Rouva Hirven Hanna-tädin kakut 8.12.2011

Joulukalenteri 8.12.2011

Rouva Hirven Hanna-tädin kakut

Keittiötontut olivat valmistaneet taikinan rouva Hirven ohjeen mukaan.

Tonttutyttö on lähettänyt lapsille viestin tuulen mukana. Kaikki tulevet laivarantaan tismalleen oikeaan aikaan. Petteri Punakuono ja Siiri Tonttutyttö noutavat heidät Joulumuorin luo leipomispäivää viettämään. Joulumuorin keittiössä on täysi tohina. Lapset odottavat jo malttamattomina, että pääsisivät leipomaan Hanna-tädin kakkuja ja osallistumaan Siiri-Tonttutytön järjestämään kilpailuun. Kuka pyörittaa palleroita eniten kymmenessä minuutissa !! Voittaja saa palkinnoksi matkan, joka tehdään Saksaan, Bremenin joulutorille, Siiri-Tonttutytön kanssa. Tunturissa lumi pyryää ja tiu’ut helisevät.

Tonttutyttö kantaa pikkupöytiin valmista pikkuleipätaikinaa. Keittiötontut olivat valmistaneet taikinan rouva Hirven ohjeen mukaan. Lapset pyörittelevät pieniä kakkupalleroita ja laittavat ne pellille, joita Paulus- ja Pamela-Paistajatonttu kiidättävät valtavan isoon uuniin. Pienet kädet pyöritteliväi ja pyörittelivät ahkerasti palleroita. Lopulta Liina julistettaan voittajaksi. Kilpailu on kovin tasainen Sannin ja Liinan välillä. Voitto tulee kahdella pallerolla !! Joulumuorin keittiössä korit ovat täynnä Hanna-tädin kakkuja ja ilman täyttää ihana leipomusten tuoksu. Ruskettuu siinä tohinassa muutama pellillinen. Pamela- ja Paulus-Tonttu veivät ne poroille iltapalaksi. Muruakaan ei jää jäljelle, kun porot hyvillä mielin pistelevät niitä poskeensa.

Petteri-Punakuonon pulkassa on joukko onnellisia leipureita, jokaisella kori kädessään. Arvatkaapa, mitä koreissa on.

Punainen hiippalakki heilahtaa taivaan rannalla ja kuuluu kulkusten kilinää.

HANNA-TÄDIN KAKUT vuodelta 1909

3 dl. sokeria

1 1/2 dl. kermaa

1 tl. soodaa

1 1/2 dl. voita

5 dl. vehnäjauhoja

3 dl. perunajauhoja

 

Sekoita pehmeään rasvaan sokeri ja kerma.

Lisää kuivat aineet taikinaan.

Anna taikinan seistä noin puoli tuntia.

Pyörittele pellille pieniä palleroita. Ja paista 175 asteessa viitisentoista minuuttia.

 

Tämä on rouva Hirven ohje. Hänen etunimensä on Hanna.

Hanna Hirvi yhdessä jälkikasvunsa kanssa pyörittelee näitä ja laulelee joululauluja.