Joulukalenteri 2010

Joulukalenteri Jouluyö juhlayö
24.12.2010

24.12.2010 Joulukalenteri Jouluyö juhlayö

Joulupukki, porot ja tontut olivat kiireisiä koko aattopäivän. Maailman kiltit lapset olivat saaneet Joulupukilta lahjat, joita he olivat toivoneet. Lapset ja aikuiset kaikkialla lauloivat Joulupukille ja hänen tontuilleen "Joulupukki, Joulupukki, valkoparta vanha ukki jne.... Joulukuusen ympärillä leikittiin piirileikkejä ja jokaisella oli joulumieli.

Siiri Tonttutyttö tuli omaan joulunviettoon Siimoni Navettatontun luo. Navetassa he nauttivat maittavan jouluaterian. jonka talonväki oli heille tuonut. Siirin lempiporo Ailikki sai kuivattua maukasta heinää ja nautti myös olostaan navatassa.

Siiri oli myös onnellinen ystäviensä puolesta. Elina-tyttö sai kameran joulupukilta ja sisarensa Sanni kitaran. He olivat olleet kilttejä ja auttaneet äitiä ja isää joulun valmistelussa. Sanni haki isän avuksi puita sisälle, että takassa paloi valkea koko aattopäivän ja puita riitti vielä pitkäksi aikaa. Elina oli pyyhkinyt pölyjä ja leiponut joulutorttuja. Lasten silmät loistivat ja riemu puhkesi ilmoille, heidän avatessa paketteja jouluna.

Siiri Tonttutyttö ja Siimoni Navettatonttu livahtivat tuvan puolelle katsomaan isäntäväen joulua. He istahtivat uuninpankolle kuuntelemaan, talon nuorimman Elisan lukemana, jouluevankeliumia.

Evankeliumi Luukkaan mukaan

Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
"Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti". Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.

http://www.youtube.com/watch?v=FbYHew9apzQ

http://www.youtube.com/watch?v=FQSOOsimyMA

Tonttutyttö Siirin joulu oli täydellinen. Poro-Ailikki lähti Siiri kyydissään kiitämään taivaankantta myöten Korvatunturille. Kulkuset helisivät joulurauhaa. Joulurauhaa.

Tonttutyttö ja Korvatunturin väki toivottaa kaikille leppoisaa ja rauhallista joulunaikaa.


Blogi
Joulukalenteri Siiri Tonttutytön matkalaiset
23.12.2010
Kirjoita kuvan alt-teksti tähän

23.12.2010 Joulukalenteri Lumikenkä vaeltelu jatkui

Revontulet ja kaunis kuutamo siivittivät kotimatkaa porojen kyydissä. Metsän väki ja seurue olivat innoissaan, vietettyään tuokion Joulupukin kanssa Saanalla. Mahat pullottaen he istuivat pulkassa ja katselivat kaunista maisemaa alhaalla kuutamon valossa. Kaikilla oli kiire päästä kotiin kertomaan Joulupukista ja Joulumuorista.Laskettelusta Saanan rinteillä jne....

Pulkkien laskeuduttua Kyrösjärvelle he kuitenkin päättivät pitää kilpailut, lumikengillä vaeltelu luonnossa. Niinpä rivit suoraksi ja lähtöön. Hirvi Hermanni ei osallistunut, vaan päätti olla kisan tuomari. Kierrettiin Toivolansaari, kaikki pysyivät vauhdissa mukana. Kylpylän nähdessään, he riensivät sinne ja päättivät mennä kylpemään. Olihan enää yksi yö jouluun. Kaikki ahtautuivat ulkoaltaaseen ja hivuttautuvat siitä sisälle ja liukumäkeen. Toivo ja Momo, Eikka ja Rontti sekä kaikki muut hihkuivat riemusta polskahtaessaan mäestä altaaseen. Vuorollaan liukuivat Anni, Saana, Sanni, Oona, Otto,Ansku, Maria, Sussu ja kaikki lapsukaiset, myös Vili, vihreät kuulat kainalossaan, oikeastaan korkealla pään päällä. Joulumuori antoi ne hänelle joululahjaksi.

Lumikenkä vaeltelu jatkui, kuitenkin nukkumatti oli jo läsnä. Jokaisen silmät lopsahtelivat, painuivat melkein umpeen. Hirvi Hermanni pääti silloin, että kaikki saatetaan yhdessä kotiin. Viimeisenä Hermanni käveli yksinään  kohti kotiaan, siellä odottivat Henna-vaimo ja Hessu-poika isää.

Tonttutyttö Siiri oli väsynyt, mutta iloinen matkasta, jonka hän järjesti ystävilleen. Kaikki olivat nauttineet retkestä. Joulun on hyvä tulla. Kerttu-Mummu oli saanut kampanisu reseptin, jota hän aikoi heti kokeilla. Marjolla mielessä porokeitto. Kulkusten helinä kuului koko seutukunnalla, kaikki pysähtyivät ja kuuntelivat. Yksi yö jouluun ne helisivät ja punainen hiipalakki häivähti taivaankannella.



Blogi
Joulukalenteri Porokeittoa, lapinrieskaa, kampanisua
22.12.2010
Kilpisjärven mahtava Saana

22.12.2010 Joulukalenteri kota, josta tuprutti savua

Porot laskeutuivat Kilpisjärven jäälle. Heidän pulkissaan oli Tonttutyttö Siirin ystävät, metsänväki, koirat ja kissat sekä lapset ja aikuiset. He olivat aivan ihmeissään nähtyään ympäröivän maiseman, kaikessa valkoisuudessa.

Saanan rinne kutsui, jokainen sai jalkoihinsa lumikengät, joilla kiivettiin ylös tunturin laelle. Kaikkien oli helppo kulkea lumikengillä. Hirvi-Hermannilla oli hieman ongelmia, kun hän ei saanut sopivia kenkiä. Näkymät olivat huikeat joka puolelle. Norjan puolella Pältsä. Paras tuossa järven toisella puolella, Ruotsissa. Saanan takana Saana-järvi. Iso porotokka ylitti juuri järveä, oli siinä ihmettelemistä kaikilla. Kauempana oli kota, josta tuprutti savua. Kaikkilla oli hauskaa, he laskettelivat alas saanan rinnettä ja saapuivat pian kodan luokse. Siellä heitä odotti yllätys.

 Joulupukki ja joulumuori olivat saapuneet tervehdyskäynnille, mukanaan kokki-tonttu. Mitkä tuoksut tulvivat nenään heidän lähestyessään kotaa. Joulupukki kertoi Korvatunturista, tontuistaan ja Lapin taiasta. He kuuntelivat korvat ja suut avoinna pukin kerrontaa. Korvatunturin korvilla, joita on kolme, hän kuuntelee kaikkia maailman lapsia, ovatko he olleet kilttejä ja mitä toivovat lahjaksi. Tontut kulkevat tiedusteluretkillä poroilla pitkin ja poikin maailmaa, kuten tiedämme Siiri Tonttutytön seikkailuista. Sitten koittaa suuri hetki on jouluaatto, silloin joulupukki koputtaa oveen ja kysyy onko kilttejä lapsia, hän kertoi. Lapissa piti aikaisemmin viettää joulun ajan pimeät päivät rauhallisesti ja hiljaisesti iltapuolesta aamuun asti. Hän kertoi päivän kauneimmista sinisistä hetkistä, ne ovat aamun vaihtuessa päivksi ja illan yöksi. Joulunaikaan Lapin kaamos on kauneimmillaan.

Tonttutyttö Siirin ystävät totesivat sen omin silmin. Taivaalla leimusivat upeat revontulet kaikkien iloksi. Kodassa oli tarjolla porokeittoa, lapinrieskaa, kampanisua, ja tietysti piparkakkuja erilaisissa muodoissa. Tonttukuoron kanssa laulettiin joululauluja. Piirileikkejä leikittiin pitkälle aamutunneille. Kulkuset kilisivät iloisesti jouluntuloa. Kaksi yötä jouluun.

http://www.youtube.com/watch?v=cPnBIOiNKCg&feature=related

 Kampanisu

Kampanisu on Joulupukin keittiön tuote. Joulumuori valmistaa ja se nautitaan tuoreena maidon kanssa tai kahvin/teen/kaakaon kanssa.

    Raaka-aineet

        750 g jauhoja (n. 1 litra)
        250 g voita
        1.5 dl sokeria
        0.5 tlk ruokasoodaa
        1 muna
        200 g viiliä, (1 purkki, mielellään rasvaisinta laatua)

    Valmistus

        Pane uuni lämpenemään 270-asteiseksi
        Sekoita margariini ja sokeri kulhossa. Älä huoli vaikka seos jäisi vähän paakkuiseksi, se tasoittuu kyllä.
        Ripottele sooda viiliin ja sekoita välittömästi margariinin ja sokerin kanssa. (Taikina kohoaa sooda-viiliseoksella. Älä missään tapauksessa jätä sitä viilipurkkiin, sillä se kuohuu yli.)
        Lisää muna ja jauhot ja sekoita tasaiseksi.
        Kauli taikina n. 0.5 sentin paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Käytä kunnolla jauhoa sekä käsissä että kaulimella; taikina tarttuu helposti.
        Leikkaa levy 4 x 8 cm kokoisiksi paloiksi ja tee jokaiseen palaan 3 puoliväliin yltävää viiltoa.
        Paista n. 5-10 minuuttia (eli kunnes palat ovat kauniin kullanruskeista


 



     
Blogi
Joulukalenteri Kilpisjärven tarina
21.12.2010

 

21.12.2010 Joulukalenteri mielessä Saana-tunturi

 

Tonttutyttö Siiri tuumi, miten ilahduttaa pieniä ystäviään. Hänen mielessään oli Saana-tunturi Kilpisjärvellä.

Kilpisjärven tarinaa on kerrottu vuosituhansia. Minä kerron sen teille.

Siellä asui kauan, kauan sitten jättiläisiä. Saana oli suuri, hyvin jörö jättiläinen. Hän tapasi ja ihastui kauniiseen ja soreaan Malla-neitoon. Saana kosi Malla-neitoa ja sai myöntyvän vastauksen. Hääjuhla järjestettiin ja vihkijänä toimi tietäjä Paras. Paras oli kylän teräväpäisin kaveri.

Jöröllä Saanalla oli kilpakosija Pältsä. Hän oli hyvin katkera siitä, että sai Malla-neidolta rukkaset. Pältsä hälytti paikalle häijyt pohjanakat. Kesken vihkitoimituksen alkoi hyinen ja kiivas pohjoistuuli ja suunnattomat jäämassat täyttivät tienoon. Ripeästi Saana sieppasi morsiammensa syliinsä ja kiidätti hänet Malla-äidin syliin. He kaikki jäätyvät siihen, mutta niin kävi myös ilkeälle Pältsälle.

Malla-neito itki niin suunnattomasti ja sydäntäsärkevästi, että hänen kyyneleistään muodostui Kilpisjärvi.

Tonttutyttö Siirillä on huomenna on porot ja pulkat valmiina kiidättämään lapset Saana-tunturille. Kulkuset helisevät joulun tuloa. Kolme yötä jouluun.

 

http://www.youtube.com/watch?v=qKkQxZBzbT8&feature=related



Blogi
Joulukalenteri Neljä yötä jouluun
20.12.2010

20.12.2010 Joulukalenteri joulusilakat

Leenu ja Toivo-Koira olivat iltakävelyllä, he kohtasivat Eevin kaksi kissaa. Toivo-Koira kurkisteli taakseen ja kas kummaa Pyynö-Kissa tepasteli heidän takanaan ja Momo hyppeli myös mukaan. Se halusi myös iltalenkille. Petteri Punakuonon pulkka laskeutui taivaalta ja Siiri Tonttutyttö vei koko porukan ajelulle. Leenu, kissat ja Toivo katselivat kaunista maisemaa alhaalla.

Pössähdys ja Petteri laskeutui pulkallaan maahan. Siinä pössähdyksessä kissat ja koiruus hyppäsivät riemuissaan maahan ja kuinka ollakaan lähtivät omille teilleen. Leenu ja Tonttutyttö katselivat ja kurkistelivat, mihin katras hävisi. Siiri on nokkela, huusi Leenulle ne ovat todennäköisesti Kerttu-mummun terassilla. Missu-kissa käy siellä usein ja aina on tarjolla herkkuja, Siiri selvitti. Toivo, Pyynö, Momo ja kaksi Eevin kissaa istuivat kiltisti terassilla. Niillä oli edessään herkullisia silakoita ja Toivo-koira nuoli luuta. Kerttu-Mummo on eläin rakas, hänen luonaan kaikki saavat aina hyviä maistiaisia. Ikkunalla oli jälleen ohje, jolla valmistetaan hyviä joulusilakoita.

Kerttu-Mummun joulusilakat

500 gr silakoita, 5 dl vettä, 1 dl etikkaa, 1rkl suolaa. Liota muutama tunti tuossa liemessä

Marinadi: 1dl sinappia, 3 rkl sokeria, 2 tl valkopippuria, 1 tl rosepippuria, 1 tl etikkaa, 1/2 dl öljyä,

PALJON TILLIÄ

Herkkuaterian jälkeen kaikki lähtivät Petteri Punakuonon ja Tonttutytön kanssa kotimatkalle. Aamulla ne kuulivat kulkusten helisevän ja tonttulakin häivähtävän ikkunan takana. Neljä yötä jouluun.



Blogi
Joulukalenteri Kerttu-Mummun piparkakku-kakku
19.12.2010

19.12.2010 Joulukalenteri pikku leipuri

Tonttutyttö on ollut tosi kiireinen. Kulkuset kilisten on on kiidetty taivaankannella. Tonttutyttö Siiri mietti, että nyt on aika pipari-kakku-kakun ohjeen. Kerttu-Mummon ohjeet ovat sopivia aiheita, kun jouluun on viisi yötä.

Kerttu-Mummun piparkakku-kakku

1 kpp voisulaa

2 kpp sokeria

3kpp piimää

5 kpp vehnäjauhoja

1 tl soodaa

2 rkl piparkakkumaustetta

sekoita ja paista 175 astetta yksi tunti.

Tonttutyttö tietää ohjeen niin helpoksi, että perheen pienimmät voivat yllättää äidin ja valmistaa kakun.

Kulkuset kilisee ja punaiset hiippalakit heiluvat ikkunan takana.




Blogi
Joulukalenteri Joulumuorin apulainen
18.12.2010

17.12.2010 Joulukalenteri hei, me leivotaan

Tonttutyttö Siiri on leiponut aamusta iltaan, Joulumuorin apulaisena pipareita, kakkuja, torttuja ja paljon muuta maittavaa. Joulupukin valtakunta Korvatunturilla viettää joulua aivan niin kuin kaikki me muutkin. Joulun vietto alkaa kuitenkin myöhemmin, koska aattona Korvatunturin väellä on hoppu. Kaikkien kilttien lapsien luona käydään!! Joulumusiikki soi Korvatunturin keittiössä ja kaikki laulavat työta tehdessään. Siiri Tonttutytön terveiset kaikille lapsille ja lapsenmielisille, joulumieli saapuu tänään musiikin merkeissä.

Kuunnelkaa ja laulakaa.

http://www.youtube.com/watch?v=MMRNxCLF1L4&feature=&p=7B7180983D4FC9EB&index=0&playnext=1

Kulkuset helisevät, joulu on jo ovella.




Blogi
Joulukalenteri Kerttu-mummun kinkun kaveri.
17.12.2010

17.12.2010 Joulukalenteri Jouluun on seitsemän yötä

Viikko aikaa jouluaattoon! Siiri Tonttutyttö odotti myös kovasti jouluntuloa. Hän tietää, että kaikki lapset niin pienet kuin isotkin ovat hyvin kilttejä, kun jouluun on seitsemän yötä. Petteri Punakuono oli  valmiina lähtemään tonttutytön kanssa tarkkailumatkalle. Tämä on hauskaa, totesi Siiri, kun pulkka kiiti jälleen pitkin taivaankantta. Jouluvalot valaisivat maata ja talojen ikkunoita vilkkui valot. Maisema on kaunis, puut ovat huurteisia ja hanki kimmeltää.

Rannalta hän löysi kelkan, jolla potkutteli pitkin järveä. Tonttutyttöä vastaan tuli Tuomas-vaari, jonka kelkassa oli kaunis kuusi. Joulaattona kuusi saa ylleen juhlavaatteet, joulu tulee. Pupujussit loikkivat riemusta pitkin järveä. Avaralla jääkannella niillä on tilaa kisailla ja leikkiä keskenään. Tonttutyttö huomasi ison harmaan Missu-kissan. Kissa oli tulossa Kerttu-mummon luota, jossa Mummu oli antanut Missulle lautasellisen kermaa. Kissa oli kylläinen ja niin tyytyväinen oloonsa, että sen kehräys kuului kauas. Tonttutyttö kipaisi ikkunan taakse ja löysi ruokaohjeen, jolla syntyisi kinkun kaveri.

Kerttu-mummun kinkun kaveri.

Muutama raaka punajuuri raastetaan ja haudutetaan.

Lisätään piparjuuri tahnaa maun mukaan.

Maustetaan vielä hyppysellisellä suolaa, ripauksella pippuria

ja sopivasti hunajaa.

Nopsasti Korvatunturin keittiöön ja raastamaan punajuuria. Tonttutyttö valmisti Kerttu-Mummun kinkun kaverin. Se onnistui Joulumuorista hyvin. Ohje oli jotenkin niin,että hieman sitä ja tätä ja maun mukaan sopivasti. Tonttutyttö teki ohjeen mukaan maistuvan ja maukkaan kinkun kaverin.  Joulupukki nyökytteli tyytyväisenä, mainiota ja maukasta. Joulumuori tuopa minulle lisää kinkkua.

Tönttutyttö nukahti, samoin koko Korvatunturin väki. Kulkuset kilisivät. Ääni kantautui kauas Korvatunturilta. Jouluun on seitsemän yötä.



Blogi
Joulukalenteri Jouluntaikaa pääkaupungissa
16.12.2010

16.12.2010 Joulukalenteri suuret valkoiset rusetit

Pääkaupungissa on koettu jotain kummallista. Siellä on paljon lunta, enemmän kuin Lapissa. Kipinä-Poro valjastettiin suuren pulkan eteen.Tonttutyttö Siiri matkasi katsomaan sitä ihmettä. Hän ei ollut käynyt neljäänkymmeneen vuoteen pääkaupunkiseudulla. Siiri oli kiltti tonttu, joka ei koskaan unohtanut tehtäväänsä, joka hänellä oli aina ennen joulu, kuunnella ja tarkkailla. Tonttutytön pulkka täyttyi iloisista matkaajista, jotka Siiri oli kutsunut mukaan. Pulkassa olivat, Leenu, Saana, Sussu, Elisa, Viivi, Sanni, Liinu, Emma, Aino ja ainoa poikana joukkoon mahtui Vili, jolla oli matkaeväänä iso rasiallinen Vihreitä Kuulia. Siiri tiesi sen olevan Joulumuorin herkkua. Viliä odotti yllätys.

Kipinä ohjasi pulkan Forumin katolle, josta oli kiven heiton matka tärkeisiin paikkoihin. Joululaulut kaikuivat ja tonttujoukko suunnisti oikeaan kohteeseen. He olivat tonttuja, koska Tonttutyttö antoi heille punaiset villaiset tonttulakit, joissa kilisi kulkuset. Joulumuoria haastateltiin televisioon. Hän kertoi Lapin ihmemaasta. Joulumuori vinkkasi Siiri-tontun joukkoineen luokseen. Hän huomasi hetkessä Vilin Vihreät Kuulat ja halasi Viliä sekä kiitti herkullisesta lahjasta. Heidän ympärillään oli myyntikojuja täynnä ihania joulutavaroita, jouluruokaa ja mm.lämpöisiä tossuja. Lapset pyörivät ympyrää ja ihmettelivät kaikkea hälinää ja vilinää. Joulupukin apulainen, Teppo-Taitava, toivotteli kaikille hyvää joulua kävellen vaijerilla hyvin korkealla. Yleisö huuteli vastauseksi sitä samaa pukille. Ihmiset menivät ja toiset tulivat, kaikilla oli hoppu. Mihin he kiirehtivät.

Eduskuntatalo massiivinen ja ylpeä. Suunnattoman paljon rappusia, melkein taivaaseen saakka. Urheasti noustiin ylös isojen ovien luokse ja livahdettiin talon sisälle. Tonttujoukolla on pääsy sallittu kaikkialle, jopa maan eduskuntataloon. Kaksisataa viisasta on siellä päättämässä asioista kaikkien parhaaksi. Tontut istahtivat lehterille kuuntelemaan viisaiden ihmisten puheita ja totesivat, että eivät ymmärrä mitään. Arvelivat, seuraavalla kerralla on toisin.

Tonttujoukko ja Siiri lähti tutustumaan taloon Elmeri-Viisaan johdolla. Suuressa juhlasalissa oli iso, kaunis joulukuusi, joka oli puettu juhla-asuun. Upeat, suuret valkoiset rusetit ja punaiset lasipallot oksillaan, se näytti aivan satumaiselta. Kuusimetsä ja lumi tuoksuivat sen ympärillä. Tonttujen piirileikkiä kuusen ympärillä. Istuntosalissa kuului kulkusten kilinää, kaikki hiljeni. Jouluntuloa kilisivät kulkuset.

Ihan oikea ministeri kutsui heidät huoneeseensa, jossa oli mehua pipareita, joulupullaa ja ne maistuivat kaikille. Pöytä tyhjeni hetkessä. Ministeri on tärkeä ihminen, hän hoitaa asioita, että valtakunnassa sujuisi kaikki hyvin. Tontut kertoivat hänelle, miten ihmeellistä kaikki oli. Lumikasat, iso kaupunki ja kiire. Tönttutyttö Siirillä oli ministerille terveiset Korvatunturilta. Emma ja Saana, livistettyään käytävälle löysivät pipari ja glögi tarjoilua. Onpa hyvää he huokailivat ja söivät lisää pipareita ja eipä aikaakaan kun koko joukko hääri niiden luona. Tuokion kuluttua hekin totesivat, olipa hyvää. Tonttujoukko oli tyytyväinen, mutta väsynyt näistä ison kaupungin touhuista. Kotona lumi on valkoista, täällä harmaata.

Kipinä-Poro odotti heitä talon edessä. Tonttutyttö joukkoineen kiipesi pulkkan. Sitten kiitämään taivaankantta myöten Korvatunturille. Olipa siellä mukavaa ja ministerikään ei ollut mikään turhan tärkeä. Hän lauloi kanssamme joululauluja sekä tarinoi hauskasti työstään ja muustakin. Siellä kaikilla oli niin mukavaa! Hyvää Joulua ja kulkusten kilinää, joka kantautui ministerin huoneeseen. Jouluntuloa kilisevät kulkuset.

Ilman täyttää joulunodotuksen taika. Tonttutyttö vilahtaa ikkunan takana. Lattialla pieni kulkunen. Vili ihmettelee Vihreiden Kuulien kohtaloa.




Blogi
Joulukalenteri Kymmenen yötä jouluun
15.12.2010

15.12.2010 Joulukalenteri Sanni ja Elina ja Siiri

Pakkanen paukkui, täysikuu valaisi maiseman. Tähdet tuikkivat iloisesti Siirille ja Petterille. Petteri Punakuonon ja Siiri matkasivat jälleen pitkin taivaankantta. Tonttutyttö Siiri istui pulkassa kääriytyneenä vällyihin ja päässä hänellä oli villainen tonttulakki. Kymmenen yötä jouluun ja joulupukin tuloon.

Kodeissa oli jouluvalmistelut täydessä käynnissä ja joulunodotus täytti jokaisen mielen. Tuolla Sari siivoaa kaappeja, Anne vaatekomeroa jne.... Eräässä talossa pöydällä paloi kynttilät ja kaikki niin lapset kuin aikuiset nauttivat iltapalaa. Tonttutyttö huomasi, että pöydässä oli leipää ja juustoa sekä kakkua. Rahkolan Joulutalosta saa maukkaita kotona tehtyjä leivonnaisia, Siiri kuuli kerrottavan.

Tonttutytön korvat erottivat joululaulujen kaiun. Hän lähti ääntä kohden. Sanni ja Elina katselivat ja kuuntelivat joululauluja netistä. Siiri kuuli tuttuja lauluja mm. Nisset ja Nasset, Tonttujen jouluparaati, Joulupukki, Joulupuu on rakennettu. Tytöt toivoivat olevansa tonttuja, jotka kulkisivat katselemassa, onko täällä kylällä kilttejä lapsia. Tonttutyttö tuli ja kutsui heidät mukaansa. Tytöt lähtivät innoissaan. Lämmintä päälle ja Siirin antamat villaiset tonttulakit päähän. Lakeissa kilisi pienet kulkuset. Siinä oli kaksi pientä tonttutytöä.

Tontut kuulevat ja näkevät ihan kaiken. Tuo oli aivan uutta tytöille.  Sanni ja Elina huomasivat, että äiti ja isä paketoivat joululahjoja. Pakettiin, johon tuli pieni kamera, isä kirjoitti nimen Elina. Sannin nimi tuli pakettiin, jossa oli kitara. Lahjat olivat heille. Ne olivat juuri ne tärkeimmät joululahjatoiveet. Elina ja Sanni olivat sanattomia ja hämmentyneitä tilanteesta. Kerrottiin, että tontut herättävät hyvää ja lämmintä mieltä ja huoneesa on silloin häivähdys neilikan, havun ja kanelin tuoksua. Tontut ovat myös aivan huomamattomia.

He kuulivat äidin ja isän keskustelun,  eikä se ollut kaikin osin miellyttävää kuultavaa. Totta kuitenkin joka sana. Sanni oli pinnannut koulusta ja Elinalla oli tapana venyttää kotiin tuloaan. Vanhemmet tuumivat, pitäisikö odottaa ensi joulua lahjojen kanssa. Ensi vuonna he olisivat tunnollisempia, ehkä. Yht`äkkiä huoneessa tuntui lämmin häivähdys neilikan tuoksua. Tuo on totta,  kaikki kolme tönttutyttöä olivat siellä.

Aamulla Sanni ja Elina muistelivat yöllistä retkeään Siiri Tonttutytön kanssa. Untako? Pieni kulkunen oli lattialla. Kymmenen yötä jouluun.  Kaksi pikkutyttöä olivat niin kilttejä kuin kiltit tonttutytöt. He auttoivat ja ahkeroivat äidin ja isän iloksi. Jouluun on kymmenen yötä, he laskivat. Huomenna enää yhdeksän!

Tonttutyttö Siiri heilutti ja kiiti jälleen kohti Korvatunturia. Kulkusten kilinä kaikui taivaankannelta, revontulten räiskyessä. Kuulitko sinä?




Blogi
Joulukalenteri Siirin Luistelukilpailu
14.12.2010

14.12.2010 Joulukalenteri Jänö Jäpikkä, Ketku Kettu , Fanni-Fasaani

 

Tonttutyttö Siirin tarkkailumatka alkoi illan hämyssä. Poro Kipinä oli tänään pulkan vetäjäporo. Siiri kantoi pulkkaan retkiluistimia sekä ison paketin, jonka  Joulupukki antoi hänelle. Paketissa oli riekonpaistia, poronjuustoa ja kampanisuja. Keittäjätonttu kiikutti mukaan suurta pataa täynnä riisipuuroa ja kädessä hänellä oli lakkahilloa purkillinen. Pulkka oli täynnä melkoisia herkkuja. Kipinä-poro matkasi taivaankantta myöten Kyrösjärven rannoille luitelukilpailuun. Siiri aikoi myös kilpailla, sillä retkiluitelu oli tonttutytön rakas harrastus. Sitä se oli ollut melkein sata vuotta.

Tonttutyttö kohtasi eilen palatessaa Korvatunturille lintutornin luona fasaanin, ketun sekä pari jänöjussia. Heiltä oli unohtunut Metsänväen juhlat Seitsemisissä. Siiri sai kuulla, että he aikoivat pitää lintutornin luona luistelukilpailut huomenna. Yleisölle, samoin osanottajille on tarjolla kuumaa kaakaota ja tottakai piparia ja nisuäijiä. Voittaja saa jouluaterian jouluaattona oman valintansa mukaan.

Kilpailu alkoi yhteislähtönä. Kaikki kirmasivat innoissaan vasta-auratulle luistelutielle. Pöllö-vaari toimi lähettäjänä ja myös kilpailun ylituomarina. Luistelua selosti varmalla tyylillään Aslak-tonttu, joka toimii tarvittaessa juontajana, kuuluttajana tai hupi tonttuna. Hän selosti, Fanni-fasaani johtaa, ei, nyt edelle pääsee Ketku Kettu ja hups tuolla Jänö Jäpikkä suorastaan loikkii luistimilla. Siiri Tonttutyttö kiitää jäätä pitkin kuin raketti ja saavuttaa, saavuttaa, SAAVUTTAA Fanni Fasaania. Viimeisenä, yhdessä rykelmässä on joukkio tonttuja ja lapsia, jotka ovat unohtaneet kotiin menon kilpailun tuoksinassa.  Loppukiri Fanni-Fasaani ja Siiri Tonttutytön välillä oli huikea. Fanni Fasaani voitti Siirin sulan mitalla. Kettu Ketku ja Jänö Jäpikkä taistelivat pronssista. Lopuksi Jäpikkä voitti Ketku Ketun. Ketun juonet eivät auttaneet, sillä Pöllö-vaari oli loistava ylituomari.Hän ei hyväksynyt minkäänlaista vääryyttä. Ketun neljäs sija ei ollut ollenkaan huono. Yleisö hurrasi ja taputti kaikille kilpailijoille. Siiri Tontutyttö sai niin valtaiset aplodit, että kyynel vierähti poskelle.

Tonttutyttö oli unohtanut pienen kirjansa Korvatunturille. Ihanaa viettää vapaapäivää, hän huokaisi. Kuuma kaakao maistui kaikille. Lintutornin pöytä notkui tarjottavasta. Pian se väheni ja hupeni ja lopuksi tyhjeni. Tyhjällä pöydällä lepattivat tunnelmalliset kynttilät.

Palkinnot jaettiin, Fannilla oli tiedossa jouluateria. Tonttutyttö sai vuorokauden oleskelun Kylpylän iloissa ja hoidoissa. Jänö Jäpikkä loikki kotiin taskussaan lahjakortti kännykkä liikkeeseen. Kaikki palasivat kotiin onnellisina ja tyytyväisinä mahat pullottaen.

Kipinän koivet iskivät kipinää, sen lähtiessä Korvatunturille Tonttutytön kanssa. Kulkuset kilisivät iloisesti ja kilinä kuului aina Kauppikselle asti. missä tärkeitä aikuisia istui pohtimassa ja pohtimassa tärkeitä asioita.

Tonttutytön vilkutus taivaalta. Kaukaa kaikui:

http://www.youtube.com/watch?v=UE5YOMcHrpU&feature=related





Blogi
Joulukalenteri Metsänväkeä Seitsemisessä
13.12.2010

13.12.2010 Joulukalenteri keijut menninkäiset...............  

Tonttutyttö sai tiedon, että metsänväellä on illalla pikkujoulujuhlat. Petteri Punakuono oli vapaana. Siiri valjasti tällä kertaa suuren, suuren pulkan Petterin vedettäväksi. Pulkan vetäminen onnistuu, sillä Petteri on Joulupukin poroista kaikkein voimakkain ja suurin.

Kulkusten helinä kutsui lapsia joka puolelta pikkujoulumatkalle. Siiri Tonttutyttö pysäytti Petterin vähän väliä. Pulkka täyttyi lapsista, jotka iloisina odottivat metsänväen juhlaa. Pulkassa istuivat mm. Kaisa, Elisa, Otto, Eino, Oona ja toinen Otto-poika, Sanni, Elli ja Anni, Liina, Emma sekä monta muuta iloista lasta. Petteri taivalsi kalliin kuormansa kanssa kohti Seitsemistä.Punaposkisina lapset astuivat isolle aukiolle. Heidän silmänsä levisivät ihmetyksestä isoiksi kuin teevadit.

Seitsemisen Kansallipuistoon oli kokoontunut sata ellei tuhat määrin metsänväkeä. Kaikki olivat sulassa sovussa keskenään metsänpiiat, sinipiiat, keijut, mennikäiset, maahiset, metsähiisit kuin myös sudet, ketut, porot, peurat, pupujussit, myyrät, hiiret jne..... sekä tutut ja tuntemattomat linnut. Puheen sorina ja myös kummallinen pörinä kuului aina aarnimetsässä asti. Otso mesikämmen oli nukkumassa talviuntaan ja heräsi siihen pörinään, köpötteli ovelleen kurkistamaan, mitä ulkona tapahtuu. Unenpöpperöinen Otso totesi, ei mitään mielenkiintoista ja meni takaisin talviunilleen. Kylpylän vieraita vain saapui Metsänväen pikkujouluun helikopterilla, jonka ääni aiheutti sen kummallisen pörinän. Ihmetystä riiti.

Pöllöjen torvisoittokunta aloitti illan metsänväen kotiseutulaululla. Hermanni Hirvi, arvokas vanha herra, asteli ylväästi korokkeelle, kuten metsän kuninkaan kuului. Loistava tervehdyspuhe, Hirvi-Hermanni osasi huomioida kaikki sekä toi joulunodotuksen ja joulualusajan esiin kaikkia lämmittävällä tavalla. Piirileikki alkoi, kaikki metsänväki, lapset ja kylpylän vieraat ilakoivat.

Pieni välikohtaus kohautti vieraita, kun joukko maahisia ja menninkäisiä ryntäsi sinipiikojen ja keijujen luo, aikoen viedä heidät mukanaan luolaansa päivänsäteiksi. Hirvi Hermanni arvokkuudellaan ja iän tuomalla viisaudella hoiti asian kuntoon. Sinipiiat, keijut, maahiset ja pienet mennikäiset leikkivät yhdessä piirileikkiä, sovinto oli syntynyt. Lapset yhdessä pupujussien kanssa pyörivät piirileikissä. Kettujen kanssa he järjestivät kilpajuoksun. Kuka voitti? Arvaahan sen, kun ketuista on kysymys, ja vielä pikkujoulujuhlan aikaan....

Tonttukuoro esiintyi, siinä lauloi Joulupukin koko suku, joka oli saapunut joka puolelta maailmaa metsänväen juhlaan. Etuoikeutettu solisti oli Leevi Leipuritonttu, Taavi-Tallitonttu oli myös mukana, kuten kaikki tontut, joita olette tavanneet. Tallitonttu oli niin vanha, ettei itsekään muistanut ikäänsä, mutta eihän sillä ole väliä. Esitys oli mahtava ja viimeisenä kajahti ilmoille Tonttujen jouluyö. Kaikki lauloivat kuoron mukana, kukin omalla äänellään. Tonttutyttö Siiri oli tarkkaillut, mitä herkkuja juhlavieraille tarjottiin. Pöydällä oli makkaroita, mehua, poronjuustoa, ja tietenkin piparia, joulurinkeleitä sekä marjoja mustikoita, puolukoita, karpaloita, hillaa ja kaikkien herkua, joulutorttua. Porot saivat jäkälää ja heinää.

Ilta oli jo vaihtumassa yöksi, kun tonttutyttö kokosi joukkonsa isoon Petterin pulkkaan, kotimatka alkoi. Jokainen heräsi aamulla pirteänä omassa sängyssään. Mielessä pyöri metsänväki ja pikkujouluilta, totta vai unta. Kulkusten ääni kuului, punainen tonttulakki häivähti ikkunan takana.





 

Blogi
Joulukalenteri Konsta, Tuulikki, Siiri ja koiranleikki
12.12.2010
Tuulikki-koira, Konsta häipyi omille teilleen

12.11.2010 Joulukalenteri tarkkailijatonttu

Joulupukilla on tonttuja kaikkiin tehtäviin. Nimensä he saavat sen mukaan, millainen tehtävä heillä on. Siiriä voidaan kutsua tarkkailijatontuksi. Siiri-Tonttutyttö oli valjastanut pulkan Turpo-Poron perään ja lähti jälleen tarkkailumatkalleen. Turpon pulkassa oli turvallista istua ja matka taittuui todella vauhdikkaasti. Vauhti kiehtoi Siiriä ja innoissaan hän heilutti kaikille, joita tapasi reitillään.

Lakeuden Ristin ja Aalto-keskuksen nähdessään, Siiri huikki Turpolle, stop psähdy. Tänään tarkkaillaan näillä lakeuksilla. Tonttutyttö katseli ja kierteli ja kuunteli ja ihaili jouluvaloja. Törnävän suuntaan mennessään, häntä vastaan hölkytteli isokokoinen koira. Siiri tunnisti Konsta-koiran olevan karkumatkalla, samoin kuin Rontin muutama päivä sitten. Konstan mielestä asia ei suinkaan ollut niin. Se oli suorataan närkästynyt tuollaisista luuloista. Se selitti innoissaan menevänsä Tuulikki-koiran luo leikkimään koiranleikkiä. Se on sisareni, sanoi Konsta-koira. Siiri uskoi ja lähti mukaan koiranleikkiä leikkimään. Tuulikki-koira juoksi ja välillä pyöriskeli lumisessa puutarhassa. Voi sitä riemua, kun koira-sisarukset kohtasivat. Aikansa telmittyään kaikki väsyivät ja istahtivat hangelle. Tonttutyttö Siiri keksi silloin, että  matkataan kaikin Korvatunturille Joulupukin poroja katsomaan. Turpo-poron pulkkaan ahtautuivat , pieni Tonttutyttö sekä kaksi suuren suurta koiraa.

Korvatunturille saavuttiin hetkessä. Koirat ja Siiri menivät tervehtimään Ailua, Nopsaa, Mielikkiä, Kipinää Petteri Punakuonoa ja kaikkia muita jäkälää syövää poroja. Poroilla oli ruoka-aika. Tuulikki-koira oli utelias. Se kyseli, miksi Petterin kuono on niin punainen. Petteri Punakuono kertoi, kun kuutamo ei valaise porojen matkaa, hän on ensimmäisenä poroletkassa ja valaisee maiseman punaisella kuonollaan. Sekös nauratti Konsta ja Tuulikkia. Koirat osaavat nauraa. Konsta vuorostaan uteli, kipinöikö Kipinä-poro. Kaviot lyövät tulta,kun mennä viiletetään vauhdilla, Kipinä totesi vakavana. Konsta- ja Tuulikki-koiran mielestä tärkeimmät asiat oli porojen kanssa selvitetty ja mielenkiinto kohdistui kuuluvaan laulun luritukseen.

Laulu kuului Joulupukin keittiöstä, jossa Leipuritonttu hääräili. Siinä sitä hämmästeltiin. Siiri ja sisarukset kurkkasivat ikkunasta. Leevi-leipuritontun kaulin heilui ja jauhot pöllysivät ympärillä. Hän on kiltti ja ystavällinen, kaikki tontuthan ovat, ainakin melkein. Leevi oli aina iloinen, kiltti ja ystävällinen. Hän huomasi Siirin ja koirat ikkunan takana, kutsui heidät keittiöön. Konsta ja Tuulikki sekä Tonttutyttö joivat kaakaota ja söivät isot kinkkuvoileivät, jotka Leevi Leipuritonttu tarjosi heille. Mukaansa he saivat isot nisuäijät ja suuren pussillisen piparkakkuja, jotka oli leivottu Kerttu-Mummun ohjeen mukaan.

Tyytyväisinä, mahat pullottaen, lähdettiin paluumatkalle. Matkan aikana koirat kertoivat Siirille innoissaan, millaista heidän kotonaan on, mitä lapset ja vanhemmat puuhaavat. Konsta kertoi Saarasta ja Samulista. Tonttutyttö sai yllättäen tietoonsa paljon, paljon mielenkiintoisia asioita, joista hän raportoi Joulupukille.

Turpo-Poro kiisi taivaankantta myöten kotiin. Tonttutyttä Siiri heilutti tonttulakkiaan ja kulkuset kilisivät riemukkaasti. Molemmat koirat olivat väsyneet seikkailustaan ja nukkuivat sikeästi koiran unta omissa peteissään. Kulkusten riemullinen kilinä kuultiin Konstan ja Tuulikin kodeissa.

Blogi
Joulukalenteri Tonttutyttö ja Turpo-Poro
11.12.2010

11.12.2010 Joulukalenteri

Lappiin on tullut kaamos. Aurinko näyttäytyy seuraavan kerran tammikuussa. Tonttuväelle upeat revontulet tuovat auringon tervehdyksen kaukaa taivaanrannan takaa. Tonttutyttö Siiri kuitenkin kaipasi juuri nyt aurinkoa ja sen kauniin kultaista paistetta. Siiri kulki kierroksellaan aina illan hämyssä. Hänellä oli ikävä aurinkoa.

Hän oli menossa porojen luo ja kas, silloin hänen mieleensä juolahti, teenpä pulkkamatkan etelään. Kaikki Joulupukin porot olivat syömässä herkkuaan, jäkälää lumen alta. Tonttutyttö katseli niitä ja mietti,mikä poroista olisi sopivin Ailu, Sipsu, Pyryn vai Kipinä. Hän päätyi Turpo-Poroon, joka oli tullut Tonttutytön luokse. Siiri valjasti Turpon pulkan eteen. Se oli pieni kahdelle tarkoitettu pulkka. Siiri laittoi lämpimän huovan ja porontaljan pulkan istumelle. Turpo juoksi taivaakantta myöten Siirin ohjastamana.

Tuolla pilkotti jo iso järvi ja niemen nokka loisti auringon valossa. Poro ja Siiri saapuivat perille. Tonttutyttö istui pulkassa ja ihaili puhtaan valkoista maisemaa ja miljoonia timantteja, jotka loistivat hangella auringon kimmalluksessa. Siiri jätti Turpon lepäämään ja kiirehti itse katselemaan ja kuuntelemaan, mitä päivällä tapahtuu,sujuuko joulunodotus leppoisasti, ilman kiireitä.

Iloisena hän laittoi merkille, järvelle oli tehty ladut. Lapset ja aikuiset saavat nauttia siellä hiihtoretkistä. Joulunaikana sulatella kinkkua ja muita ihania jouluherkkuja, liikkumalla suksilla. Järvelle auratulla tiellä voi luistella, kävellä jopa hurauttaa potkukelkalla vaikka Kylpylään kylpemään. Täällä osataan, hän hymyili ja lähetti vienon kulkusten helinän ilmaan. Se kuului rakennustoimistossa, jossa väki touhusi kiireissään. Pienen tonttutytön kulkusten helinä kaikui siellä tuokion.

Pienet koululaiset pelmahtivat jäälle. He rupattelivat ja kertoivat , mitä he toivoivat Joulupukin tuovan lahjakontissaan heille. Siiri, tonttutyttö jutusteli heidän kanssaan, samalla kirjoittaen pieneen kirjaansa. Siiri päätteli kaikkien lasten olleen kilttejä.

Aurinko paistoi ja järven jää kimmalsi, mutta Siirin oli lähdettävä takaisin Korvatunturille. Tiedätkö mitä, Tonttutyttö Siiri oli Turpo-poron kanssa karkumatkalla. Hän oli unohtanut kysyä luvan päivä matkaan Joulupukilta. Mitä nyt? Ei hätää Joulupukille maistuu ruisleipä, jota Siiri sai tuliaisiksi paikallisista leipomoista. Aurinko paistoi, tonttutyttö heilutti jäähyvisiksi, tonttulakki viipottaen. Turpo-Poro kiisi Korvatunturille kulkusten helistessä. Korvatunturilla Joulupukki huokaisi, olipa maukasta leipää ja unohti Tonttutyttö Siirin torumisen.




Blogi
Joulukalenteri Joulutalo Rahkolan elämää
10.12.2010

10.12.2010 Joulukalenteri Tonttujen ompeluseura

Tonttutyttö kulki kurkistelemassa jälleen ikkunoista, vallitseeko rauhallinen joulunodotus aika. Talojen pihoilla paloivat kauniit jouluvalaistukset. Katujen varsilla tähdet loivat lempeää valoaan. Maisema näytti upealta. Se oli rauhallinen ja Siirin mielen täytti todellinen joulunodotus.

Kirkon luota hän näki tuikkivat pienet valot. Siellä oli Joulutalo Rahkola hänen edessään täydessä juhlavalaistuksessa. Siiri hypähteli talon pihapiiriin, kurkki ikkunoista sisälle. Talo oli tonttutytön mielestä kuin koti Korvatunturilla. Tämä on aivankuin työpaja ja myymälä Joulupukin luona. Täällä on ollut paljon joulupukin ja tonttuväen apulaisia, Siiri huokaili.  Pöydillä oli monenlaisia taitavien käsien tekemiä tavaroita. Niitä oli mm. puisia, nahkaisia, lasisia sekä raudasta muotoiltuja.

Tässä ilmanalassa tuiki tarpeellisia villasukkia oli myös pöydillä. Siiri katseli omia jalkojaan ja totesi villasukkiensa olevan hieman kuluneet. Tonttutyttö lähetti pyynnön Joulupukille, että hänen toivelistallaan joululahjaksi on villasukat. Saavathan tontutkin toivoa joululahjoja!!

Tuvassa oli mummuja kudin kädessään ja höyryävä teekuppi edessä sekä suuri suklaarasia avonaisena pöydällä. Tonttutyttö asui reippaasti tupaan ( suklaarasia houkutteli) ja tuli mukaan ompeluseuraan. Hän huomasi pöydällä ohjeen sukan valmistamiseen. Maiju-mummu oli tuonut niitä mukanaan Joulutalon ompeluseuraan. Hän kertoi, että sen ohjeen mukaan valmistetaan sukkia pojille, jotka astuvat armeijaan vuoden alussa. Toivottavasti sukkia saadaan tarpeeksi, että jokaiselle riittäisi ihan oikeat, käsinkudotut villasukat. Tonttutyttö ryhtyi innoissaan työhön ja eipä aikaakaan, kun sukka ja siihen aivan oikein kudottu kantapää valmistui. Siiri huomasi osaavansa kutoa villasukkan ja hän oli siitä riemuissaan.

Kuului kulkusten helinää. Siirin katsoi ikkunasta, mikäs siellä helisee. Petteri Punakuonon pulkka pysähtyi Joulutalo Rahkolan pihalle. Pulkasta hypähti  tonttuväkeä. Siiri vinkkasi heidät sisälle. Tonttujen ompeluseura alkoi, heillä oli glögiä ja pipareita ja torttuja sekä vihreää teetä. Sukkia valmistui kuin liukuhihnalta. Poikien tullessa armeijaan villaisia sukkia riittää jokaiselle.

Aamu alkoi sarastaa, kun tontut, Siiri etunenässä, juoksivat iloisena rantaan, odottamaan kuljetusta Korvatunturille. Kulkusten helinä ja vilkutus, Korvatunturiin matka käy.

Mari tuli Joulutaloon aamulla ja huomasi lattialla punaisen tonttulakin. Kuului vieno tiukujen helinä.



Blogi
Joulukalenteri Kerttu-mummun piparien salaisuus
9.12.2010

9.12.2010 Joulukalenteri Piparikilpailu

Petteri Punakuonon pulkka oli täynnä iloisia matkalaisia. He olivat matkalla Korvatunturin piparikilpailuihin. Kulkusten tahdittamana matka taittui rattoisasti perille asti. Poron kyydissä olivat Marjo, Kaisa, Paula, Tytti, Liisa, Kerttu-mummu ja monta muuta taitavaa leipojaa. Jokainen havitteli voittoa omilla piparkakuillaan. Tonttutyttö Siiri oli innoissaan. Hän mietti pian kohoavia isoja kasoja pipareita, joita voi maistella ja mutustella. Kaikkien kassit ja pussit olivat täynnä vispilöitä, kulhoja, jauhoja, mausteita jne.... Jouluisen mausteiset tuoksut leijuivat ympärillä.

Kilpailijat tonttulakit päässään, punaiset essut ympärillään ryhtyivät puuhiin. Siinä oli vispausta, vatkausta, keitettiin mausteita ja tehtiin kaikkea mahdollista. Siiri seurasi touhua ja oli aivan pyörällä päästään. Hän tuumi, että edellisen päivän kakun teko oli tuohon verrattuna lasten leikkiä. Piparien ohjeet oli visusti piilossa muilta kilpailijoilta. Ohjeet olivat kilpailioiden muistissa. Siiri huomasi,että joku kurkkasi salaa paperiin. Vihdoinkin pöytä oli kukkuroillaan pipareita.

Joulupukki ja korkea arvoinen raati maisteli niitä. Joulumuori oli raadin puheenjohtaja. Hänen johdollaan keskusteltiin leppoisasti ja välillä vähemmän leppoisasti ja löytyhän ne parhaat piparit.Tonttutyttö Siirillä oli kunnia julistaa kilpailun parhaat piparit ja samalla selvisi voittaja, joka oli Kerttu-mummu ja hänen maukkaat piparinsa. Joulupukki ojensi hänelle Pipari-Pystin ja Piparien leipojamestarin kunniakirjan. Korvatunturilla vietettiin piparikarnevaalaja, joissa kaikilla oli niin mukavaan.

Tonttutyttö Siiri houkutteli Kerttu-mummua paljastamaan piparien salat. Hän onnistui ja tässä ohje.

Kerttu-Mummun piparit.

150 gr voita                               

11/2 dl sokeria

1 dl siirappia

2 tl pomeranssinkuorta

1 tl kanelia

1 tl sneilikkaa

1 tl inkivääriä

2 pientä munaa

1 tl soodaa

1/2 tl suolaa

61/2 dl vehnäjauhoja

11/2 dl ruisjauhoja

voi, sokeri hunaja siirappa ja mausteet kiehautetaan

hieman jäähtyneenä ne vatkataan vaahdoksi, johon munat yksi kerrallan lisätään hyvin vatkaten.

Sooda ja suola sekoitetaan jauhoihin , jotka lisätään taikinaan.

Taikina saa seistä seuraavaan päivään, jolloin se leivotaan pipareiksi jokaisen oman maun mukaisilla muoteilla: sydämiä, tätiä, perinteisen mallisia, poroja jne....

Uunin lämpö 225 astetta ja piparit paistetaan 5-10 minuuttia kauniin, kauniin ruskeiksi.   

Kaikki ihmettelivät, miten tuo onnistui, leipominen seuraavan päivänä. Aika on vaan niin kummallista. Korvatunturilla Joulupukin kotona se on aivan erilainen, kun meillä täällä etelässä. Siellä aika käy ihan omaa tahtiaan. Korvatunturilla kaikki on mahdollista, Kerttu-Mummun piparit onnistuvat siellä hetkessä. Vai oliko Kerttu-mummu viisas nainen ja teki oman taikinansa kotona, otapa tuosta selvää.

Kyrösjärven jäälle laskeutui iloiset piparien leipojat. Petteri Punakuono pulkkineen kiiri taivaalle. Tonttutyttö Siiri vilkutti iloisesti kulkusten helistessä.




Blogi
Joulukalenteri Joulupukin ja Siirin kakun syönti
8.12.2010
Lahjoja pukinkonttiin

 





8.12.2010 Joulukalenteri Ellin Kakku

Tonttutyttö oli Joulupukin kanssa Korvatunturin työpajassaja, he paketoivat lahjoja. Siiri pienestä muistikirjasta tarkistettiin, millaisia lahjoja kukin ansaitsee. Pakettiin vilahti elokuvia, pehmoleluja, pelejä, suklaarasioita, kirjoja ja paljon muita ihania tavaroita.

Joulupukin työtahti hidastui ja pää nuohteli alas aina vähän väliä. Tonttutyttö tuumi, että nyt on päivänokosien aika. Päiväkahvit pitää myös keittää.pitää keittää. Joulumuori oli omalla joulunaluskierroksellaan, mitään hyväskää ei löytynyt kaapeista. Joulupukki oli mielitekosillaan, joten Siirin kokeili leipojan taitojaan.

Joulupukin nenään tuli herkulliset tuoksut, jotka herättivät hänet päiväunilta. Siiri oli pyöräyttänyt helpon kakun. Kakun ohjeen hän oli saanut vuosia sitten kurkkiessaan Kartussa ikkunan takana, silloin hyvän tuoksun perässä.

Ellin kakku.

3 dl sokeria

2munaa

200gr voita

1 purkki kermaviiliä

1 tl vanilja jauhetta, 1tl kardemummaa, 1tl kanelia

1tl soodaa

5dl vehnäjauhoja .

Kaikki aineet sekoitetaan keskenään, sitten vuokaan, 175 asteiseen uuniin ykdeksi tunniksi.

Joulupukki ja Siiri nauttivat yhdessä koko kakun. Se oli todella maukasta. Tonttutyttö sai houkuteltua Joulupukin mäenlaskuun. Heillä oli haustaa, hiipalakit heiluivat ja Joulupukin parta liehui ja huurtui.

Kaikkien pitäisi laskea mäkeä, koska se parantaa laskutaitoa, totesi Joulupukki. Kulkusten helinä kuului kauas. Kuulitko sinä sen?


Blogi
 



Joulukalenteri Rontti ja Tonttutyttö
7.12.2010
Kirjoita kuvan alt-teksti tähän

7.12.2010 Joulukalenteri piparien houkutus

Siiri lähti Korvatunturilta matkaan ja saapui Kyrösjärvelle. Tonttutyttö oli jälleen tarkkailijatonttu, joka hiipi ikkunoiden takana ja merkitsi muistikirjaansa näkemänsä niin hyvät kuin huonot tapahtumat. Joku katseli  televisiosta uutisia, joku tuskaili jo huomisen takia, jossain piti laittaa lapset nukkumaan, joku pakkaili tavaroita matkustakseen talven ajaksi Floridaan jne..... Kaikki olivat kilttejä tänään.

Tietä pitkin Siiriä vastaan juoksi pieni valkoinen koira, se kurkkasi aina välillä taakseen. Takaa kuului ääni, joka huusi "Ronttiiii..., Ronttiii... , missä olet ...tule takaisin." Pieni villakerä tunsi nimensä ja seisahtui paikoilleen, mietti mitä tehdä. Edessä olisi vapaus juosta valkoista, ihmeellistä, lumista tietä ja takana Marjon leipomat piparit terassilla.

Rontti huomasi Siirin ja siinä he katselivat toisiaan, tonttutyttö ja pieni valkoinen Rontti-koira.

Mitä mietit, Siiri kysyi. Pipareita, vastaus tuli kuin pyssyn suusta. Rontti-koira selvitti, että Marjo oli leiponut niitä ja laittanut pellisen jäähtymään terasille ja siinä samassa ovan avauksessa hän oli livahtanut valkoiseen vapauteen. Tuletko kanssani maistelemaan niitä, pikku koira kysyi Siiriltä. Piparit ovat varmaankin vielä ulkona. Terassilla oli kuin olikin pellinen herkulliselta tuoksuvia pipareita. Ne maistuivat niin Rontille kuin myös tonttutytölle. Ulkona istui tyytyväinen Rontti ja Tonttutyttö vatsa täynnä joulupipareita, kun Marjo tuli noutamaan pellistä pipareita.

Ne olivat niin hyviä, että Siiri päätti kutsua Rontin emännän Korvatunturin piparikilpailuun. Punainen tonttulakki vilahti ja kuului tiukujen helinää.



Blogi
Joulukalenteri Kaisan itsenäisyyspäivä
6.12.2010
Kirjoita kuvan alt-teksti tähän

 



 6.12.2010 Joulukalenteri Kaisan itsenäisyyspäivä 

Tonttutyttö touhusi jälleen tomerana punainen hiippalakki heilahdellen. Siiri oli kierrellyt kurkistelemassa talojen ikkunoista sisään. Kuunnellut tarkalla korvalla lasten ja aikuisten tarinoita. Pieni muistikirja oli täynnä erilaisia asioita tiedusteluretkeltä. Kirjassa on tärkeää tietoa Joulupukille.

Kaisan ikkunan takana hän huomasi Kaisan tuumivan, onko tonttuja olemassa, ihan oikeasti. Kaisa selaili tonttukirjaa, loikoen sängyn päällä. Kirja kertoi tonttuväen elämästä, joulupukista ja joulumuorista sekä poroista että metsän eläimistä. Siiri, tonttutyttö, istahti Kaisan sängyn laidalle tokaisten, on olemassa, minä olen siitä esimerkki, noin sata vuotta nuori tonttu. Siiri tarttui Kaisaa kädestä ja kysyi, lähdetkö kanssani pienelle matkalle. Petteri Punakuonon pulkassa matka taittuu rattoisasti. Kaisa on rohkea tyttö ja tottakai, matkalle lähdettiin. Tonttutyttö antoi Kaisan ylle lämpimän turkin. He istahtivat poron pulkkaan. Sitten mentiin, suorastaan lennettiin taivaankantta myöten.

Alla levittäytyi maa kauniina ja lumivalkoisena. Sinivalkoiset liput liehuivat lipputangoissa, olihan Suomen itsenäisyyspäivä. Kylien ja kaupunkien keskellä kirkot oli kauniisti valaistu. Kaikkialla tuikki ikkunoille sytytetyt kynttilät itsenäisyytemme kunniaksi. Maamme kylpi juhla-asussaan ja se oli huikaiseva näkymä. Tuossa vilahti Iso-Syöte valaistuksessaan.

Korvatunturi saavuttiin ennätysajassa. Tunturin laella liehui suomenlippu. Kaisa kiiruhti Siirin perässä Joulupukin juhlasaliin. Sinne oli kokoontunut Korvatunturin väki, Joulupukki ja Joulumuori, tontut ja porot sekä kaikki lähettyvillä ja kauempana asuvat metsäneläimet viettämään itsenäisyyspäivän juhlaa. Lippukulkue ja Joulupukin juhlapuhe sai kaikki herkistelemään.

Kaisa katseli kaikkea hämmentyneenä ja ihmeissään. Joulupukki ja Joulumuori tervehtivät häntä, kutsuivat mukaan seuraavana päivänä järjestettävään piparien leivonta kilpailuun. Silloin selviää, kuka leipoo parhaat piparit.

Aamulla Kaisa heräsi ja nousi istumaan sängyssä, juuri silloin ikkunassa häivähti punainen tonttulakki ja kuului vieno tiukujen helinä. Kaisa kuuli tonttutytön kuiskauksen, huomiseen!




Blogi
Joulukalenteri Siimoni navettatonttu ja Siiri
5.12.2010

5.12.2010 Joulukalenteri avautuu

Tonttutytöllä on jalassaan retkiluistimet ja niillä hän mennä porhaltaa pitkin Kyrösjärven jääkantta.  Poikkeaa järven ympärillä olevissa kylissä, Luhalahdessa, Röyhiössä, Tevaniemessä ja piipahtaa myös Kartussa. Kurkkailee kulkiessaan talonväkien touhuja ja kurkistaa navetoihin, joissa navettatontut hääräilivät. Hän tuo Joulupukin terveiset heille, jotka olivat olleet poissa satoja vuosia Korvatunturilta.

Siiri tapaa Siimoni-navettatontun avatessaan erään navetan oven. Siimoni istuu karsinassa heinien päällä iso muki kädessään ja suuri piparisydän toisessa kädessä, nauttien illan rauhasta. Lehmät olivat asettuneet makuulle ja ynähtelivät tyytyväisinä uneen vaipuessaan. Kaksi pientä karitsaa kisailee keskenään nukkumapaikasta viereisessä karsinassa.  Navetta on sellainen vanha ja kodikas, jollaisia on ollut jo satoja vuosia. Ikäisekseen navetta on hyväkuntoinen kuten navettatonttukin. Siiri ja Siimoni kiertelevät navetassa eläimiä katsellen, onko kaikkilla hyvä olla.

Siimoni kertoo asuneensa siellä niin kauan, niin kauan ettei ollut enää viime aikoina laskenut edes satoja vuosia. Taloa oli aina isännöinyt hyvä isäntäpari ja ainoastaan yhden kerran oli ollut ongelmia, hän muistelee. Isäntä oli ollut nuori ja onneton. Hän oli poikamies, joka ei ollut löytänyt itselleen rakastavaa kumppania. Navetassa eläimet tarvitsevat hellän ja osaavan emännän ja samoin isäntä tuvassa. Surressaan kohtaloaan, hän huomasi ainoastaan itsensä ja unohti kokonaan navetan ja sen eläimet. Siimoni tonttu oli silloin tehnyt parhaansa hoitaessaan kaikki navettatyöt ja onnistunutkin töissään. Päivänä muutamana meno muuttui. Nuori isäntä lauleskeli ja tarttui tarmokkaasti asioihin. Kuinka ollakaan taloon ilmestyi nuori, kaunis nainen, joka rakasti niin isäntää kuin kaikkea sitä, mikä kuului talon touhuihin.

Tänä päivänä heidän lapsen-lapsen-lapsen-lapsenlapsi hoitaa taloa ylpeänä ja suurella rakkaudella. Hän tarinoi usein Siimonin, navettatontun, kanssa. Isäntä on yksi meistä, joka uskoo satuihin, tietää satujen ja tonttujen olevan totta. Siimoni puhe hiljenee, hänen päänsä nuokahtaa ja suu aukeaa kuorsaukseen, uni saapuu.

Siiri liukuu luistimillaan lintutornin luo, jossa hän hyppää Petteri Punakuonon pulkkaan. Matka Korvatunturille alkaa kulkusten helistessä.  Piparin ja navetan hajut leijuu hänen ympärillään.



Blogi
Joulukalenteri Eikan ja Siirin iloinen laskettelu
4.12.2010

 

 4.12.2010 joulukalenterin neljäs ovi avautuu

Siiri on hyvin nuori tonttutyttö, noin sadan vuoden ikäinen.Luonteeltaan hän on iloinen, hyväntahtoinen, aina valmis kepposiin sekä hieman tai oikeastaan hyvin utelias.

Eikka-koira, joka oli emäntänsä Helin kanssa iltalenkillä, kuuli tiukujen äänen taivaalta. Eikka suorastaan ryntäsi jäälle, jonne Petteri Punakuonon vetämä tonttureki pysähtyi. Tämä oli Siirin pysäkki ja hän pomppasi poron reestä jäälle. Eikka hyppeli riemuissaan ja haukahteli iloisesti tavatessaan tonttutytön. Tapaaminen oli mitä riemukkain, siinä he hyppivät ja kieriskelivät lumessa, ilosta kiljuen.  He olivat ystävystyneet Toivolansaaren lenkkipolulla viime joulun aikana.

Siiri uteli vuoden tapahtumia ja Eikka-koira kertoili niistä. Olipa emäntä käyttänyt näyttelyssä testaamassa Eikan ja tulos oli 5, se on parasta laatua, koira ylpeänä kertoili. Karva oli vähän alempaa luokkaa, mutta kokonaisuus loistava. Siiri oli iloinen, että Eikalla on hyvä emäntä, joka pitää siitä huolta.

Laivarannassa he telmivät ja laskettelivat mäkeä, eivätkä olleet kuulevinaan Helin kutsuhuutoja. Kerttu-mummun ikkunan takana he kurkkivat ja nuuskuttelivat, olisiko ilmassa piparien tuoksua ja mahtaisiko olla jotain hyväskää jäähtymässä, mutta ei ollut, ei herkullista tuoksua ei ruokaohjetta. Tonttutyttö Siiri kiiruhti Wanhaan Kauppalaan juosten, tonttulakki heiluen, tiukujen kilistessä. Eikka kiirehti emäntänsä luo häntäänsä heiluttaen. Heli kuunteli ja katseli ympärilleen, kuuluiko jossain tiukujen soittoa.

Siiri ja Eikka ymmärsivät toisiaan ja kuulumiset tuli vaihdettua hyvin tarkasti iloisen telmimisen aikana . Tonttutyttö oli tyytyväinen, sillä hänellä oli paljon kerrottavaa palatessaan taivaankantta pitkin poron kyydissä Korvatunturille.





     
Blogi
Joulukalenteri Kerttu-mummun joulunodotus piirakka
3.12.2010
Kirjoita kuvan alt-teksti tähän

3.12.2010 ja kolmas luukku Joulukalenterista aukesi

 






Kerttu-mummun joulunodotus piirakka oli Siirin ohjeessa, jonka hän kirjoitti ikkunan takana, kurkkiessaan Oonan ja Oton kotiinmenoa.

                                                                          

Korvatunturille saapuessaan, pieni tonttutyttö, Siiri, innostui niin, että tonttulakki heilahteli työn tahdissa ja kipposet ja kupposet kilahtelivat hänen puuhatessaan piirakkaa paistokuntoon. Hän maisteli joka välissä aikaansaannostaan. Joulumuori jo epäilikin, jääkö mitään uuniin laitettavaa.

Joulunodotus piirakka onnistui kuitenkin erinomaisesti ja tonttutyttö haluaa jakaa ohjeen teille kaikille, jotka haluatte ottaa sen vastaan.

Kerttu-mummun joulunodotus piirakka.

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

3 kananmunaa

2 dl sokeria 150 gr sulatettua voita

päälle:

kanelia ja fariinisokeria

5-6 dl raparperinpaloja (pakkasesta)

kananmunat ja sokeri vaahdotetaan, vehnäjauhot ja niinhin sekoitettu leivinjauhe lisätään, sitten sulatettu voi.

Taikina kaadetaan uunipellille, jossa on leivinpaperi. Päälle lisätään raparperipalat ja kaneli ja fariinisokeri.

Paistetaan 175 asteessa noin 45 minuuttia.

Kaikki tonttutytöt ja -pojat nauttivat, matkallaan etelään Petteri Punakuonon kyydissä, Kerttu-mummun joulunodotus piirakkaa. Korvatunturilla Joulumuori puisteli päätään ja katseli kippojen ja kuppien kasaa, joka oli jäänyt siihen pienen leipojan jäljltä.



Blogi
Joulukalenteri Oona ja Otto laskettelee
2.12.2010
Kirjoita kuvan alt-teksti tähän

 




2.12.2010 Joulukalenterin toinen luukku avautuu!!!

Illan hämärtyessä tonttutyttö, jonka nimi on Siiri, saapui jälleen Kyrösjärven maisemiin. Laivarannan liepeillä hän huomasi Oonan ja Oton pulkkamäessä nauttimassa talven iloista.

Hän ryhtyi iloisena laskettelemaan mäkeä heidän kanssaan, istuen vuorotelleen toisen tai toisen pulkassa, auttamalla vetämään pulkat uudelleen ylös mäkeä. Voi sitä riemua !!! Hän kuunteli  lasten juttuja mm.joululahja toiveista, jotka painoi mieleensä ja kiidättää Joulupukille.

Siiri-tonttu höristi korviaan.  Lapset kertoivat livahtaneensa pulkkamäkeen heidän huomaattaan. Mummu oli leipomassa ja vaari luki lehteä. Tomera Siiri-tonttu otti ohjat käteensä ja saatoi heidät kotiin. Lapset hiipivät sisälle ja kaikki hyvin. Tonttu katseli ja kuunteli ikkunasta,joka oli hieman raollaan. Sieltä tulvi ihanat tuoksut ulos saakka.

Mummun leipomukset tuoksuvat ja maistuvat taivaallisilta. Oonan ja Oton mummu on kuuluisa hyvän ruuan laittaja. Leipomusten ohje oli ikkunalaudalla. Siiri kirjoitti sen muistiin ja aikoo kokeilla sitä Korvatunturille päästyään.

Vielä kierros Kyrösjrven ympärillä ja sitten poron kyydissä taivaankantta pitkin Korvatunturille. Matkalla korvatunturille Siiri mietti, otan seuraavalla kerralla mukaan retkiluistimet.





 

     
Blogi
Joulukalenteri Tonttutyttö touhuissaan.
1.12.2010
Kirjoita kuvan alt-teksti tähän

 Joulukalenterin ensimmäinen luukku 1.12.2010

Totta se on, joulusatu ja tontut. totesin tuon aamulla omin silmin ja korvin !!!

Pieni tonttutyttö istui terassilla ja pyyhki silmiään. Kertoi jääneensä poron kyydistä aamutuimaan. Hän oli janoinen, nälkäinen ja hieman väsynyt.

Keitin hänelle kupin kaakaota ja mietimme, mitä nyt tehtäisiin. Hän oli kiertänyt Ikaalisissa illan ja yön aikana, katsellen, kuunnellen meidän touhujamme. Tonttu oli jäänyt ihailemaan maiseman kauneutta ja istahti terassille lepäämään ja oli nukahtanut. Siinä pohtiessamme, taivaalta juoksi poro rekineen puutarhaan. Tontut reessä huikkivat tonttutyttöä kyytiin, olivat huomanneet yhden puuttuvan. Jäähyväiseksi tonttunen vilkutti kättään ja niin poro lensi taivaankantta myöten Korvatunturille.

Tuuli kantoi korvaani viestin: Kaikki lapset ja myös vähän isommat tapaavat minut ennen joulua.