14.12.2014 Kirje Joulupukille

Ikaalisten kameraseurankuva
Rahkolan Joulutalo
Ikaalisten laivaranta

 

Sunnuntaiaamuna Siiri Tonttutyttö herää aikaisin. Hän hiipii Korvatunturin keittiöön, koska huomaa valon pilkottavan oven raosta. Joulupukki istuu pöydän vierellä katsellen siinä olevaa kirjepinoa. Lapset ovat lähettäneet Joulupukille kirjeitä pitkin vuotta. Kirjeissä he kertovat lahjatoivomuksensa sekä muista heille tärkeistä asioista.

Siiri istahtaa Joulupukin viereen ja nykäisee hellästi pukkia parrasta. Joulupukki havahtuu ja huomaa Tonttutytön. Kuinka sinä näin varhain olet jalkeilla, pukki kysyy. Näin täällä valoa ja lähdin katsomaan, kuka täällä on jalkeilla. Minähän se, joulupukki toteaa ja jatkaa, Siiri olisitko sinä niin ystävällinen ja lukisit tämän kirjeen. Kerro sitten myöhemmin sen sisällöstä.

Kirjeen on lähettänyt Wilho, Siiri Tonttutyttö muistaa tavanneensa reippaan pojan aiemmin.

 

Rakas Joulupukki

 

Terveiseni täältä etelästä, Ikaalisista. Tiedäthän sen pienimmän, vanhimman ja kauneimman paikan maailmassa, Ikaalisen. Maantiedon kirja kertoi sen jo kymmeniä vuosia sitten. Osaatko sinä suunnistaa tänne jouluaattona? Petteri Punakuono ja Kipinä-Poro ovat käyneet useasti täällä Siiri Tonttutytön kanssa. Tule Petteri Punakuonon kanssa pulkalla. Me kaikki odotamme sinua. Tervetuloa.

Meillä on toivomuksia. Kaikkein ensimmäiseksi kerron, että me olemme olleet kilttejä, tai ainakin yrittäneet. On se onnistunut. 

Meidän äiti ei voi tulla toimeen ilman Joulumuorin keittokirjaa. Kirja voisi olla sellainen muovipäällysteinen, kun äidin keittokirjat tuhraantuvat. Niissä on taikinaa, rasvatahroja, kastiketta ja muita sooseja. Muovin voi pyyhkiä puhtaaksi. Äiti vois tykätä korvakoruista. Tuo sellaisetkin.

Isä tarvitsisi rukkaset, jotka kestäisivät iskua niin, etteivät sormet olisi aina mustina ja kipeinä. Ne voisivat olla sellaiset kovat, iskua kestävät!! Isä olisi iloinen niistä. Meidän isä ei ole remonttireiska. Älä kerro isille tuota. Hän pitää lukemisesta, toisitko hänelle dekkarin, sellaisen just ilmestyneen.

Meidän Kalle 6v haluaisi uuden polkupyörän, kun vanha on kolhiintunut. Kalle kulkee pitkin ojanpohjia, on nimittäin jatkuvasti päällään jossain ojassa pyöränsä kanssa. Ei muuten osaa ajaa sillä kunnolla. Olisi kuitenkin ihan mukavaa, jos saisi uuden ajokin. Suklaa on Kallen herkkua. Arvaat varmaan, miksi kerron tuon!

Pilvikki 8v. Hänellä on paljon lahjatoiveita. Koira on ihana, mutta tiedän, ettei se voi olla elävä, vaan sellainen iso lelukoira. ( tiedät myöhemmin miksi lelukoira Pilvikille) Kyllä sinä Joulupukki tiedät, millainen sen pitää olla. Leegot ovat mukavia, niistä voi tehdä ambulanssin, poliisiauton, rosvoja, poliiseja, sairaanhoitajia, lääkäreitä ja vaikka mitä. Mä luulen Joulupukki, että mun sisarestani tulee ensihoitaja, poliisi tai jos vaikka rosvo. Äiti ei kyllä tykkäisi. Tuo edes sellainen lelukoira.

Minä olen ollut erittäin kiltti. Olen päättänyt viedä matot ulos tuulettumaan, kun äiti tekee joulusiivoja. (Viime vuonna se unohtui) Myös autan isää hänen askareissaan. Lupaan, en sano vastaan!!!! Toivon mopoauton. Melkein kaikilla kavereilla on ja siksi myös, ettei tartte aina mennä mopolla. Sellainen kiiltävän musta olisi nasta ja siinä voisi olla jossain vähän hopean väriäkin. Mopoauto olisi hurjan kiva. Mutta, jos se on aivan mahdoton juttu, niin sitten haluaisin sellaisen pienen koiranpennun, ihan oikean. Se voisi olla vaikka Airis.

Eipä sitten muuta, kun hyvää joulunodotusta ja muista tulla meille Ikaalisiin. Terveisin Wilho 14 v.

ps. Täällä on paljon kilttejä lapsia

 

Tonttutyttö Siiri jää miettimään kirjeen sanomaa. Jouluaattona Wilho saa tietää, miten Joulupukki vastaa hänelle. Joululaulut soivat hiljaa Korvatunturin keittiössä.

 

Joulu on lähellä kulkuset kuiskaavat kilisten