Vanhan Ajan Joulutortut 17.12.12

Joulukalenteri 17.12.12

 

Joulutorttu-kodan päällä on suuren suuri jäinen joulutorttu.

Ella ja Joona asettavat tortut koriin keskelle pöytää, josta äiti löytää ne aamulla.
Lapset nukkuvat ja kuulevat tiukujen helisevän jouluntuloa.



Tonttutyttö Siiri auttaa luolatonttu Jonttua aamiaisen laitossa. Nuotiolla kiehuu iso pata, jossa porisee ohraryynipuuro. Padasta
riittää puuroa koko väelle, Pietu-karhulle ja Kettu-Hopean perheelle. Menninkäiset saavat myös ison kulhollisen mukaansa luolan hämärään. Ellalla ja Joonalla on nälkä, heidän lautasensa tyhjenee hetkessä.
Pietu-karhu nukkuu kuorsaten niin, että koko luola kaikuu. Sitä ei mikään herätä ennen kevään koittoa. Pietu on syvässä unessa, unikuvat vievät sen syksyiseen puolukka- ja mustikkametsään. Hopean perheen poikaset saavat rauhassa leikkiä, sillä Pietu on todella vaipunut talviunille. Pyry-Poro saa aamiaiseksi mehevää jäkälää ja vapaa aamun työtehtävistään.
Lapset, Siiri ja Jonttu lähtevät Joulutorttu Leipomoon potkukelkoilla. Heillä on loistava keli ja upea tie, jota pitkin porot vaeltavat jopa Jäämerelle asti. Leipomo sijaitsee muutaman poronkuseman päässä. Posket punaisina ja hieman hengästyneinä he saapuvat perille. Oi, mitkä ihanat tuoksut tulvii ulos asti. Joulutorttu kodan päällä on suuren suuri jäinen joulutorttu.
Leipomon sisällä uunipellit telineessä ovat  täynnä joulutorttuja, osa valmiiksi paistettuja. osa menossa uuniin. Leipomotontut ahertavat ja kantavat pellejä edestakaisin ensin pois uunista sitten toiset uuniin jne....
Ella ja Joona menevät takahuoneeseen, jossa taikinan valmistus ja torttujen teko tapahtuu. He seuraavat tapahtumaa silmä tarkkana. Pääleipuritonttu Miina kirjoittaa oman ohjeensa lasten mukaan ja neuvoo, miten taikina tehdään ja miten joulutortut. Ohje on niin vanha ettei Miina-tonttukaan tiedä sen ikää.

Vanhan ajan joulutortut

3 dl kuohukermaa
6,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
250 g voita
1 rkl konjakkia

Vaahdota kuohukerma. Nypi pehmeä voi ja jauhot keskenään.
Lisää joukkoon konjakki ja nostele vaahdotettu kerma joukkoon. Sekoita nopeasti taikinaksi.

Vie taikina, vaikkapa ulos pariksi tunniksi, jääkaappi myös käy.

Jos haluat oikein lehteviä joulutorttuja, kaaviloi taikina 3-4 kertaa tai 5, ja anna taittelujen levätä välillä kylmässä.

Kaulitse taikina noin vajaan sentin paksuiseksi, leikkaa tähtitortun muotoon ja lisää keskelle omatekoista luumuhilloa.
Voitele kananmunalla ja paista noin 190 asteessa kunnes saavat väriä.


Miina-tonttu tähdentää, että on parasta käyttää täytteenä itse keitettyä luumuhilloa.


Pussillinen luumuja ja tilkka vettä keitetään pehmeäksi, tehosekoittajalla soseeksi. (Nykyaikaa, mutisi Miina)

Pyry-poro pulkkineen odottaa pihalla. Siiri ja lapset lähtevät taivaankantta myöten kotia kohti. Mukanaan heillä on iso laatikollinen Miina-Tontun joulutorttuja. Ella ja Joona asettavat tortut koriin keskelle pöytää, josta äiti löytää ne aamulla.
Lapset nukkuvat ja kuulevat tiukujen helisevän jouluntuloa.
Herättyään he kertovat äidille matkastaa Joulutorttu Leipomoon ja Pohjan-akkojen myräkästä.

Taianomaista aikaa, resepti on täydellinen todiste matkasta. Vai?

Kaukana Lapissa Jonttu-tonttu kelkkaili takaisin kotitunturin luolalleen ja kellahti laverille. Päivä on ollut pitkä ja eilinenkin - myräkkä.


Kelkan kulkuset kilkkaavat jouluntuloa.