Kiire ja kaaos, hälinä ja huiske 8.12.12

 

Siiri Tonttutyttö ja Siru lähtevät Kipinä-Porolla kurkkimaan Oman Tuvan Joulua ja käymään Ikatan joulumyyjäisissä. Heillä on mukana Joulumuorin piparit ja lämmintä mehua.


Korvatunturilla on leipomispäivä. Joulumuorilla on valmiina limput, tortut ja nisuäijät. Pipareita on valmistettu, mutta piparipurkin pohja on jälleen näkyvissä. Ne vaan katoavat mystisesti, mihin lienee.... nyt on valmistettava uusia. Joulupukki nauttii niitä pieneksi herkkupalaksi.


Siru tonttu ja Siiri Tonttutyttö jauhot ja mausteet, joista Joulumuori taikoo piparitaikinen. Kas kummaa, tuumii Muori, ruisjauhoja on suuren suuri pussillinen, mutta vehnäjauhoja tuskin kupillistakaan. Tänä jouluna koko Korvatunturin väki saa ruispipareita, koska vehnäjauhot loppuvat. Joulumuorikaan ei ollut pitkään aikaan muistanut, että on olemassa ohje ruispipareiden tekoon. Se on hyvin, hyvin vanha. Joulumuorille tuli lapsuuden joulut mieleen sanasta, ruispiparit.


Suuressa tuvassa vallitsi kiire ja kaaos, hälinä ja huiske, kulkusten kilistessä tahtia laipomiseen. Vihdoin kaikki parituhatta piparia on paistunut ja kaaos hellittänyt. Keittiön paistajatontut hyörivät hiki hatussa ja saivat suurimman osan pipareista onnistumaan, ainoastaa muutama pellilinen ruskettui (lue mustui liikaa). Kaikki istuvat suuren pöydän ympärillä mutustelemassa pipareita, jotka ovat todella hyvän makuisia.


Rouva Jänis on kaikenaikaa syönyt ja syönyt  pipareita istuen halkokasan päällä, ison muurin vieressä. Rouva Jänis ei osannut leipoa ja siksi hän tulee Joulumuorin luo oppiin. Jänis-rouva Johanna ei ole kovin ahkera ja siksi hän istuu ja katsoo,kun toiset tekevät työn. Hän toivoo oppivansa katselemalla. Miten mahtaa olla, saako Jänis perhe maittavia pipareita, tuumii Joulumuori. Ruispiparit maistuivat herkullisilta ja Jänis-rouvalla on niiden ohje taskussa. Hän lähtee loikkimaan kohti Jänölää.

Keittiöjänikset saavat ohjeita rouvalta. Pipareiden on oltava tarjolla pikkujoulujuhlassa, joka on illalla. Hän muistutti vielä väkeään, että tarjolla on myös mustaaviinimarja glögiä. Rouva-Johanna kiiruhtaa eteenpäin kohti Jänis rouvien kerhoa, jossa he kertovat toisilleen viikon kuulumiset. Johanna jänis kertoo innoissaan saaneensa Joulumuorilta ohjeen ruispipareista. Hän lupaa sen jokaiselle ystävälleen. Kylän jänisperheissä tullaan nauttimaan Joulumuorin ruispipareita koko joulun ajan.


Siiri Tonttutyttö ja Siru lähtevät Kipinä-Porolla kurkkimaan Oman Tuvan Joulua ja käymämään Ikatan joulumyyjäisissä. Heillä on mukana Joulumuorin piparit ja lämmintä mehua.  


Punaisen hiippalakin häivähdys...Kulkusten kilinä taivaalla ... joulu tulee.....