 dl

Kardemummaa 1 tl

Kanelitanko 1

Neilikoita 4 kpl

 

Kuumenna kaikki ainekset kiehuvaksi. Anna juoman maustua kymässä seuraavaan päivään. Siivilöi ja lämmitä uudelleen,

lisäksi rusinoita 1,5dl, kuorittuja manteleita 1,5 dl

Tarjoa glögi rusinoiden ja manteleiden kera.

 

Tämä hurmaa maullaan ja myös tämä toteaa Joulumuori. Toisessa kädessä hänellä on iso voihin leivottu joulutorttu, toisessa glögilasi. Sopivat hyvin yhteen hän sanoo nyökytellen päätään. He istuvat Joulumuorin huoneessa ja Siiri Tonttutyttö kertoo eilisestä pääkaupungin vierailusta.

Kyllä nyt on mukava olla kotona, hän huokaa. Hän jatkaa vielä, että matkalaiset olivat mukavia ja heillä riitti juttuja. Tonttutytölle he ovat kertoneet tapaavansa toisensa huomisin Omalla Tuvalla, jonne saapuu myös uusia jäseniä. Tilaisuudessa he esittäytyvät toisilleen. Joululaulut, kakku ja kahvi ovat myös ohjelmassa. Siiri lupaa Joulumuorille tiedustella,miten kaikki sujui.

Sen Siiri on jo kuullut, että Blixin emäntä liehuu kaikkialla, että tuskin häntä näkyy. Blix on kertonut Tonttutytölle suunnitelmistaan seuraavien viikkojen ajalle. Hän ei niitä kuitenkaan paljasta ei edes joulumuorille. Ilta kuluu glögin ja torttujen parissa rattoisasti.

Porojen kulkuset kilisevät ulkona joulun tuloa. 

 

 Saapuu aika jouluntienoon kuulet ääntä kulkusten. 
  Metsätiellä, jossain siellä helkkyy nauru tonttujen.
Loistaa kuu ja illan tähti, tontut ne hämyssä liikkeelle lähti. 
Minne vain kulkee tonttujen retki, siellä on ilon ja riemun hetki.


 

 

 

 

                    9.12.2022 Tonttutyttö Siiri

 

                         Kiitos Kaikille Seurasta

 

 

 

Kipinä Poro kiitää taivaankannella vaudikkaasti. Siiri piteleee pulkan reunoista kiinni hoputtaen Kipinää eteenpäin. Ajoissa saavuttiin Ikaalisten torille.

Siellä on torimyyjiä ja pieni bussi torin reunalla. Onkohan se tuo, jolla lähden matkaan! Siiri kurkkii viittansa raosta, ei ole, siinä on väärä kuski, hän huikkaa Kipinälle, joka jää torin laidalle pulkkansa kanssa. Hetken kuluttua paikalle ajaa bussi, jossa Siiri huomaa tutun, turvallisen kuljettajan. Kyllä nyt on kiva lähteä bussimatkalle. Poro Kipinä mulkaisee Siiri ja lähtee Seisemiseen viettämään päivää ja tulee sitten takaisin torille, kun Tonttutyttö palaa matkaltaan.

Tonttutyttö Siiri heittää viittansa pois ja kiiruhtaa etupenkkiin kuskin taakse. Siinä hän voi seurata matkankulkua ja näkee hyvin. Muut matkaajat asettuvat paikoilleen. Matka voi alkaa. Maailma näyttaa ihan toiselta, kuin Kipinän pulkasta. Myös ihan toiselta kuin esim sata vuotta sitten, jolloin pääsääntöinen kulkuneuvo oli hevonen ja matka taittui reen jalasten liukuessa hangella ja aisakellot helkkäsivät.Juuri nyt kuuluu auton radiosta uutisia eduskunnasta, jossa käydään välikysymyskeskustelu. 

Maisemat vilahtelevat ohi, lumi peittää maan, jouluvaloja on syttynyt jokapuolelle, onhan nyt joulun odotus aika.  Pian pienen pysähdyksen jälkeen saavutaan pääkaupunkiin. Kirjastoon tipautettaan matkaajat. Siiri jää autoon, bussi lähtee jonnekin. Siiri katselee ympärilleen. Tuossa on presidentin linna ja mieleen muistuu ne kaikki hyvät tarjoilut, joita hän siellä on vieraillessaan nauttinut. Aika hurahtaa, matkailijat noudettaan bussiin ja niin mennään eduskuntataloon, johon heidät on kansanedustaja Satonen kutsunut vierailemaan.

Siiri Tonttutyttö miettii, mitä tapahtuu,kun hän on mukana, kutsuahan hänellä ei ole. Turvatarkastuksessa Tonttutyttö tutustui Akiin,joka toivotti Siirin lämpimästi tervetulleeksi taloon ja antoi ihan oman vierailija lapun. Sitten kuitenkin lappu annettiin eräälle matkailijalle, joka Siirin mielestä oli aikamoinen tonttu. Korvatunturilla ei se ollut kuitenkaan käynyt, Tyynelän Tonttulassa kuitenkin, kuten moni muukin matkailija.

Talossa kierrettään, ihaillaan sen kauneutta ja lopuksi koko porukka istuu lehterillä ja kuuntelemassa välikysymyskeskustelua. Tonttutyttö katselee salissa istuvia kansanedustajia ja toteaa, että useat siellä olleista ovat olleet kiltteja, he voivat odottaa Joulupukin poikkeamista jouluaattona. Käytävällä hän huomaa kansanedustajan, joka on poikennut Ikaalisisa ja olihan siellä vielä toinenkin. Tonttutyttö miettii mistä ihmeestä hän muistaa nuo. Ehkäpä matkoillaan vakoilemassa on tuo tieto tullut.

Juttu tuokia kansanedustajan kanssa käydään  kokoushuoneessa. Siellä on kahvia tarjolla, joten juttu luisti. Kuullaan uutisia,  kysellään kuulumisia, ajatusten vaihto on vilkasta, Siiri Tonttutyttö ilahtuu. Ryhmän johtaja tuo tervehdyksen ja taas kuvataan. Pääsinpä minäkin valokuvaan, Siiri ilakoi. Koko porukasta otetaan valokuva ja taas Siiri Tonttutyttö kiirehtii kuvaan.

Kiitos ja sitten lähdetään.

Kotimatka alkaa. Kierretään pääkaupungin keskusta, ihaillaan sen jouluvaloja. Kolmostien pää löytyy ja bussi hiljenee. Päät nuokkuvat. Ulkona sataa lunta. Siiri miettii päivää, kuulemiaan juttuja sekä täyttää pientä muistikirjaansa.

Ikaalisten torilla Kipinä Poro odottaa, Siiri Tonttutyttö hyppelee pulkkaan. Mennessään hän huikkaa, kiitos kaikille seurasta, Timo kuljettajalle turvallisesta kyydistä.

Taivaalla näkyy kiitävän Poro ja pulkka, Siiri roikkuu pulkan reunalla vilkuttamassa jäähyväisiä. Pian he häipyvät avaruuteen, lumisateen peittäessä näkyvyyden.

 

On allain avaruus
Ja tähtipolku kauas vie
On toinen maailma
On hämäräinen tie
On tähtiaika uus
Ja taivaansini määränpää
Kun pilven portaisiin

Vain kevyt jälki jää

 

         8.12.2022  Siiri Tonttutyttö

                  Laavulla            

 

Siiri Tontutytöllä on selässään reppu, jossa on eilisiä pipareita, joulutorttuja ja joulumakkaraa sekä termospullollinen kuumaa kaakaota. Hän hiihtelee hiljalleen kohti laavua laulellen.

Laavulle saavuttuaan hän sytyttää nuotion ja istahtaa taljan päälle penkille. Repussa on myös paksu kirja, runokirja. Siiri rakastaa runoja kaikenlaisia, hän itse myös kirjoittelee niitä joskus. Joulumakkara on tikun nenässä paistumassa.

Pian laavun vieressä on kurkkimassa Pupu Peloton, Kettu Vilkas sekä muutama tunturin lintukin osui paikalle. Siiri avaa kirjan ja lukee runoja ääneen kuulijakunnalle.

Ensimäisenä he kuulevat tuntemattoman kirjoittaman runon.

 

Kisu nukkui syvää unta kuten koko luomakunta.

Kutsu kuului maailmalta yks kaks lumihuovan alta,

pystyy nosti pörröpäänsä kummasteli näkemäänsä.

 

Metsän halki hiippalakit joulutontut, punalakit,

sekä itse joulupukki, jonka parta kuuraa kukki,

pulkissansa ajelivat, hymyilivät huiskuttivat.

 

Paketin pulkasta eteen heitti lumi sen kohta kokonaan peitti.

Käärön heti kisu haistoi avasi ja maistoi, maistoi...

Nukkui sitten uudestaan hyvä hymy huulillaan.

 

Päivä kuluu runoja lukien myös Pupu ja Kettu halusivat myös valita mieleisiään runoja. Lintujen säestyksellä laulettiin välillä, syötiin Siiri tuomis herkkuja ja joutiin kuumaa kaakaota. Kaikilla on todella mukava päivä ja joulu on taas päivää lähempänä.

 

Nyt soi talven sävelet
hennon kirkkaat kulkuset
Pane kiinni silmäsi
saat joulun taian omaksi

 

 

 

             7.12.2022 Siiri Tonttutyttö                

Uniset Mietteet

 

 

 

Piparit leivotaan Korvatunterilla perinteisesti 7.12. Siiri Tonttutyttö ja pikkuiset keittiötontut touhuavat ahkerasti piparien parissa. 

Piparit valmistuvat ja ilta hämärtyy. On iltateen aika Siiri valmistaa teeglögiä, kuten usein ennenkin. Pöydässä nautitaan Joulumuorin valmistamaa sienipiirakkaa ja teetä.

Tonttutyttö on ollut koko päivän aivan unella ja saamaton. Hän miettii, mikä minussa on vikana. Ajatukset pomppoilevat siellä sun täällä. Mielessä vilkkuu pulkka-ajelut Kipinän kanssa taivaan kannella. Siellä tuuli humisee ja tähdet ja kuu vilkkuu sekä revontulet liekehtivät.

Ehkäpä Kipinällä on huomenna ajatuksia moisesta matkasta.

 

Teeglögi

 

1 l vettä
    3 rkl teenlehtiä (mustaa teetä esim.Assam)
    ½ sitruunan raastettu kuori ja mehu
    2 kanelitankoa
     1 pala inkivääriä
    10 mausteneilikkaa
    1 pala pomeranssinkuorta
    2 rkl fariinisokeria
    rusinoita ja manteleita

Teenlehdet ja raastettu sitruunankuori kannuun.
Sekoita mausteet veteen ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada teekannuun.
Jätä tee maustumaan.

Siivilöi, lisää sokeri ja sitruunamehu.
Rusinat ja mantelit teelasiin.

 

Yön laskeutuu Korvatunturille, keittiön pöydällä on pipareita täynnä suuri kulho, jonka Tonttutyttö Siiri on unohtunut siihen.

Arvoitus, oliko kulhossa pipareita jäjellä aamun tullen.

 

Siellä loistaa valo ikuinen, takana metsän hämyisen.

Hymyillen takaa varjojen, tonttu pieni matkustaa.

 

 

 

 

Tyynelän Tonttulan itsenäisyyspäivä

 

6.12.2022  Siiri Tonttutyttö

        Itsenäisyyspäivä           

 

Itsenäisyyspäivä Korvatunturilla alkaa lipun nostolla ja maamme laululla tunturin laella. Porojen kulkuset säestävät laulua kaunis sininen hämäryys kaiken ympärillä. Tapahtuman jälkeen nautittaan itsenäisyyspäivän glögiä, joka on tehty Joulupukin ohjeiden mukaan, mutta Joulumuorin myötävaikutuksella. Tarjolla on myös pipareita ja  suussa sulavia joulutorttuja. Tietenkin myös Joulumuorin lämmintä kaakaota, joka vie kielen mennessään. Tonttupoiken kuoron upea laulanta kuuluu ympäri tunturia ja aina kauas Saanalle saakka.

Tällä kertaa juhlallisuudet vietettään tunturissa, sen jälkeen kiiruhditaan sisälle. Tonttulan isossa salissa aikaa vietetään ilakoiden, jutellen ja välillä kurkitaan keittiön ovelle päin, joko ovi aukeaa. Hurmaavat tuoksut leijailevat kuitenkin saliin asti. Odotus jatkuu.

Tonttutyttö Siiri muistelee lämmöllä aikaa, jonka hän vietti elämänsä jossain vaiheessa Tyynelän Tonttulassa. Tonttula on paikka, joka koskaan ei häivy muistista. Pari päivää sitten hän sai viestin, että Tyynelän Tonttula on auki yleisölle aina Jouluun saakka. Hän lähettää nyt sen viestin tuulen mukana kaikkialle, käykää tervehtimässä minun perhettäni siellä. Kertokaa terveiseni heille. 

Keittiön ovi aukeaa ja Joulumuorin herkulliset ruuat kannetaan saliin. Niistä nautitaan, kuten myös yhdessä olosta ja itsenäisyyspäivästä. Laulut ja puheet jatkuivat.

Puolen yön aikana kuuluu Korvatunturilta kuorsausta, josta tietää, että siellä nukutaan syvässä unessa. Aamulla taas herätään tosi töihin.

 

Joulun maun tuntee jo kieli, mutta
tärkein on kuitenkin hyvä mieli.
 

 

Itsenäisyyspäivä

 

Tässä on terveisiä Tyynelän Tonttulasta! Tämän viestin kantoi tuuli Siiri Tonttutytölle

Tonttula aukeaa jälleen 1.12 ja on avoinna aina 22.12 asti, myös viikonloppuisin ja itsenäisyyspäivänä, klo 11-18.

Tervetuloa!

Christstollen

 

 

                        5.12.2022  Siiri Tonttutyttö                

Joulupukin herkkua Stollen, jouluinen pulla,

 

​Joulumuorin keittiössä tontut aloittelevat leipomista. Piparit, kakut ymt joululeivonnaiset tulevat uunista ulos tänään. Joulumuorin mielestä tänään on keittiössä leipomo. Tonttutyttö Siiri on päätää valmistaa saksalaisen Joulu Stollenin, kun hän kuulee Joulumuorin päätöksen.

Tonttutyttö Siiri muistelee, että Piispa Heinrich 1 von Grunberg asetti peruskirjan leipuri killalle ja ensimmäisenä on maininta stollenista joululeivonnaisena. Naumburgin leipurit velvoitetaan antamaan jouluisin kaksi pitkää stollenia yhteisölleen. Slloin on vuosi 1329, jolloin Stollen mainitaan ensimmäisen kerran. Tarinoita on monia hyvältä maistuvan Stollenin synnystä.

Joulumuorilla on vanhassa reseptikansiossa ohje, miten tämä Stollen valmistetaan, Siiri muistelee. Resepti löytyy ja Stollenin valmistus alkaa.​ Joulumuori leipoo sen​ yleensä​ itse​, tällä kertaa on Siiri avustamassa.​

Stollen on ollut Joulupukille ja tontuille  herkkua ​monta sataa vuotta ja aina vaan se maistuu Korvatunturin herkkusuille, varsinkin Joulumuorin tekemänä Siinä on runsaasti kuivattuja hedelmiä, mantelia tai pähkinää ja sen voi myös täyttää ohueksi pötköksi pyöritetyllä marsipaanilla. Pullan pinta peitetään tomusokerilla.​

Eikä aikaakaan, kun hyvät tuoksut täyttävät keittiön. Tuoksu tavoittaa Joulupukin, joka lähtee kohti keittiötä tarmokkain askelin. Tonttutyttö Siiri ja Joulumuori ovat arvanneet Joulupukin tulevan ja valmistelut on tehty. Joulupukki avaa keittiön oven, Tonttutyttö tarjoaa lasillisen Gluweinia ja Joulumuori istuu pöydän ääressä odottaen Joulupukkia. Pöydällä on katettuna Stollenia ja muutama lohileipä sekä muita vasta leivottuja herkkuja. Tyytyväisenä siinä istutaan vierekkäin nauttimassa pöydän antimia.

Tonttutyttö Siiri aloittaa joululaulun "Oi Kuusipuu" pian siellä on laulukuorossa koko tonttulan väki. Työt loppuivat tältä päivältä, huomenna taas jatketaan. Arvaatte, että Joulumuorin pitää järjestää uudelleen leipomispäivä.

  ​


Stollen-saksalainen joulupulla

Ainekset    
2 1/2 dl    maitoa
50 g    hiivaa
1/2 tl    suolaa
1 dl    sokeria
n. 8 dl    vehnäjauhoja
200 g    voita
1    appelsiinin raastettu kuori
1 dl (50 g)    mantelirouhetta
2 dl (100 g)    rusinoita
marsipaania
100 g    sokeroitua hedelmäsekoitusta, papaijapaloja,
    appelsiininkuoripaloja​, kirsikoita​, ​130 ml rommia tai konjakkia;
Päälle    
50-75 g    voita
1-2 dl    tomusokeria
Vaihe 1
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää murennettu hiiva, suola ja sokeri. Sekoita jauhot taikinaan hyvin alustaen. Lisää loppuvaiheessa pehmeä rasva, pestyn appelsiinin raastettu kuori, mantelirouhe ja hienonnetut rusinat sekä sokeroidut hedelmäpalat. Kohota taikina liinalla peitettynä lämpimässä paikassa noin puoli tuntia kaksinkertaiseksi.
Vaihe 2
Jaa taikina kahteen osaan. Taputtele tai kauli taikinapaloista pitkänomaiset levyt ja taita levyt kaksin- tai kolminkerroin tai kääri rullalle siten, että yläreunan alta näkyy vähän alareunaa. Nosta pullat pellille leivinpaperin päälle.
Vaihe 3
Kohota pullat hyvin liinan alla. Paista 175 asteessa noin 30-40 minuuttia. Voitele kerran paiston aikana ja uunista ottamisen jälkeen sulatetulla rasvalla. Ripottele pinnalle runsaasti tomusokeria.

 

​Hanki hohtaa valkoisena, tähdet loistavat taivaalta revontulten loimutessa.

 

Tulet syttyy, valot yössä loistaa​ ​Liekkii hiljaa tuli kynttilän​.

                                                  

 

 

                4.12.2022 Tonttutyttö Siiri 

                 Kipinä Poron erehdys

 

Kipinä Poro ja Tonttutyttö Siiri ovat olleet jälleen matkalla. Kuinka ollakaan Ikaalisiin jälleen tupsahdettiin.

Poro Kipinä on kuullut, että siellä on koolla sukuaan etsiviä ja heillä on myös tarjolla hyvää ruokaa. Se selvitti Siirille, että voitaisko käydä kurkkaamassa, jos sinä löytäisit vaikka sukuasi sieltä. Olisihan se tosi hauskaa. Tonttutyttö ilahtuu ja jää miettimään tuota.

Tonttutyttö on satoja vuosia vanha, hän ei itsekään muista ikäänsä, mutta muistaa erinäisiä tapahtumia vuosisatoja sitten. Voisiko tuo olla totta....sukulaisia! Mennään, hän sanoo Kipinälle ja jälleen lennettiin taivaan kantta pitkin.

Nyt aamun tullen joulupukki tonttuineen on jo kiiruhtanut pajaan, sillä jouluaatto lähestyy ja valmista on silloin oltava. Tonttutyttö Siiri on touhunnut melkein koko kesän vakoiluhommissa. Syksyn saapuessa hän on tarkkaillut ihmisten liikkumista kaduilla, ovatko he mm. käyttäneet heijastimia ja olleet varovaisia liikenteessä. Siirin muistikirjassa on jo useampia tai oikeastaan voisi sanoa hurjan paljon merkintöjä kaikenmoisista rikkeistä. Siirillä on nyt aikaa toimia itsenäisesti ja vaikka välillä vähän hassutella.

Hän istuu pikkupöydän äärellä Joulumuorin kanssa ja heillä on höyryävät kaakaomukit edessään. Tonttutyttö kertoo olleensa Kovelahden Nousulassa, jossa oli paljon väkeä. Siellä kerrottiin vanhoista jutuista, jotka olivat Siirille tuttuja ja hänen mielestään eivät ne niin vanhoja olleet ne jutut. Eikä siellä näkynyt sukulaisia, ei ainakaan kukaan tullut kysymään sellaisia asioita minulta. Saattaa kyllä muutama, ainakin kaksi, olla tonttujen sukua, Siiri totesi ja jatkoi voin kyllä selvittää sen jossain vaiheessa.

Kipinä Porolla on kyllä vaikeus ymmärtää kuulemaansa, Siiri jatkaa. Siellä kokoontuivat Suur-Ikaalisten Sukututkijat, eikä sukuaan etsiviä. Onkohan Kipinästä tulossa vanha! "Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suur-Ikaalisten alueen sukuja tutkivien yhdyssiteenä ja opastaa jäseniä sukututkimuksessa sekä edistää Suur-Ikaalisten sukujen tutkimusta." Tonttutyttö kertoo tuon Kipinä Porolle ja jatkaa kuuntele paremmin seuraavalla kerralla.  Siiri supatti Joulumuorin korvaan, että siellä se toinen, jonka hän epäilee olevan sukua, kertoi Siiristä kaikille siellä olleille. Joulumuori kysyy, eikö sinulla ollut viittaa mukanasi. Ei ollut, se unohtui Korvatunturille. Viitta on Siirin näkymättömäksi tekevä. Hän kertoo vielä, että ruoka oli hyvää ja hän söi sitä niin paljon, että nukahti kipinä-Poron pulkkaan, ennenkuin se ehti lähteä kiitämään kotiin Korvatunturille. Matkalla hän uneksi joulutortuista, joita tuli syödyksi peräti 3 ja sitten vielä suussa sulavaa kakkua ... paljon. Hän huikkaa tuulen mukana lämpimät kiitokset emännille.

Päivä kuluu Joulupukin konttorissa lueskellen pukille tulleita kirjeitä. Niissä olevet toiveet menevät eteenpäin ja aattona on paljon onnellisia lapsia, joiden toiveet täyttyvät. Punisessa muistikirjassa on myös merkintöjä Kipinän ja Tonttutytön matkasta.

Illalla Korvatunturi on kauniisti valaistu ja tontut sekä Joulupukki ja Joulumuori sekä Siiri Tonttutyttö laskettelevat liukumäkeä ja nauttivat yhdessä olosta.

 

 

 

Joulu on satu lapsuuden,
joulu on ilon aikaa.
Joulu on riemua sydämen,
joulu on riemua, taikaa.

 

 

 

 

Siri kuuntelee ja kuuntelee, kukaan ei kysy mitään häneltä. En kyllä minäkään kysynyt oletteko tonttujen sukua.
Sielläkeskusteltiin ja naututtuun maukkaasta ruuasta. Tonttutyttö toteaa, että varmaan monet muutkin nukahtivat niinkuin hän, kun ruoka maittoi kaikille ja sitä oli runsaasti.
Annna-Liisa Oksa kertoo Kovelahdesta. Ikaalisten Joulu -lehteä saa ostaa myös Sadun kirjakaupasta, Kipinä Poro tietää ja nyt aivan oikein.
Riitta Vira kertoo kirjoittamistaan kirjoista. Niitä voi ostaa Sadun Kirjakaupasta, Tonttutyttö tietää.
Aamulehti on jo ilmestynyt 141 vuotta toteaa Siiri Tonttutyttö

 

 

                 3.12.2022  Tonttutyttö Siiri

                            1800-luvulla

 

Tonttutyttö Siiri muistelee matkaansa 1870-1880 luvulla eteläiseen Suomeen. Tarkka vuosi on kateissa, siksi aika on noin summittain. Hän on lainannut silloin Joulupukin poroa Petteri Punakuonoa matkatakseen turvallisesti.

Tonttutyttö on kuullut, että Pohjan Akat ovat valmistautuneet lähtemään liikkeelle. Välillä Akat poikkavat muutamassa paikassa, näyttävät voimansa ja sitten taas katselevat ympärilleen, kooten voimia seuraavaam koitokseen.

Siiri ja Petteri suuntasivat kohti Helsinkiä. Yhtäkkiä Siiri kuulee jostain edestäpäin hurjaa huminaa,suhinaa ja kohinaa. Valkoiset hiutaleet tanssivat, hyppivät ja pyörivät huimaa vauhtia heidän edessään. Pohjan Akat siellä viettävät hurjaa juhlaansa, joka on kestänyt jo pari päivää. Lunta on tullut hurjasti ja talot ovat peittyneet lumeen niin, että savupiiput törrröttävät lumesta. Tonttutyttö ja Petteri Punakuono aloittivat lumityöt. He kaivavat tunneleita taloihin, että asukkaat pääsevät sieltä ulos kauppaan ja myös sulattamaan lumesta juomavettä. Siiri muistelee kolmea päivää, jonka he Nurmijärvellä viettivät lumitöissä. Lunta tuli taivaalta kolmen päivän aikana yli kaksi metriä. Tapahtumat niiden päivien aikana olivat sellaiset, että niistä voisin kertoa monta tarinaa joskus toiste tuumii Siiri Tonttutyttö.

Matkalla kotiin hän kurkkii alas ja näkymä on valkoinen. Puiden latvat ja savupiiput näkyvät tummina pisteinä valkoisessa lumessa. Tampereelle päästyään Tammerkoski kuohuu ja lunta tuiskuttaa. Siiri istahtaa Aleksanterin kirkon rappusille, jolloin hän huomaa, että tuuli kuljettaa jotain paperia mennessään. Tonttutyttö juoksee tuulen kanssa kilpaa saaden sen itselleen. Siellä rappusilla hän toteaa sen olevan sanomalehden ja ihan painotuoreen. Siinä luki suurin kirjaimin etusivulla AAMULEHTI.

Tonttutyttö palaa tähän hetkeen, tuosta tapahtumasta on kulunut jo 141 vuotta. Kyllä tuo aika menee nopeasti eteenpäin hän huokaa.

                                              

Tonttutyttä kuiskaa tuuleen viestin

 

Hiljaa kynttilä lepattaa, katson, kuuntelen.
Rauhallista, turvaisaa, aikaa rakkauden.

 

 

2.12.2022  Siiri Tonttutyttö

Wanhan Kauppalan Joulun avaus ja tunnelma

 

Joulumuorin aamupuuron houkutteleva tuoksu kutsuu tonttuja aamiaiselle. Tänään on tarjolla tuoreita sämpylöitä ja uunissa yön yli hautunutta ohraryyni puuroa sekä juomana kaakaota ja haudutettua teetä. Juolupukki haluaa ison kupillisen kahvia, että hän herää kunnolla päivän touhuihin.

Jouluaattoon on aikaa enää muutama viikko. Paljon lahjoja on vielä paketoimatta ja osa lahjatoiveista ei ole vielä saapunut Korvatunturille. Ei mitään hätää, siellä on näistä jolunaluskiireistä selvitty satoja vuosia ja niin tapahtuu tänä vuonnakin.

Siiri Tonttutyttö istuu puurolautasensa kanssa pikkupöydän äärellä. Hän on jälleen mietteissään. Olipa upea jouluavaus ja ne valot, siniset valot ovat uskomattoman upeat. Hän on kuullut niistä vuosikausia, että sellaiset olisivat ihanat ja sopisivat meidän puistoomme. Nyt se tapahtui.

Siirillä. on edessään valokuvia illasta ja sen kulusta. Asukkaat olivat tulleet joukoittain paikalle. Siellä kuunneltiin ohjelmaa, nautittiin lämmintä glögiä, ihailtiin sinisiä valoja, tavattiin tuttuja. Kenelläkään ei tuntunut olevan kiirettä, kaikki nauttivat joulun avauksesta Wanhassa Kauppalassa.

Tonttutyttö kertoi Joulumuorille, että kaikki siellä olivat kiltteja ystävällisiä toisilleen. Siiri antoi Joulupukille salaisen muistikirjansa, jonka hän oli täyttänyt huomoistaan Turkin puistossa. Joulupukki katselee myös mielellään kuvia, joista hän tunnistaa jokaisen. Tiedättehän hänellä on hyvä muisti ja Siiri tietenkin auttaa, jos tulee sellainen paikka.

Ilta oli ihana, kenelläkään ei ollut kiire lähteä vaan siellä nautittiin täysin siemauksin illan annista. Siiri ja KipinäPoro ihastelivat vielä upeaa sinisyyttä kiitäessään ylös taivaan kannelle ja kotiin Korvatunturille. Tonttutyttö kertoo ja lupaa Joulumuorille matkan piakkoin kanssaan Turkin puistoon .

Tervetuloa Joulu Wanhaan Kauppalaan

 

Tule joulu kultainen kuiskaa Tonttutyttö

 

 

 

 

 Tonttutytön kuvia Turkin puistosta Wanhan Kauppalan Joulun avauksessa

Siiri kertoo Joulumuorille, että he tekivät avauksesta juhlan. Muistakohan oikein heidän nimensä, johon Joulupukki huudahti Tonttutytölle, minä muistan. Kuvassa on Antti, Marita, Marjo ja Kari. Oikein, Tonttutyttö sanoi ja vilkaisi Joulumuoria. Joulupukki tuli, kurkkasi kuvaa ja sanoi Marianne, nauroi Siirille, minä tunsin hänet. Olen tavannut Mariannen usein ja meillä on ollut pitkät keskustelut.
Glögi on Siiri Tonttutytön mielestä parasta, mitä hän on saanut. Niin se oli monen muunkin mielestä.
Odotan jännittyneenä, millaiset ne valot ovat, Siiri kuiskaa Petri Peuralle. Pian pian Siiri tuumii jo kärsimättömänä.
Minulla oli siellä monta tuttua, tässä ovat Ulpu-Leena ja Juhana. Tonttutyttö selvittää Joulumuorille, että Ulpu-Leena on mestari ruuan laitossa ja hänet nimettiin myös viime vuonna Pirkanmaan vuoden Senioriksi. Juhana on Rahkolan Kesän toimijoita. Tonttutyttö on poikennut usein Rahkolassa.
No tuolla ne nyt ovat, ne valot Kipinä, mitäs sanot! Hienot ovat toteaa Poro Kipinä.
Tonttutyttö Siiri kuulee,kun joku toteaa, että valot ovat kauniin siniset. Hän katsahtaa taakseen ja huomaa Marjon, jonka terassilla on vuosien mittaan maisteltu monet hyväskät. Niinpä, hän huokaa.
Marjo, Hannu ja Paula, ovat varmaan olleet kilttejä toteaa Petri Peura ja Siiri nyöyttelee.
Tutut tapasivat siellä toisiaan ja kuulumiset vaihdettiin, Siiri kertoilee.
Sinisyyden synty.
Jälleen ystävät tapaavat ja juttu luistaa, Siiri Tonttutyttö kertoo kuunnelleensa ja hihitelleensä heille. He olivat olleet iloisia, kun Näkivät Siirin pitkästä aikaa.
Trubaduuri Janne Keskinen viihdytti meitä laulullaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1.12.2022 Siiri Tonttutyttö

Mietteissään ja Wanhan Kauppalan Joulunavaus

 

Järvi ei ole vielä saanut jääkantta vaan Kyrösjärven vesi aaltoilee tuulen vireessä. Tonttutyttö Siiri istuu rannalla mietteissään, yhtäkkiä hän kuulee kuiskauksen, jonka tuuli tuo. Olemme yhdessä täällä koirien taivaassa ja meidän on hyvä olla. Hän huomaa pienten vaaleitten tassujen vilkutuksen pilven raosta. Siiri vilkuttaa takaisin, James ja Ronttihan siellä. Voi, miten ikävä niitä iloisia velikultia onkaan, mutta heidän on hyvä olla siellä yhdessä. Tuuli kiidättää viestin myös Blixille, Jameksen ja Rontin kaverille,jonka kanssa  on seikkailtu monet monituiset kerrat pitkin Ikaalista. Blix kuulee viestin kotinsa terassilla, vilkuttaa taivaalle ja jää miettimään, kuka hakee minut seikkailuihin? 

Tontutytön Kipinä Poro on käyskennellyt rannoilla ja tavannut tuttavansa Petri Peuran, joka tietää, että Turkin Puistossa on illalla Wanhan Kauppalan joulun avaustilaisuus ja valoshow. Puistoa kutsutaan Turkin puistoksi siksi, että aikoinaan sillä paikalla on sijainnut Turkin talo. Puistossa ja kadun reunustalla on kauniita isoja puita.

Kipinä Poro ja Petri Peura  kulkevat keskustan kauniisti valaistua katua kohti puistoa Siiri Tonttutytön kanssa. Kaverukset ovat herättäneet Siirin mietteistään kertomalla tilaisuudesta, jossa puisto valaistaan. Musiikia, puheita, glögiä ja paljon tuttavia Siiri innostuu. Ihanaa Joulunavaus ja joulukuun ensimmäinen päivä.

Kipinä-Poro tuumii koska mahdamme lähteä takaisin kotiin Korvatunturille. Petri Peura miettii, onkohan siellä bingoa.

 

Lähtekää joukolla Wanhan Kauppalan Joulunavaukseen, Siiri Tonttutyttö huikkii mennessään.

 

Kipinä-Poron kiitäessä kotiin, Siiri nukkuu pulkassa nähden unta trubaduurin laulusta ja upeista valoista Ikaalisten WanhanKauppalan joulunavauksessa. Huokaa unissaan, olipa ihana ilta.

Kulkuset kilisevät jouluntuloa.

 

 

James ja Rontti Iloiset velikullat seikkailivat Tonttutytön ja Blixsin kanssa joulukalenterissa.
Siiri Tonttutyttö