18.12.2014 Hedelmäinen joulupuuro ohrasta

Joulumuori

Siiri saapuu Kipinä-Poron kyydillä aikaisin aamulla Korvatunturille. Keittiöön tullessaan, Tonttutyttö huomaa, että uuni on lämmin. Siitä hän saa hienon idean.  Hän valmistaa aamupuuron Joulupukille. Hedelmäinen ohrasta tehty uunipuuro on yksi Joulupukin herkkupuuroista. Ohje siihen löytyy Joulumuorin suuresta resepti kirjasta. Siiri ei tiedä sen alkuperää, mutta aikoo tiedustella sitä. Resepti kertoo, että kuivat hedelmät maustavat joulun ohraisen uunipuuron.

Tonttutyttö aloittaa valmistuksen padan voitelulla. Voiteluun käytetään voita.

    2 dl rikottuja ohrasuurimoita 

    1 tl suolaa

    50 g mantelirouhetta tai -jauhetta

    1 rkl hunajaa

    1 dl rusinoita

    200 g kuivattuja, kivettömiä luumuja tai aprikooseja puolitettuna

    1 manteli

    12-14 dl täysmaitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja kaada ne pataan. Lorauta päälle vähän hunajaa ja lisää hedelmät. Piilota joukkoon manteli. Kaada pataan maito ja sekoita varovasti.

Anna puuron kypsyä hiljalleen 150 asteisessa uunissa noin 1 ½ tuntia. Valmiin puuron päälle sokeri-kaneliseosta. Tarjoile maidon kanssa.

Puuro ehtii hautua uunissa herkulliseksi yli kaksi tuntia ennen kuin joulupukki saapuu aamiaiselle.

Nautittuaan puuron, Joulupukki rutistaa Tonttutyttöä kiitokseksi aamupuurosta, jonka veroista ei ole ollut aikoihin pöydässä. Työt sujuvat uutteraan tahtiin Korvatunturin pajassa. Lahjat valmistuvat ajallaan. Tonttutyttö vie lautasellisen herkullista puuroa Kipinä-Porolle aitaukseen, taputtaa sen päätä toivottaen hyvää yötä aamun sarastaessa. Poron kellot kilkkaa. Kilkatus  kuuluu Kyrösjärven rannalle saakka.

Joulu on nurkan takana, poronkellot kertovat.

 

Joulu on lähellä kulkuset kuiskaavat kilisten