Kirjoja, joita luin ja luen 4.3.2015

Tässä, joku aika sitten, sain Mäkelän Leenalta kirjallisuushaasteen facebookissa. Siinä esitellään lukemiaan mielikirjoja. Aikani on aina kulunut kirjojen parissa ja tuo haaste pani miettimään, mitkä lukemistani kirjoista ovat jääneet mieleeni ikuisesti. Tämä sivu on mielestäni se, jonne voin nuo kirjoitukset laittaa.

 

Sain kirja kirjallisuushaasteenMäkelän Leenalta. On ensimmäisen kirjan vuoro:


Viisi mustaa kanaa, kirjoittanut, Shute, Nevil käänetty suomeksi 1952

 

Luin kirjan nuorena ja silloin se teki minuun suuren vaikutuksen. Vuosien jälkeen luin sen uudelleen ja se oli ja on vieläkin vaikuttava teos, mielestäni. Oikeastaan kirjassa on monta tarinaa. Se kertoo nuoren tytön kehittymisen ihmisenä. Hän ja kolmekymmentä muuta naista olivat japanilaisten sotavankina. Se kertoo nuoren miehen tarinan sotavankina, sekä vanhan miehen tarinan. Kirja kertoo toisesta maailmansodasta, kanavarkaudesta, kiitollisuudesta ja jälleentapaamisesta. Viiden mustan kanan varkaus saa hyvityksensä.

Olen kaikkiruokainen kirjojen suhteen, mutta viime aikoina dekkarit ovat tuoneet jännitystä elämääni.


Kirjallisuushaasteen saa Sarakedon Hanna Maria. Haasteen mukaan sinun pitää antaa yksi mielikirjasi viikon jokaisena päivänä ja haastaa samalla aina yksi ystävä mukaan.