Kirjoja, joita luin ja luen 8.3.2015

Nyt on vuorossa neljäs kirja kirjallisuushaasteessa, jonka sain Leenalta.

 

Antti Tuuri Bosbor Express ja Matkoilla Euroopassa 

Rauli Virtanen Reissukirja.

 

Tällä kertaa en kerro ainoastaan yhdestä vaan peräti kolmesta kirjasta.
Kaikissa kirjoissa tehdään matkaa ja kerrotaan sen matkan vaiheista, aina ei päämäärä ole se tärkein. He matkustavat, tekevät matkaa ihan tosissaan. Kuvaukset matkan teosta jokaisessa kirjassa ovat mielenkiintoisia, jännittäviä  kuvauksia maisemista, ihmisistä ja tapahtumista matkanteon aikana.


Tuurin kirjoja lukiessa tuntuu kuin istuisi hänen kanssaan kahvilassa jutustellen matkasta ja matkan teosta.


Rauli Virtasen kirjassaan kertoma, sanoisinko, seikkailu nuorena miehenä Etelä-Amerikasta Alaskaan on vertaansa vailla. Nuori mies uteliaana ja uskaliaana ja onnekkaana matkalla. Kirjan valokuvat kuten kirjakin kertoo myös maailman muuttumisesta.

Suosittelen jokaisen kirjan lukemista, ne ovat erilaiset, mutta kuitenkin niin samanlaiset.Luin jokaisen kirjan melkein yhdellä istumalla.
Kirjallisuushaasteen saa Löfmanin Liisa. Haasteen mukaan sinun pitää antaa yksi mielikirjasi viikon jokaisena päivänä ja haastaa samalla aina yksi ystävä mukaan.