Vaalit ohi, joulu tulossa. Blogi 27.12.2012

Elämme marraskuun viimeisiä päiviä. Kuntavaalit menivät ohi ja nyt joulun odotusta.
Neljän vuoden välein jännitämme ja teemme työtä hartiavoimin, kukin tahollaan. Tänä vuonna tuntui, ettei asukkaat olleet kovin innokkaita menemään vaaliuurnille. Äänestys on kuitenkin tehty todella helpoksi, ennakkoon voi äänestää missä tahansa ennekkoäänestys paikassa ympäri Suomea ja jopa ulkomailla.
Olen äänestänyt ennakkoon aika monessa paikassa, ja se on ollut helppoa. Henkilökohtainen mielipiteeni on -äänestä, sillä vain ja ainoastaan äänestämällä voit vaikuttaa kotikuntasi asioihin.
Äänestäessä on käytettävä järkeä, ei tunteita ja äänestettävä henkilöä, jonka tietää osaavaksi, sanavalmiiksi ja koulutetuksi.
No, vaalit meni jo, joten se siitä. Saimme sellaisen valtuuston, kuin äänestimme.
Joulu tulee ja se tuntuu ihanalta. Joulutortut, -joululaulut, joulukortit, joulutontut, pienet joulusalaisuudet ym ym.....sekä pieni tohina tulevan juhlan ympärillä tuo eloa ja lämpöä ja valoa tähän synkeään säähän. Jokainen meistä touhuaa oman näköisensä joulun. Joulun odotus, kynttilät, valot talojen pihoissa....ihanaa.


 Tule joulu kultainen